Rauhanturvaaja

Arkisto

Liitto 40

Suomen Rauhanturvaajaliitto täyttää 27. maaliskuuta tasan 40 vuotta. Näihin vuosiin mahtuu paljon työtä
ja aherrusta, josta nykypäivän rauhanturvaajalla on korkeintaan aavistus.

Vaikeita aikoja ja hyviä aikoja, ihan niin kuin normaalissa elämässä. Joka tapauksessa lopullinen suunta on ollut nousua, sillä vastoin-käymiset on aina käännetty opiksi
ja voitoksi. Lyhyt historian tiivistys osoittaa, että liittomme voi paremmin kuin koskaan.

Liittomme on kantanut kolmea nimeä: YK-Veteraaniliitto – Sinibaretit, Suomen Sinibarettiliitto ry ja Suomen Rauhanturvaajaliitto ry. Nimenvaihdolle on aina löytynyt järjellinen selitys. Neljäskin nimi on vilahtanut. Vuotta ennen perustamiskokousta asetettu toimikunta oli luomassa YK-Kilta -liittoa.

Vastasyntyneen isyydestä löytyy varma tieto. Vasta Kyprokselta palaneet majuri Ukko-Pekka Rautakoura ja luutnantti (res) Arto Salonen alkoivat puuhata helsinkiläisten sinibarettien yhteistä yhdistystä. Entiset Suezin ja Kyproksen kävijät näet tapailivat toisiaan melko säännöllisesti eri puolilla kaupunkia. Heidän tähtäimessä ei suinkaan ollut vielä 1966 lopulla valtakunnallinen liitto, vaan Helsingin Sinibarettien perustaminen. Vuoden vaihteessa yhdistysajatus vaihtui liiton perustamiseen. Samat miehet, Rautakoura ja Salonen, panivat toimeksi. Heidän aloitteestaan perustettiin neuvottelukunta huhtikuussa 1967, jonka työ johti liiton perustamiseen. Näin jälkeenpäin ajatellen mukaan olisi tarvittu lakimiestä, sillä sääntöluonnokset oli laadittu yhdistyspohjalta, ja kiireessä unohdettiin, ettei liitto voi perustaa ilman jäsenyhdistyksiä. Niitä näet ei ollut koko maassa vielä yhtään.

158 barettiveljeä loi YK-Veteraaniliiton 

Joka tapauksessa peräti 158 barettiveljeä saapui innokkaana perustamaan uutta YK-miesten liittoa Santahaminan aliupseerikerholle. YK-Veteraaniliiton hallitus aloitti työnsä everstiluutnantti (evp) Otto Nuutilaisen johdolla erittäin tarmokkaasti ja loi liitolle perustan. Se kokoontui vuoden aikana kuudesti ja työvaliokuntakin aina tarpeen vaatiessa. Moinen kävikin helposti, sillä liiton johto koostui lähes kokonaan helsinkiläistä.

Eivät toki helsinkiläiset yksin olleet asialla, vaikka saivatkin liiton aikaan. Valmiutta yhdistystoimintaan ilmeni joka puolella maata. Juuri yhdistyksiä liitto tarvitsi. Niitä saatiinkin mukaan syksyn aikana seitsemän eli juuri perustetut Lapin, Kymenlaakson, Pohjois-Savon, Pirkanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Karjalan SB:t. Sitten Rautakoura ja Salonen tarttuivat uudelleen alkuperäiseen aikeeseensa ja perustivat Helsingin Sinibaretit heti vuoden 1969 alussa ja samalla liiton kahdeksannen yhdistyksen.

