mikahirsimaki

Myyntipäällikkö Mika Hirsimäki työpaikallaan Tammer-Autossa.

Libanonissa 1993-1994 palvellut Mika Hirsimäki on nyt Toyota Autotalot Oy:n myyntipäällikkö.

Maailma on täynnä tarinoita sotilaista, jotka on sijoitettu armeijassa täysin heidän koulutuksestaan poikkeaviin tehtäviin – kuka meistä ei olisi kuullut englantilaisesta asvaltinkeittäjästä, joka toimi brittiarmeijassa kokkina. Suomalaiset muodostavat tässäkin mielessä positiivisen poikkeuksen, varsinkin rauhanturvatehtävissä miehet ja naiset pyritään sijoittamaan koulutusta vastaaviin töihin.

Mika Hirsimäki olkoon poikkeus sääntöön. Automekaanikoksi valmistuneesta tamperelaisesta koulutettiin varusmiesaikana Kuoreveden Hallissa ja Lapin Lennostossa lentokonemekaanikko, mutta rauhanturvaajana Libanonissa 1993-1994 hän oli tiedustelujoukkueessa.

- Valikoiduin tiedustelupuolelle Niinisalossa. Henkilöautomekaanikkona minua ei päästetty Pasien kimppuun, joten piti löytää jotain muuta. Minulle se oli lottovoitto. Pääsin nimittäin liikkumaan alueella ja tutustumaan ihan eri tavalla paikallisiin ihmisiin, mitä esimerkiksi juuri mekaanikot pääsivät, Hirsimäki vertaa.

Eihän Pasi pärjää Merkavalle

Hirsimäki saapui Libanoniin elokuussa 1993 eli heti Operaatio Tilinteon jälkeen. Satunnaisista jälkimainingeista huolimatta toimintaympäristö oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Isompia ongelmia ei ollut edes alueella olevien palkka-armeijoiden kanssa, vaikka nämä eivät välttämättä aina YK:n värejä tunnistaneetkaan.

- Vaaratilanteitakin toki oli ja muutaman kerran putosi kranaatti turhan lähelle. Joskus oltiin tientukkonakin, mutta eihän Pasi Merkavalle pärjää, Hirsimäki virnistää.

Paikallisen väestön suhtautumista rauhanturvaajiin Mika Hirsimäki kehuu ystävälliseksi, vaikka Hezbollahin hallitsemissa kylissä pitikin olla varuillaan.

- Ainakin minulla oli sellainen tunne, että suomalaisia ja irlantilaisia arvostettiin jopa enemmän kuin muita kansallisuuksia. Me molemmat olemme rauhallista ja nöyrää väkeä, mutta emme myöskään anne periksi, jos niikseen tulee.

Hirsimäelle tuli soitto Niinisalosta, kun suomalaiset lähtivät Balkanille, mutta Autotalo Laakkonen teki miehelle sellaisen tarjouksen, mistä ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä.

- Elettiin vuoden 1995 loppua ja pahin lama alkoi olla ohi. Ankarasti pohdin, että lähtisinkö, mutta siviilielämä vei voiton.

Täyden palvelun Tammer-Auto

Vuodesta 2003 lähtien sittemmin kaupalliselle alalle kouluttautuneen Mika Hirsimäen työnantaja on ollut Toyota Autotalot Oy eli suuren yleisön paremmin nimellä Tammer-Auto tuntema talo. Myyntipäällikkö Hirsimäen vastuulla on sekä uusien autojen että vaihtoautojen myynti.

- Olemme top kolmosessa, kun puhutaan Suomen Toyota- ja Lexus-myynnistä. Töissä on 95 ihmistä ja vuodessa myydään noin tuhat uutta ja 1 700 käytettyä autoa. Korjaamolle tulee joka vuosi noin 20 000 työmääräystä, Hirsimäki luettelee.

- Tammer-Auto on täyden palvelun talo, meiltä löytyy kaikki myynnistä korjaamoon ja jopa maalaamoon asti, hän muistuttaa.

