|
Vapaaehtoiset käsi ylös
Suomi on lähettämässä kesällä noin sadan sotilaan lisäjoukon Afganistaniin maan presidentinvaaleja turvaamaan. Lähes puolet kyseisestä joukosta on tarkoitus värvätä käytännössä suoraan varusmiespalveluksesta eli Porin Prikaatissa parhaillaan valmiusjoukkokoulutuksessa olevista nuorista.
Valintoja ei ole vielä tehty, mutta valmiusjoukkokoulutettavilta on jo tiedusteltu anonyymisti halukkuutta rauhanturvatehtäviin. Peräti 56 prosenttia ilmaisi valmiutensa lähteä maailmalle heti armeijan jälkeen. Vuoden sisään kotiutumisesta lähtöön valmiita oli jo 70 prosenttia.

- Nostin heti symbolisesti käden ylös vapaaehtoisuuden merkiksi. Ulkomaiset tehtävät ovat suurin syy siihen, miksi ylipäätään hain valmiusjoukkokoulutukseen, lahtelainen upseerikokelas Hannu Salmi sanoo.
- Olen ajatellut hakea armeijaan töihin, eikä kansainvälisestä kokemuksesta ole siellä ainakaan haittaa, tiivistää puolestaan Lempäälästä kotoisin oleva Ville-Tuomas Anttalainen.
- Rauhanturvaajana toiminut isäni on sanonut moneen kertaan, että työ maailmalla avaa ihmisen silmät ihan eri tavalla kuin elämä kotimaassa. Hänen mukaansa omat murheet tuntuvat äkkiä pieniltä, kun saa vertailupohjaa jostain muualta, juuri 20 vuotta täyttänyt Anttalainen selvittää.
Porin Prikaatin valmiusjoukkokoulutuksessa olevien nuorten vuoden mittainen palvelusaika päättyy ensi heinäkuussa eli vain muutama viikko ennen kuin vahvuutta Afganistanissa lisätään.
Kriisinhallinnan erikoiskoulutuksen saavista nuorista on tarkoitus muodostaa Afganistaniin suojausjoukkue, joka toimii muun muassa vartio- ja saattuetehtävissä.
- Suojausjoukkue tekee käytännössä juuri sitä, mihin nämä nuoret koulutetaankin. Vastaavissa tehtävissä suomalaisia on muun muassa Tshadissa ja Kosovossa. Vertailukohteeksi voisi ottaa viime vuonna valmiusjoukkokoulutetut nuoret, joista maailmalle on lähtenyt jo noin neljäsosa, Porin Prikaatin tiedottaja, kapteeni Matti Vihurila tietää.
- Tarkoituksena on lähettää täysin uutena suomalaisille tulevaan tehtävään jo valmiiksi kiinteä joukko, jonka kemiat toimivat täydellisesti yhteen. Tässä tapauksessa on syytä huomioida myös se, että kaikki ovat saaneet johtajakoulutuksen. Jokainen heistä pystyy johtamaan, jos tilanne sitä vaatii, hän jatkaa.
Vihurilan mukaan tuleville rauhanturvaajille annetaan ennen operaatiota vielä kolmen viikon kohdekohtainen rotaatiokoulutus, jota voisi kutsua myös täsmäkoulutukseksi.
Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja:
Ammattitaitoa riittää varmasti
Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Heikki Holma ei epäile hetkeäkään, etteikö nuorten suomalaisten reserviläisten ammattitaito riitä kansainvälisiin tehtäviin. Hänen mukaansa hyviä kokemuksia asiasta on saatu kautta kentän.
- Niin sanottujen vanhojen faittereiden peruskoulutus on varmasti huonompi kuin näiden nyt koulutuksessa olevien nuorten, Holma vertaa.
Elämänkokemuksen riittäminen sen sijaan mietityttää Holmaa.
- Leirin vartiotehtävät ovat nuorille sopiva paikka aloittaa ura ulkomailla. Tehtävä rajoittuu käytännössä yhteen paikkaan, joten siinä mielessä en pelkää kokemuksen puutteen tuovan ongelmia. Porin Prikaati on varmasti tehnyt riittävän uhka-analyysin, jossa tämäkin asia on otettu huomioon, hän miettii.
Suojausjoukkueen palkkaluokka on paikasta riippuen kakkonen eli 1802 euroa. Tämän päälle niin Afganistanissa kuin Tshadissakin maksetaan vielä verotonta päivärahaa, jonka ansiosta kuukauden bruttosumma nousee yli 4000 euron.
- Afganistanissa tällä hetkellä palvelevat saavat enemmän palkkaa, mutta tehtävien vaativuuskin on ihan toista luokkaa kuin vartiotehtäviin lähtevillä Minusta palkka on hyvä, sillä sopimukseen sisältyy vielä täysi ylläpito, Heikki Holma selvittää.
Suomalaisten rauhanturvaajien palkkoja tarkastettiin viimeksi viime vuodenvaihteessa.
- Koko järjestelmä romahtaisi, jos palkat olisivat erilaisia paikasta riippuen, alleviivaa Holma.
|