Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Meitä tarvitaan

Meitä tarvitaan

Moni turvallisuuspoliittinen kirjoitus alkaa tänä päivänä toteamuksella miten kylmän sodan päättyminen, globalisaation voimistuminen ja vuoden 2001 terrori-iskut ovat peruuttamattomasti muuttaneet turvallisuusympäristöämme. Huomio kiinnittyykin nykyään yhä enemmän sotaa alempiasteisiin yhteiskunnallisiin kriisi- ja häiriötilanteisiin sekä kauempana maailmalla sijaitseviin kriisipesäkkeisiin. Puolustusvoimien – ja maamme puolustajien – tehtäväkentässä tämä on merkinnyt kansainvälisen kriisinhallinnan ja muiden viranomaisten tukemisen vahvempaa korostamista. Viimeistään Afganistan on osoittanut meille suomalaisille länsimaissa tapahtuneen sodan kuvan muutoksen. ”Vanhat” uhkakuvat ovat pitkälti väistyneet ”uusien” uhkien tieltä. Länsimaisten uhkakuvien keskiössä ovat tänä päivänä terrorismi, heikot valtiot sekä joukkotuhoaseiden hallitsematon leviäminen, joihin kansainvälisellä kriisinhallinnalla pyritään vastaamaan. Useimmissa länsimaissa asevoimia kehitetään tänä päivänä ammattimaisemmiksi, pienemmiksi ja tehokkaammiksi – kriisinhallintatehtävien takia. Myös Nato perustelee olemassaoloaan kriisinhallintatehtävillä. Vaikka perinteiset sotilaalliset uhkakuvat ohjaavat edelleen vahvasti turvallisuuspolitiikkaamme, seuraa Suomi länsimaista kehityssuuntaa. Haluamme olla osana länsimaista rintamaa ja toimia yhteisvastuullisesti uusien uhkien torjunnassa. Trendi on se, että Suomen turvallisuus ja sen vahvistaminen sekä Suomen puolustuksen uskottavuus kiinnitetään yhä vahvemmin kansainväliseen kriisinhallintaan. Kansainvälisiin kriiseihin puuttuminen ja uusiin turvallisuusuhkiin vastaaminen edellyt-tävätkin uusimman turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan kansainvälisen yhteistyön syventämistä. Tämä merkinnee sekä siviili- että sotilaallisen kriisinhallinnan vahvistamista lähivuo-sina. Samalla kriisinhallintatehtävien todetaan muuttuvan vaativammiksi ja vaarallisemmiksi sekä kalliimmiksi. Suomalaisia kriisinhallitsijoita tarvitaan siis maailmalla jatkossakin, jopa kasvavissa määrin. Kehi-tyssuunnasta on syytä nostaa kaksi tärkeää näkökulmaa esille. Ensinnäkin, Suomessa on viime vuo-sina ollut vaikeuksia saada riittävästi henkilöstöä, erityisesti puolustusvoimien kantahenkilökuntaa, hakeutumaan sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Henkilöstön riittävyys muodostaa nykyoloissa haasteen suomalaiselle kriisinhallinnalle, puhumattakaan tilanteesta, jossa kriisinhallintatehtävät lisääntyisivät tai muuttuisivat vaarallisemmiksi. Huomioitavaa on, että kriisinhallintatoimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen, poikkeuksena useaan muuhun länsimaahan. Tilannetta pyritään paran-tamaan palkan- ja päivärahojen korotuksilla, mutta se ei yksin suomalaiselle sotilaalle riitä. Toiseksi, sotilaallinen toiminta on politiikan alaista. On tärkeää kuulla avoimesti ja rehellisesti perustelut – miksi lähetämme suomalaisia sotilaita esimerkiksi Afganistaniin tai Tsadiin? Poliittisen johdon on kyettävä selkeästi perustelemaan ulkomaille lähetettäville joukoillemme kyseisten tehtävien tarkoituksenmukaisuus sekä merkitys Suomen turvallisuudelle. Osallistumisten kaikkia perusteluita pitää pystyä käsittelemään avoimesti – ainakin, jos kriisinhallinnan halutaan pysyvän kansanvaltaisena. Samalla kyetään rehellisemmin arvioimaan vaihtoehtoja kriisinhallintaan osallistumiselle ja sen eri muodoille. Käytännön haasteista huolimatta kansainvälisestä toiminnasta on muodostumassa yhä luonnollisempi osa suomalaisen sotilaan identiteettiä. Kirjoittaja on Sotatieteiden tohtori ja Strategian opettaja Maanpuolustuskorkeakoulussa

Rauhanturvaaja 2/12

Sataedu

SRTL Visa

Viimeisimmät

Luetuimmat