
Suomalaisten rauhanturvaajien määrää on päätetty monien muiden maiden tapaan lisätä Afganistanissa. Lukumäärä kasvaa 195:een vuoden 2011 helmikuuhun mennessä. Tuleva vuosi onkin kansainvälisen yhteisön uskottavuuden kannalta näytön paikka, joskaan ei vielä lopullisen ratkaisun paikka.
Tehtäviin hakeutuvien rauhanturvaajien määrä on viimeisen vuoden aikana ollut nousussa, johon varmasti on osasyynä myös tuntuvat korotukset palkkoihin ja päivärahoihin varsinkin Afganistanissa ja Tshadissa. Raha onkin melkoinen kannustin.
Harvemmin kuitenkin rauhanturvaajaksi hakeutuva henkilö osaa kiinnittää huomiota palvelusturvallisuuteen, johon vaikuttavat tietysti ennen muuta annettava koulutus, käytettävissä oleva varustus, mutta myös palvelussuhteen ehdot kokonaisuutena.
Kansainvälisestikin on tunnustettu, että suomalaisten rauhanturvaajien henkilövalinnat, annettava koulutus ja sen seurauksena ammattitaito siviiliosaamiseen yhdistettynä sekä vapaaehtoisuudesta peräisin oleva korkea motivaatio, ovat huippuluokkaa. Vuosiin ei suomalaisia ole enää arvosteltu sitä, että muodostamme joukkomme reserviläisistä, joiden osaamistaso olisi alempi kuin ammattiarmeijoilla.
Joukkojen käytettävissä oleva sekä henkilökohtainen että joukon varustus on parasta mahdollista saatavilla olevaa. Mikäli jotain puuttuu, se myös nopeasti pyritään hankkimaan. Tämän mahdollistaa jatkuva tilanteen seuranta ja kokemuksista saadun tiedon hyödyntäminen.
Palvelussuhteen ehdot ovat kehittyneet myös tuntuvasti. Reserviläisille maksettava korvaus koulutusajalta on noussut kertausharjoituskorvausten tasolle. Vakuutusturvaa on kehitetty vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. Vastikkeettomia kotimatkoja on tietyissä operaatioissa lisätty. Käyttöön on otettu myös purku- ja palautumisjaksot Afganistanin ja Tshadin osalta.
Mitä palkkaan ja päivärahoihin tulee, niiden osalta kehitys on ollut hyvä ja näyttää jatkuvan hyvänä edelleenkin. Alimpiin palkkoihin tehtiin tasokorjaukset lokakuussa 2009. Alimman vaativuusluokan palkka onkin noussut vuosina 2006–2009 yli 25 prosenttia ja vaativuusluokkien 3–7 osalta korotus on ollut n. 14 prosenttia.
Tshadissa maksetaan operaatiokohtaista lisää 7,5 prosenttia tai 200 euroa kuussa. Puolustusministeri Jyri Häkämies korotti Afganistanin palkkoja ajalle 1.3.–31.12.2010 siten, että siellä toimivalle henkilöstölle maksetaan operaatiokohtaisena lisänä vaativuusluokan mukaisesta peruspalkasta 15 prosenttia tai vähintään 500 euroa kuussa.
ISAF-operaatiossa palvelevien reserviläisten tehtävien vaativuusluokat ovat pääosin tasoa 4–8, joten kuukausipalkat ovat tänään suuruusluokkaa 3000–5700 euroa. Kun palkkoihin huomioidaan vielä päivärahan osuus, ansiot ovat 5400–8100 euroa kuukaudessa.
Puolustusministeriön kansliapäällikkö Kari Rimpi totesi kerran rauhanturvaajaliiton edustajille, että ”kyllä kruunu pojistaan huolen pitää”. Rauhanturvaajaliiton näkökulmasta tämä pitää paikkansa.