Alkuvuosien toimintaa haittasi YK-Veteraaniliiton varattomuus. Oikeusministeriö ei suostunut rekisteröimään liittoa, jossa perustamisvaiheessa ei ollut yhtään yhdistystä. Siksi sillä ei ollut oikeutta kantaa jäsenveroa. Onneksi johtoon valituilla oli niin hyvä maine, että lahjoituksilla selvittiin kolme ja puoli vuotta rekisteröintiin asti. Postipankin pääjohtaja Teuvo Aura antoi ensin pesämunaksi 500 markkaa, seuraavina vuosina Suomen Tupakka ja sen toimitusjohtaja Kosti Ilveskero toisen mokoman. Hänestä tehtiinkin myöhemmin liiton kunniajäsen. Puheenjohtaja Nuutilaisen oma firma Conciliator Oy paikkasi tarvittaessa rahoitusvajeen. 

Hyviä aloitteita jo alkuvaiheessa

Joka tapauksessa Nuutilaisen hallitus viitoitti sen suunnan, jolla liittoa on viety läpi vuosikymmenten. Välttämättömien rutiinitoimien lisäksi kertyi esityslistoille jo silloin asioita, joihin vielä tuolloin ei saatu vastakaikua, mutta jotka toteutuivat   myöhemmin. Kuten muistomerkki rauhanturvatehtävissä surmansa saaneille, joka pystytettiin Hietaniemen sankarihaudalle keväällä 2006 ja liittyminen Maailman Veteraanijärjestöön, joka onnistui vasta syksyllä 2007. Parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Otto Nuutilainen ja hänen seuraajansa Ukko-Pekka Rautakoura panostivat kovasti liiton valtuuskunnan vahvaan asemaan. Sen tuli toimia liiton sääntöjen mukaan hallituksen neuvoa antavana elimenä ja jäsenyhdistysten yhdyssiteenä. Siten sen kutsuu kokoon tarvittaessa puheenjohtaja, ja siihen kuuluvat puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtaja ja yksi kustakin yhdistyksestä. Nykyjäsenistön mieliin on näet iskostunut, että valtuuskunta kutsutaan vain lakkauttamaan liitto. Alkuvuosina se kokoontui kolmasti. Jo 1973 toimintakertomuksessa on maininta, että valtuuskunnan toiminta on ollut nimellistä. Toistaiseksi viimeisen kerran saatiin valtuuskunta kokoon 28.2. 1981 käsittelemään Suomalaiset Sinibaretit -teoksen julkaisemista ja sen talousasioita. Tämän kokouksen jälkeen ei valtuuskuntaa ole tarvittu. Valtuuskunnan näennäinen tarpeettomuus johtuu myös kahdesti vuodessa järjestettävistä liittokokouksista. Liittokokous on liiton ylin päättävä elin.

Myös pohjoismainen yhteistyö alkoi Nuutilaisen kaudella. Meikäläiset yhdistykset omaksuivat hyvin pian tavan vierailla joukolla kesäjuhlilla, joita kukin pohjoismaa järjesti vuorollaan. Itävallan Kremsin kansainvälisille sinibarettipäivillekin v. 1973 osallistui 27 suomalaista. Maamme ensimmäiset yhteispohjoismaiset päivät pidettiin 1972 Vaasassa ja 1979 Turussa. Everstiluutnantti Pentti Laamanen toimi v. 1972–73 pohjoismaisen yhteistyövaltuuskunnan puheenjohtajana.

SSBL osallistui vuosittain julkaistavan The Nordic Blue Beret -julkaisun kustannuksiin. Kesäkokousta järjestävä pohjoismaa teki sen vuorollaan, ja jokainen maa jo osallistui siihen artikkelein ja ilmoitushankinnoin. Suomi sai pyynnöstä vapautuksen lehden teosta ja painatuksesta. Sitä jaettiin ilmaiseksi pohjoismaisen kesäkokouksen yhteydessä. Juuri em. julkaisun kulut aiheuttivat Sinibarettiliitolle ensimmäisen tappiollisen vuoden 1977. Painokustannukset nousivat lopulta niin suuriksi, että julkaiseminen lopetettiin vähin äänin 70-luvun lopulla. Kuitenkin meillä esim. 1982 Rauman pohjoismaisen kesäkokouksen yhteydessä Sinibaretti-lehti laajennettiin pohjoismaiseksi julkaisuksi. Vuosisadan vaihteessa yritettiin saada aikaan samanlainen julkaisu, mutta hanke tyssäsi varojen puutteeseen.

