KOLUMNI

Suomessa elettiin aikoja, eikä edes ihan mahdottoman kauan sitten, jolloin tasavallan presidentti saattoi asettaa sisä- ja ulkopolitiikan vastatusten ja ehkä vähän uhoamismielelläkin todeta, että jos jompi kumpi politiikan lajeista, sisä- tai ulkopolitiikka, joutuu olemaan rempallaan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka.

Silloin elettiin kylmän sodan hyisimpiä vuosia ja tasavallan presidenttinä oli Urho Kaleva Kekkonen. Lausahduksellaan hän varmaankin tarkoitti viestittää ainakin sen, että Suomen kaltaisen pienen ja (silloin vielä) puolueettoman maan tulisi aina terveen epäluuloisesti ja varuillaan ollen tarkkailla ympäristöään ja pysytellä tuulensuojassa. Vahvan itsetunnon lisäksi tähän auttoi ulkopolitiikan taitojen hallitseminen.

Ulkopolitiikan joskus karuistakin perusasioista tuli kansalaisten olla tietoisia. Eikä turvallisuuspoliittisia kysymyksiä saisi ainakaan jättää rempalleen. Tietyistä asioista oli hyvä puhua vaieten, mutta siihen suomalaiset tottuivat.

Pitkälle on noista ajoista erkaannuttu. Juuri pidettyjen eduskuntavaalien alla keskustelu oli sakeana somea ja sotea ja eriarvoisuutta, toki tärkeitä aiheita sinänsä, ja muutenkin keskustelua hallitsivat ulko-ja turvallisuuspolitiikan sijasta kotimaan sisäpolitiikan teemat.

Jossain vaiheessa lähinnä nuoremman polven tutkijat ja poliittiset vaikuttajat alkoivat kysellä, olisiko sentään syytä katsella rajojen yli maailmanpolitiikan puolelle, jottei sieltä tulisi ikäviä yllätyksiä. Itse vaaleissa ja niitä edeltäneissä julkisissa TV- ja radiodebateissa turvallisuuspolitiikan kysymykset loistivat kuitenkin poissaolollaan.

Turvallisuuspolitiikkaa ei kuitenkaan ole Suomessa varaa sivuuttaa, onhan maailmalla sentään tapahtunut ja tulee lähiaikoina tapahtumaan yhtä sun toista ja paljon sellaista, joka vaikuttaa myös Suomen turvallisuuteen.

Turvallisuuspolitiikkaan perehtymisen voisi itse kukin kohdallaan aloittaa tutustumalla lähihistoriaan. Runsas seitsemän vuosikymmentä sitten luotiin maailmansotien raunioille Yhdysvaltain johdolla rakennelma – muun muassa Bretton Woods –järjestelmä, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto sekä niitä turvaamaan Pohjois-Atlantin puolustusjärjestö NATO – joka on luonut pohjan Euroopan ja Suomenkin turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

Nyt, Eurooppaan vaikuttavien populismin ja äärioikeistolaisaaltojen paineissa nämä arvoliberaalien, demokraattisten ja lakeihin perustuvien yhteiskuntien peruskivet ovat alkaneet murentua. Tarve ymmärtää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on siksi suurempi kuin aikoihin.

Suomi joutuu heti kesän alussa tositoimiin. Heinäkuussa nimittäin alkaa Suomen puolivuotiskausi EU:n neuvoston puheenjohtajana. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka kaatuu silloin Suomen edustajien syliin, halusimmepa me sitä tai emme. Niin on myös laita keskustelussa, joka on viriämässä ja jossa ruoditaan Euroopan niin sanottua ” strategista autonomiaa”. Puhutaan siis EU:n ja NATO:n välisistä turvallisuuspoliittisista suhteista ja niiden kehityksestä.

Venäjä edelleenkin uhittelee Itämerellä, ja luo toimillaan epävakautta Pohjoiseen-Eurooppaan ja sen lähialueille. Kyberhyökkäykset ja hybridiuhat eivät enää ole utopiaa, vaan valitettavasti maanpuolustuksen arkea. Taustalla häämöttää jo Kiina ja sen valtaisat resurssit. Kiinan ymmärtäminen ja sen politiikkaan vaikuttaminen on mitä parhainta maanpuolustustyötä.

Tätä ja paljon muuta on tarjolla lähivuosien ulko- ja turvallisuuspolitiikan asialistalla. Sinne voi löytää tiensä myös rauhanturvaaminen, sen versiona 3.0. Itse en löisi paljon vetoa, etteikö niin voisi käydä.

 

Pauli Järvenpää

 

kriha

rt4 19

Lehdessä lisäksi mm: 

  • Aceh: Unohdettu onnistuminen
  • Tavoitteena pohjoismaisen rauhanturvaprikaatin kehittäminen
  • Kentän uutiset sekä paljon muuta..

 

Seuraava lehti:
Numero 5/2019 ilmestyy 25.10 
( Aineisto viimeistään 27.9 )

 

Liity Rauhanturvaajaliiton 
jäseneksi: Saat lehden ja paljon muuta.

www.Autonvaraosat24.FI

Rauhanturvaaja 40 vuotta