Kirjoittaja (vas.) lähdössä partioon Henrikki ”Henkka” Ylimäen ja Pekka Järvisen kanssa.Kirjoittaja (vas.) lähdössä partioon Henrikki ”Henkka” Ylimäen ja Pekka Järvisen kanssa.Libanonissa palvelee noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa. Komppaniassa noin 160, kansallisessa tukielementissä noin 30 ja loput muissa tehtävissä. Tehtävät ovat tarkkaan määritelty. Päätin eräänä syksyisenä päivänä viettää vuorokauden jääkärikomppanian rivisotilaiden kanssa heidän vartiossaan. Tavoitteena vuorokausi tehtävässä, jossa oli neljä erillistä aluetta. Tornivartiointi, kameravalvonta, kiertovartio ja portilla päivystäminen.

Tehtävät jaetaan eri ryhmien kesken illalla, jolloin edellinen lopettaa. Tuntia ennen osallistuin käskynjakoon. Seisoin kuuden nuoren rauhanturvaajan kanssa ranskalaisen tiukkailmeisen upseerin puhuttelussa. Ohjeissa annettiin tarkat käskyt ja kiellot, mihin piti kiinnittää huomiota. Puhuttelun jälkeen olin valmis aloittamaan 24 tunnin vartion. Mukana minulla oli lähes sama varustus kuin muillakin. Ensin suuntasin vartiotorniin.

Kuuntelimme illan ääniä

Rauhanturvaajat jakavat tunnit keskenään. Koko ajan joku vartio ympäröivää maastoa. Yksi on lepovuorossa. Vuorossa ollut ylikersantti kirjoitti nimet kirjaan. Tornissa on kolme kerrosta ja ylhäällä Libanonin leuto tuuli oli miellyttävä. Tuuletin pauhasi sisällä, kartat ja kuvat olivat seinillä ja pimenevä maisema mitä kaunein. Kuuntelimme illan ääniä. Moskeijan minareeteista kuului Koraanin resitointia. Lähiteiden autojen äänet kuuluvat, joku kiihdyttää moottoripyörää ja pakoputki paukkuu. Maisemassa näkyy vuoristo, lähikylät, keskeneräiset talot hulppeiden huviloiden kanssa. Jossakin ”jallaketut” alkaa ulvomaan. Olemme yli 500 metrin korkeudessa ja ilma on miellyttävä.

Kanssani on ensimmäisen komennuksen alikersantti Leevi Hannikainen Kouvolasta. Säkylän valmiusjoukkojen kautta tuli kutsu heti Libanoniin. Miksi tulit, onko reissu vastannut odotuksia ja mikä yllätti?

- Aina on ollut halu lähetä. Valmiuskoulutus takana ja kaveri on ollut täällä. Sitä mitä olen kuullut, se on vastannut odotuksia. Kuulin, että on ollut rauhallista pitemmän aikaa ja mitä tehdään partiossa ja vartiossa. Se yllätti, miten positiivista on paikallisten suhtautuminen meihin. Näkyy ystävällisyytenä ja lapset vilkuttavat meille. Yhteistyö ranskalaisten kanssa yllätti, vaikka onkin kielimuuri, saa toimia yhteisymmärryksessä. Hyvillä mielin odotan loppuaikaa, kertoo Leevi. Mutta mitä nämä neljä erillistä vartio tehtävää tarkoittaa?

Näissä tehtävissä voi kuolla

24 tunnin FP-vuoro tarkoittaa Force Protection, jossa osa on vartiotorneissa. EIT tarkoittaa ”vastatoimintaryhmää” vaikka irvileuat ovat sen kääntäneet ”EITEEMITÄÄN” ryhmäksi. Tämä porukka kiertää koko vuorokauden aikana useita kertoja leiriä ja myös leirin ulkopuolella. Videovalvonnassa riittävä määrä kameroita kuvaa, mitä leirin läheisyydessä tapahtuu. Viimeisenä on porttivalvonta, mikä on suurin ryhmä. Tämä FP vuoro osuu neljälle eri joukkueelle noin kaksi kertaa viikossa, ellei olla oman leirin ulkopuolella muissa tehtävissä.

Vaihdan tornia ja tapaan uusia turvaajia. Katsomme samalla uutta pimenevää maisemaa. Mullahit resitoivat edelleen Koraania ja keskustelemme monista asioista. Nuorten ajokulttuurista, vanhoista ihmisistä ja heidän kunnioittamisesta samaan aikaan, kun tornin taustalla soi musiikkina hiljaa Neljänsuoran ”mansikkaa ja valkoapilakukkaa”. Nuoret turvaajat kysyvät uskonnon roolista näissä maissa ja millaista siellä Afganistanissa oli? Kerron eri operaatioiden eroista ja niiden hyvistä puolista ja vaaroista.