Nimen vaihto poisti esteitä 

Liiton vuosikokous 4.4.1971 poisti vihdoin viimeisetkin esteet toiminnan kehittämiseltä. Suomen YK-Veteraaniliitto – Sinibaretit -nimi päätettiin muuttaa Suomen Sinibarettiliitoksi. Oikeusministeriö hyväksyi liiton yhdistysrekisteriin 22.2.1972.

Tietysti voisi olettaa, että rekisteröimisen myötä poistuivat myös toiminnan esteet. Kuitenkin niistä tärkein – rahapuute, jatkui vielä vuosia. Tosin nyt liitolla oli oikeus kantaa yhdistyksiltä jäsenveroa, mutta sen kantaminen ei ottanut sujuakseen.

Seuraavina vuosina yhdistystoiminta koki monestakin syystä vakavan notkahduksen. Kokeneita YK-miehiä tarvittiin Kyprokselle ja Suezille, ja yhdistysten toimeenpanevat voimat lensivät sinne, samoin kuin liiton johto, pj. kapteeni Olavi Wetterstrand ja varapj. Elmer Peltonen. Toinen varapj. Jarmo Varanka joutui peräsimeen.

Sitä paitsi alkuinnostuksen jälkeen alkoi veljiä mietityttää SB-liiton tarkoitus. Onko kyseessä pelkkä vanhojen konkareiden turinaklubi vai pitäisikö toimintaa laajentaa edunvalvontaan tai muuhun vakavampaan? Joidenkin vauhti hiipui kokonaan. Toisia yhdistyksiä, kuten liiton aatteellista perustajaa Helsingin Sinibaretteja, uhkasi tovin peräti lakkauttaminen.

Yhdistykset jättivät melko usein jäsenmaksuja tilittämättä. Hallituskin tuskastui moisesta. Niinpä se esitti v. 1975 nimeltä mainiten kuuden yhdistyksen erottamista, mutta vain postin kulku näille lopetettiin. Liitolle lähetetyt valitukset syyttivät sitä tuhlauksesta. Eräskin purnauskirje motkotti, että ”kun tuotoista pieni klikki käyttää yli 65 prosenttia reissaamiseen, päivärahoineen, yms, tulee rivimiehelle väkisin mieleen rumia sanoja”.

Lähes kaikissa yhdistyksissä käynnistetty sisäinen ryhtiliike toi parannuksen vuoen 1975 paikkeilla. Niinpä perustamisvuonna liittyneestä yhdistyksestä Kainuun Sinibaretit katsoi jo lopettaneen toimintansa ja anoi siksi varmuuden vuoksi 1976 uudelleen liiton jäsenyyttä. Vain Itä-Savon Sinibaretit hävisi yhdistysluettelosta.

Ainoat siviilit liiton johdossa, vakuutusjohtaja Raimo Härkönen Jyväskylästä ja siivousalan toimitusjohtaja Heikki Vormisto Siilinjärveltä hallitsivat v. 1973–76. Niukkuus jatkui heidänkin aikanaan, koska toimintamenoja ei pystytty pitämään kurissa. Tilinpäätökset pidettiin silti plussan puolelle.

Kohtalokas matrikkeli 

Vuonna 1977 vuosikokous nousi eräänlaiseksi käännekohdaksi. Majuri Aulis Laine Joensuusta suostui ottamaan kesken kaiken tappiollisen liiton johtaakseen. Hänelle jäi perinnöksi muutenkin velkainen liitto ja vielä julkaisematon matrikkeliteos Suomalaiset Sinibaretit, johon liitto oli ehtinyt sitoutua. Se osoittautui suorastaan kohtalon kysymykseksi.

Suomen Sinibarettiliitossa oli tuolloin jäseniä 1474 ja parikymmentä toimivaa yhdistystä.