Autoalalla suuret muutokset

Mika Hirsimäen mukaan autoteollisuus on nyt suurempien muutosten edessä kuin ikinä ennen ja sataan vuoteen suurimmat muutokset ovat kohdanneet myös autokauppaa.

- Autoteollisuudessa päivän sana on voimalinja eli perinteisistä polttomoottoreista ollaan siirtymässä uuteen tekniikkaan. Toyota esimerkiksi lopetti jo vuosi sitten dieselkäyttöisten henkilöautojen valmistuksen ja tehdas on tehnyt isot investoinnit niin sanottuihin vetyautoihin eli polttokennotekniikkaan. Siinä tankkiin pistetään vetyä ja vedystä taas tehdään sähköä, valistaa Hirsimäki.

- Vetykäyttöisiä autoja on myyty asiakkaille jo kolme vuotta, mutta Euroopassa niitä on toistaiseksi saatavilla vain kuudessa maassa. Suomeen ensimmäiset saataneen aikavälillä 2025-2030. Suurin ongelma toistaiseksi on malliston kapeus ja infran leviäminen puolestaan edellyttää muiden valmistajien saamista mukaan. Suomessa vetyä saa tankkiin toistaiseksi ainoastaan Voikoskella, hän kertoo.

- Siirtymävaiheessa meidän henkivakuutuksemme pahaa maailmaa vastaan ovat hybridiautot. Lexukset ovat jo sataprosenttisesti hybridejä ja Toyotallakin yhdeksän kymmenestä on hybridivoimalinjalla. Itselataavat hybridit ovat Toyotan strateginen valinta, Hirsimäki kertoo.

Hirsimäen mukaan hybridiautot ovat tekemässä vallankumousta myös käytettyjen autojen puolella.

- Tällä hetkellä autokauppabisneksessä on nähtävissä eduskuntavaalien läheisyys ja samalla hallituspelin alku. Varomattomillakin autoveroon liittyvillä lausunnoilla on aina välitön vaikutus meidän alaamme. Kun ihminen on epävarma, hän on helposti tekemättä mitään, miettii Hirsimäki.

Asiakas tarvitsee enemmän apua

Mika Hirsimäki vakuuttaa kuitenkin uskovansa siihen, että autokaupalla ja -kauppiailla on vastakin tulevaisuutta.

- Autojen äly kasvaa hirvittävää vauhtia ja tekniikan kehittyessä asiakas tarvitsee entistä henkilökohtaisempaa palvelua, jotta osaisi käyttää omaa autoaan, Hirsimäki tietää.

Mika Hirsimäen kaltaiselta kokeneelta autokauppiaalta ei malta olla haastattelun lopuksi kysymättä verovapaan autokaupan loppumisen vaikutuksesta alaan. Hän vastaa suoraan, että Toyotan kohdalla vaikutus kohdistui ennen kaikkea Kaivokselaan, mistä verovapaat autot yleensä maailmalle lähtivät.

- Meillä on asiakkaina aika paljon vanhoja rauhanturvaajia. Esimerkiksi Turun trubaduuri Risto ”Hämis” Hämäläinen on ostanut autonsa minulta ainakin viimeiset 15 vuotta, paljastaa Hirsimäki.

 

Teksti ja kuva: Asko Tanhuanpää

toyota tammer auto rauhanturvaajalehti 210x267 28112018

kriha

rt 2 19

Lehdessä lisäksi mm: 

  • Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kehitys sotilaallisen kriisinhallinnan kannalta tarkasteltuna
  • Yöpartiossa Gazassa
  • Kentän uutiset sekä paljon muuta..

 

Seuraava lehti:
Numero 3/2019 ilmestyy 28.6 
( Aineisto viimeistään 24.5 )

 

Liity Rauhanturvaajaliiton 
jäseneksi: Saat lehden ja paljon muuta.

www.Autonvaraosat24.FI

Rauhanturvaaja 40 vuotta