Edessä laaksossa näkyy yhden ison rakennuksen muodot. Kerron heille alikersantti Tom Kjällmanista, joka heidän ikäisenään 14.7.1985 oli turvaamassa rauhaa ja pelastamassa paikallisia miinakentällä, kun telamiina räjähti. Edessä hämärästi näkyvä rakennus on hänen muistolleen perustettu koulu. Huomaan, että nuoret hyväkuntoiset sotilaat hiljentyvät. Näissä tehtävissä voi kuolla. Onneksi pappi on paikalla.

Lintu kameran takana

Jätän vartiotornin taakseni ja menen ensimmäiselle kierrokselle EIT partioon kiertämään aluetta. Ryhmä kiertää vuorokaudessa riittävän usein alueen. Joskus pari ryhmää yhdistetään. Puen päälleni ryhmälle kuuluvan varustuksen hiukan ennen puolta yötä. Reittejä vaihdellaan, jotta valmius säilyy. Ryhmällä hyvä keskinäinen huumori näkyy. Huulta heitetään, vaikka tarkkaan tiedetään milloin EIT tarvitaan ja tarvittaessa käytetään. Aidan lähellä viereisten talojen lampaat tervehtivät meitä. Yksi huutaa lampaita luoksemme, mutta kutsu jää vajavaiseksi. Libanonin yö paljastaa lisää ääniä, kun ensimmäinen EIT kierrokseni on ohi. Kello lähestyy puolta yötä ja päätän kurkistaa alueeseen kameroiden kautta.

Kyseessä on paikka, jossa on kymmeniä monitoreja, josta voidaan seurata kameralla osin liikkuvaa kuvaa ja myös lähelle suunnattua. Keskiyöllä monitorit näyttävät hiljaisuutta, mutta takana on lähitaloja ja kyliä, aitoja, paikallaan olevia valoja ja liikkuvia auton valoja. ”Tämä valvomo on helpoin paikka” sanoo päivystyksessä oleva turvaaja. Kun tasatunti tulee, hän ilmoittaa, että koirapartio lähtee liikkeelle. Aamulla samassa paikassa naiskersantti sanoo ”tylsin paikka, kun ei tapahdu mitään”. Kuitenkin kamera näyttää leirin sisällä lenkkeilijät jopa hämähäkin seitin. Paras hetki oli yhden kameran takana oleva lintu, joka kurkkasi suoraan kameraan ikään kuin selfien ottaen. 26-vuotias naiskersantti kävi armeijan vuosi aikaisemmin Säkylässä ja alla oli muita opintoja. Mutta miksi tänne ja mikä yllätti?

- Armeijaan siksi, että halusin näihin tehtäviin. Säkylän koulutus tarjosi mahdollisuuden. Oli helpompi lähteä. Muitakin tuttuja lähti. Pääsin heti valmiuteen, koulutukseen ja joukkoihin. En tiedä yllättikö mikään, mutta tämä on aika tiivis yhteisö. Vähän kuin toinen perhe. Välillä olen asunut yksin ja kaipaan omaa rauhaa. Neljän hengen körmy ja kun joskus joutuu olemaan yksin, miettii missä ovat muut? Olen tykännyt. Partiot ovat tosi kivoja, kun näkee sitä oikeata kulttuuria, ihmisiä, jotka elää täällä. Näkee niiden arkea. Saisi olla enemmänkin. On tärkeää, että autetaan, tehdään yhteistyötä paikallisten kanssa. Pyritään että he pärjäisivät omillaan. On hyvä, että he näkevät miten naisia kohdellaan sotilaina, eikä ole miestä ja naista, kertoo hän työstään aamulla, kun olen herännyt noin 3 - 4 tunnin unilta. Hän keittää minulle vahvat paahteiset kahvit tarjoten sen ilman maitoa muovimukista.

Yön tuoksu kuin itämainen basaari

Nukuin samassa majoituksessa kuin muutkin noin kymmenen majoituksessa ollutta. Paikkani oli oven vieressä ensimmäisenä, siinä missä on ääntä ja valoa. Sänky, johon kävin, sisälsi patjan ja likaisen lakanan. Ryhmän johtaja pahoitteli lakanaa, mutta sanoin ”anna olla, olemme mukavuusalueen ulkopuolella…” ja laitoin makuupussini siihen ja kävin nukkumaan. Huoneen tuoksu oli kuin itämainen basaari. Autenttinen, täyteläinen sekä voimakas, kehittynyt ja monikerroksinen kuin Libanonin viini. Muutaman tuntia unta riitti ja aamulla lähdin neljän muun kanssa aamiaiselle.

Alikersantti Jyri Salo Lahdesta on myös ensikertalaisia. Millä mielellä ja mikä tässä motivoi samalla kun hän istuu tuijottamassa monitoreja.

- Ihan hyvillä mielin. On vastannut odotuksia, mutta on paljon hommia, mistä ei tiennyt. Hommia ei ole liikaa, enemmän läsnäoloa ja ehtii urheilla. Eniten yllätti vapaa-ajan määrä. Partiointi on aina mieluisinta, kun pääsee oikeasti ulos kohtaamisiin paikallisten kanssa. Käydään kahvilla ja kaupoissa. Sellaista normaalia kanssakäymistä paikallisten kanssa.