Edunvalvonta etusijalle 

Puheenjohtaja Aulis Laineen ja erityisesti keskisuomalaisen liiton valtuuskunnan puheenjohtajan Martti Jokihaaran työ rauhanturvaajien kaikinpuolisen aseman selkiinnyttämiseksi ja parantamiseksi kantoi myös hedelmää. Pitkälti heidän luomiensa aloitteiden pohjalta puolustusministeriö ryhtyi rauhanturvaamislainsäädännön kokonaiskehittämiseen asettamalla v. 1981 toimikunnan työtä varten. Se tuottikin esityksen uudeksi laiksi, joka astui eduskunnan hyväksymänä voimaan v. 1984 ja on yhä edelleen ajan- ja tilanteenmukaistettuna voimassa.

Edunvalvonnan painottuminen vv. 1970–1980-lukujen vaihteen tienoille voidaan nähdä yhteiskunnan yleisen politisoitumisen seurauksena. Toisaalta edunvalvonta nähtiin suppeana vain palveluksessa olevien rauhanturvaajien etujen ajamisen välineenä, ei niinkään rauhanturvaajaveteraanien etujen hankkimisena.

Edunvalvonta ’palkansaaja’- tarkoituksessa katosi hiljalleen liiton toimintasuunnitelmista, ja uusin strategia ei sitä enää sisällä.

Toiminta tasoittuu – 1980- ja 1990-luku

Aulis Laine luopui tuloksellisesta puheenjohtajuudestaan 1985 syksyllä ja hänen seuraajakseen valittiin Kuusankosken syysliittokokouksessa helsinkiläinen eversti Pentti Laamanen, joka tuolloin vielä palveli Länsi-Uudenmaan sotilaspiirin päällikkönä. Laamanen piti ensipuheenvuorossaan tärkeänä liiton talouden saattamista kestävälle pohjalle ja jäsenmäärän kasvattamista.

Laamanen oli jo aiemmin ollut liiton toiminnassa paljonkin mukana, mm pohjoismaisen yhteistyön alkuunpanijana ja myös pitkään pohjoismaisen yhteistyön yhteyshenkilönä. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa liiton toiminta sai kiinteät ja järjestelmälliset muotonsa. Säännöt, tavat, palkitsemiset ja perinteet kirjattiin kansiin.

Toiminnanjohtajaksi valittiin Pekka Aalto Turusta. Hän johti liiton toimistoa puolentoista vuosikymmentä rautaisen joustavalla otteella.

Näinä aikoina viriteltiin uudelleen Maailman Veteraanijärjestön jäsenyyshanketta. Sotiemme veteraanijärjestöt olivat jo tuolloin tukemassa osallistumistamme, mutta hanke kaatui lähinnä kustannuksiin.

Myös uusia ja tasokkaampia toimintamuotoja haettiin. Näistä ehkä merkittävin oli Majvikissa Espoossa järjestetty rauhanturvaseminaari v. 1992, jonka kustannukset muodostuivat kuitenkin hieman liian korkeiksi. 

Suhteet puolustusvoimiin uudelle tasolle

1990-luvun puolivälissä liiton sääntöihin kirjattiin ensimmäistä kertaa maininta maanpuolustuksesta ja sen tukemisesta. Sääntömuutos ei sinällään tuonut muutosta, olivathan niin yhdistykset kuin liittokin tehneet yhteistyötä puolustusvoimien kanssa koko ajan, eikä maanpuolustushengen tasosta ollut epäilystäkään. Sääntömuutoksella luotiin kuitenkin selkeä kuva maanpuolustusjärjestöstä. Niihin sisältyi myös jäsenistön määreisiin tehty lisäys muiden kuin Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaamisoperaatioihin osallistuvien jäsenyysoikeudesta.

Hieman aiemmin liitto oli solminut silloisen Reservin Aliupseerien Liiton kanssa yhteistyösopimuksen, jonka perusteella mm liiton jäsenrekisteriasiat saatiin kuntoon.

