• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Säännöt mietintään
Kirjoittanut Ville Mäntysaari   
18.02.2012 11:59

Nyt kun liitto on avannut sääntöjään, olisi jäsenyhdistystenkin aika miettiä miten muuttaa sääntöjään vai muuttaako mitenkään.  Keskustelu asiasta olisi syytä käydä, vaikka muutosta ei tehtäisikään.  Tilannehan muuttuu nyt Patentti- ja rekisterihallituksessa hyväksyttävinä olevien sääntöjen tultua voimaan. Yhdistysten ei enää tarvitse sääntöjensä mukaan ottaa jäseniksi kaikissa operaatioissa palvelleita rauhanturvaaja.  Toiseen suuntaan säännöt muuttuvat siinä suhteessa, että jatkossa mukaan mahtuvat myös siviilikriisinhallinnan veteraanit.

Yhdistykset voivat siis joko tiukentaa tai höllentää omia sääntöjään jäsenyyden määrittelyn osalta. Liiton sääntöuudistus mahdollistaa myös uusien erikoisyhdistysten liittymisen liiton jäseniksi. Pian voivat liittyä esimerkiksi yksittäisen mission ympärille perustetut yhdistykset tai vaikkapa pelkistä siviilikriisinhallintaveteraaneista koostuvat yhdistykset.

Suotavaa olisi, että mahdollisimman moni nykyinen jäsenyhdistys ottaisi jäsenikseen jatkossa myös siviilikriisinhallintaveteraanit. Näin saataisiin lisää osaamista ja asiantuntemusta koko ajan voimistuvan ja lisääntyvän siviilikriisinhallinnan saralta.

 
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60

Rauhanturvaaja 2/2012

rt_2_12_kansi

RT 2 /2012 on kaikkiaan 76-sivuinen numero, joka lähetettiin jäsenien lisäksi kaikille nyt palveluksessa olevien rauhanturvaajien läheisille ja Libanoniin lähtevien rauhanturvaajien läheisille.

Paperilehdessä mm:

  • Jussi Niinistö panostaisi kotimaahan
  • Libanon-tietoutta 30 vuoden ajalta
  • Tervaskanto Aulis Laine
  • Loukkaantuneet rauhanturvaajat tapasivat Aulangolla
  • Porin Prikaatin 8 sivua ajankohtaista asiaa

Aineisto seuraavaa lehteä varten toimitettava 30.5. mennessä. Lehti #3 ilmestyy 22.6.