Aamupäivällä jatkan vartiointia käymällä kahdessa vartiotornissa ja EIT vartion kanssa kaksi kierrosta. Ensin menemme suojaamaan leirin sisälle laskeutuvaa helikopteria ja toisella kerralla kiertovartio keskellä päivää myös leirialueen ulkopuolelle. Kun portti aidasta aukeaa ulos sanon turvaajille, että tämähän on kuin ulkomaille lähtisi. Leiri näyttää erilaiselta ulkopuolelta ja turvaajat kutsuvatkin tätä kierrosta Afganistaniksi, kun auringon paahteessa kuljemme osittain leirin aitojen ulkopuolella, vaikka kaksinkertainen aitaus estää kyllä ulkopuolisten yritykset tulla alueelle. Parasta näissä kierroksissa ovat sotilaspapille keskustelut. Näissä syntyvät myös ne luottamukselliset keskustelut, kun he kertovat asioistaan.

Lupakortit kaikilta esille

Jäljellä on enää porttivartio, jossa vietän viimeiset tunnit. Tästä pääportista ei leiriin eikä ulos pääse kukaan vahingossa. Yksi kirjaa ylös kaikki tulijat. Toinen kysyy lupakortit kaikilta, myös omilta samoin kuin siviilityöntekijät, muut UN-sotilaat ja Libanonin armeijan edustajat. Kolmas peilillä tarkistaa kaikkien autojen alustat. Vasta tämän jälkeen tulee lupa avata portti. Kokeilen kaikkia tehtäviä, tutkailen peilillä autojen alustoja ja avaan portin. Samaan aikaan lammaslauma kulkee portin ulkopuolella, mies ja kaksi nuorta poikaa paimentaa laumaa pysymään koossa.

Portilla on vuorossa kolme miestä. Kersantit Henrikki ”Henkka” Ylimäki ja Pekka Järvinen sekä alikersantti Jani Arell. Henkalla on ollut halu tulla pienestä asti ja kun ”maailmassa tapahtuu kaikenlaista pahaa, ei kestä seistä sivussa, vaan jos pystyy vaikuttaa ja auttamaan.” Pekalla aika monet kaverit ovat käyneet joukoissa ja ”niiltä kuulin hyviä kokemuksia. Opiskeluja varten saa pienen pesämunan tästä”. Jani ajatteli jo 9. luokalla mahdollisuutta ja Säkylän kautta ”tuli kirje niin, miksi ei lähtisi”.

Jokaisesta kaverista huomaa, että asenne on kunnossa ja tehtävä on vastannut odotuksia. Henkka tiesi etukäteen paikan rauhallisuuden, mutta ”sitten kun tehdään jotain, tehdään täysillä”. Pekka on viihtynyt paremmin kuin ajatteli ja saanut paljon kavereita. Janille tekemistä on riittänyt ja ”on vastannut odotuksia.” Kaikille on ollut yllätys, miten tavallista elämää Libanonissa vietetään, vaikka liikenne elää omaa elämää, miten positiivisesti paikalliset suhtautuu rauhanturvaajiin ja kokemus on ollut positiivinen.

”Ei ongelmia!”

FP-vuoromme lähestyessä loppuaan, menen ryhmien johtajien kanssa ranskalaisten Service general vastaanotolle. ”Ei ongelmia” vastaa jokainen. Kaikki neljä kohdetta käydään läpi. ”No problems” on vastaus kaikilla. Service general vihjaisee minulle vuorokauden ajamatta olleesta parrasta. Tunnin kuluttua 24 h on takana. Hyvästelen palvelustoverit ja vien tavarani körmyyni. Käyn vessassa, ajan partani ja menen saunaan.

”Miten meni?” kysyvät muutamat esikunnan porukasta. Vastasin ”hyvin”. Seuraavana aamuna käyn ilmoittautumassa komppanian päällikölle. Majuri sanoo, ”olet ilmeisesti ensimmäinen päällystöstä, joka on tämän tehnyt…”

 

Teksti: Teuvo V. Riikonen

SKJL:n sotilaspappi, joka on palvellut neljä kertaa kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä Golanilla, Afganistanissa ja kaksi kertaa Libanonissa.

 

 

kriha

rt5 19

Lehdessä lisäksi mm: 

  • Euroopan rauhanturvaajilla on yhtenäinen suorituskyky
  • Veteraanitapaaminen Ruotsin Karlskronassa
  • Kentän uutiset sekä paljon muuta..

 

Seuraava lehti:
Numero 6/2019 ilmestyy 31.12 
( Aineisto viimeistään 27.11 )

 

Liity Rauhanturvaajaliiton 
jäseneksi: Saat lehden ja paljon muuta.

Rauhanturvaaja 40 vuotta