Samoihin aikoihin perustettiin Maanpuolustuskoulutus ry, jonka jäseneksi liitto myös liittyi. Tähän liittyen liitto aloitti myös oman koulutuskokeilunsa, joka alkuun näytti varsin lupaavalta, mutta hiipui muunkin maanpuolustuskoulutuksen vielä etsiessä uomaansa.

Talous kuntoon 

Liiton talous oli perustunut jäsenmaksuihin ja opetusministeriön rajalliseen tukeen. Puolustusministeriö oli tukenut liittoa erillisellä vuotuisella avustuksella, joka kuitenkin päättyi kokonaisuudistukseen, jossa koko vapaaehtoisen maanpuolustuksen tuki kanavoitiin Maanpuolustuskoulutus ry:n kautta.

Rauhanturvaajien ja heidän läheistensä henkistä tukea palveluksen aikana ja sen jälkeen kehittämään syntyi ’Kotona ja kaukana’ -projekti, jonka kätilöinä toimivat Monica Röberg Turusta ja Virpi Perälä (ent. Aholainen) Seinäjoelta. Projekti jaksaa edelleenkin hyvin ja on saanut erillistä tukea myös puolustusministeriöltä ja puolustusvoimilta.

Puheenjohtajat vaihtuvat 

Pentti Laamasen jälkeen valittiin puheenjohtajaksi Vesa Yrjölä Keravalta. Yrjölä oli aiemmin palvellut Siinailla ja Libanonissa sekä puolustusministeriön YK-toimiston päällikkönä. Vesa Yrjölä toimi puheenjohtajana vuosina1994–1999. Hänen jälkeensä puheenjohtajana toimi Heikki Pietilä Helsingistä vuosina 2000–2005. Nykyinen puheenjohtaja Heikki Holma Helsingistä aloitti vuoden 2006 alussa. Hän on liiton kymmenes puheenjohtaja.

Soittokunta syntyy ja vaikuttaa 

Liiton kolmekymmenvuotisjuhlassa Joensuussa liiton puheenjohtaja antoi juuri hallitukseen valitulle Juhani Saikkoselle Jyväskylästä tehtäväksi Sinibaretti-soittokunnan perustamisen. Juhani Saikkonen tekikin työtä käskettyä, ja tänä päivänä ’Faitterit’ esiintyy kymmenissä tilaisuuksissa vuosittain. Saikkonen sai myös erinomaista tukea PE:n sotilasmusiikkitoimistolta ja sotilaslääneiltä mm. ilmaisten nuottien ja vapaaehtoiskertausharjoitusten muodossa.

Oma lippu ja ansioristi 

Suomen Sinibarettiliitto ry sai oman lipun 13.10.1984 Helsingissä. Lipun on suunnitellut Björn Ole Heinonen. Ensimmäisen naulan löi kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuo, joka myös vihki lipun käyttöön.

 

Vuonna 1996 otettiin käyttöön Suomen Sinibarettiliitto ry:n ansioristi, jonka ensimmäinen kappale luovutettiin Tasavallan presidentti Martti Ahtisaarelle. Sittemmin on rististä muokattu myös alempi luokka ja ristin nimi on muutettu Rauhanturvaajaristiksi ja 2. luokan Rauhanturvaajaristiksi. Merkin on suunnitellut Juhan-Ville Kaarnakari.

Liitto on kutsunut kunniajäsenekseen kahdeksan liiton toimintaan ansiokkaasti vaikuttanutta henkilöä. Ensimmäinen kunniajäsen oli jalkaväenkenraali A.E. Martola (†), seuraavina kutsumisjärjestyksessä konsuli Kosti Ilveskero (†), kenraali Ensio Siilasvuo (†), kenraaliluutnantti Lauri Koho, everstiluutnantti Aulis Laine, eversti Pentti Laamanen, toiminnanjohtaja Pekka Aalto ja eversti Vesa Yrjölä.

Sinibaretti-lehti

Jäsenlehden syntysanat esitti Lohjan Tarmo Suomalainen v. 1978. Hän ajoi asiaa eteenpäin, ja liittokokous antoi keväällä 1979 siunauksensa koenumeroiden tekemiseen vielä saman vuoden aikana. Päätoimittaja Raimo Leivo toimittikin samana vuonna kaksi numeroa ja vielä v. 1980 kaksi ensimmäistä numeroa luopuen tämän jälkeen päätoimittajuudestaan. Uudeksi päätoimittajaksi ryhtyi raumalainen monitoimimies Kyösti Kuikka, joka jatkoikin päätoimittajana aina vuoteen 1987 saakka.

Lehti oli jo tuolloin nykyisen (A4) kokoinen ja ilmestyi neljä kertaa vuodessa. Sisältö oli väriltään mustavalkoinen, kansiin saatiin joskus väritystäkin.

Sisällöltään lehti oli kolmijakoinen. Liiton asiat, yhdistysten asiat ja muistelot täyttivät sivut. Itse asiassa sama linjajako on edelleenkin käytössä, ehken hieman ammattimaisempana.

Alkuvaiheiden jälkeen siirryttiin myös suorapostitukseen numerosta 2/81 lukien. Postitettujen lehtien määrä oli alkuun n 1600 kpl kohoten jo vuoteen 1985 mennessä n. 2300 kappaleeseen.

Lehdelle muodostettiin toimituskunta, johon nimettiin lehden toimitukseen osallistuvia ja muutoin asiantuntevia henkilöitä. Toimituskunta sai rinnalleen hallinnollisen toimitusneuvoston.

Kyösti Kuikan jälkeen Sinibarettia toimitti vuodesta 1987 lohjalainen Hannu Nyman, joka oli toiminut Golanilla YKSV:n pappina. Hän jatkoi entisillä linjoilla. Nyman luopui päätoimittajan tehtävästä 1993, minkä jälkeen lehteä on toimittanut kotkalainen Hannu Levänen. Leväsen aikana lehti on kehittynyt nykyiseen muottiinsa, moniväriseksi, nykyään 48-sivuiseksi, kuusi kertaa vuodessa ilmestyväksi aikakauslehdeksi.

Sinibaretti kuuluu jäsenetuihin. Liiton jäsenmaksun korotukset ovat useinkin liittyneet lehden nousseihin kuluihin, mutta talous pysynyt pääpiirtein kunnossa antaen joinakin vuosina koko liitolle positiivisen tuloksen. Lehti on saanut myös tiedotustukea puolustusministeriöltä, joka on lähettänyt lehden kaikkiin suomalaisoperaatioihin.

Tänään 

Suomen Sinibarettiliitto ry muutti nimensä Tampereen kevätkokouksessa 2005 Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:ksi. Suurin osa yhdistyksistä on myös muuttanut nimensä rauhanturvaajayhdistykseksi.

Maailman Veteraanijärjestö hyväksyi Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n jäsenekseen 2007. Vuonna 2009 liitto edustaa Maailman Veteraanijärjestössä yksin suomalaisia kaikkien omien varsinaisten sotaveteraanijärjestöjen yksimielisesti tukemana.

Maanpuolustuskoulutuksen hallituksessa liitolla on edustaja seuraavat kaksi vuotta.

Suomen Rauhanturvaajaliitolla on tällä hetkellä 29 jäsenyhdistystä, joissa on henkilöjäseniä yhteensä 6500.

Rauhanturvaaja

Arkisto

Rauhanturvaaja 1/17

Lehdessä lisäksi mm: 

  • Suomalaisten rauhanturvaajien raskas aseistus
  • Urheilu kuului Kyproksen arkeen
  • UKK ja rauhanturvaaminen sekä paljon muuta..

 

Seuraava lehti:
Numero 2/2017 ilmestyy 28.4 
( Aineisto viimeistään 29.3 )

 

Liity Rauhanturvaajaliiton 
jäseneksi: Saat lehden ja paljon muuta.

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa