|
Vanhemmat saivat viimein Jarno Mäkisen mitalin |
|
Aseistamattomat tarkkailijat olivat suojautuneet aseman sheltteriin heinäkuun 25. päivänä 2006, kun noin klo 19.30 paikallista aikaa asemaan osui Israelin ilmavoimien koneen pudottama 500 kilon ohjautuva täsmäpommi. Kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen ja kolme muuta sotilastarkkailijaa kaatuivat Rauhan Puolesta “In The Service of Peace”.
Varsinais-Suomen Rauhanturvaajat ry tekee kunniakäynnin Jarnon haudalle kahdesti vuodessa 29.5. eli Kansainvälisenä Rauhanturvaajien Päivänä ja 6.12. Itsenäisyyspäivänä omaisten luvalla. Hauta sijaitsee lähiomaisten valitsemalla paikalla Sankarihautausmaan ja Turun hautausmaan Ylösnousemuskappelin läheisyydessä. Ensimmäinen kunniakäynti sotilaallisin kunnianosoituksin tehtiin 29.5.2007.

Lähiomaiset eivät koskaan saaneet UNTSO:lta muistoksi poikansa palvelusmitalia, jonka hän oli ansainnut palveluksestaan. Hän, rauhanturvaaja ja upseeri, joka antoi henkensä Rauhan puolesta. Kun tämä tuli aluksi Varsinais-Suomen Rauhanturvaajien tietoon ryhdyttiin toimenpiteisiin.
Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Heikki Holma, varapuheenjohtaja Hannele Toivonen ja Porin Prikaati ryhtyivät myös heti tarmokkaisiin toimenpiteisiin palvelusmitalin hankkimiseksi Jerusalemista UNTSON johtoesikunnasta Suomeen ja lähiomaisille. Ja se onnistui.
Porin Prikaati järjesti sinivalkoisella nauhalla varustetun UNTSO-mitalin luovutustilaisuuden ja lounastarjoilun 3.4.2009 Porin Prikaatin komentajan, eversti Eero Pyötsiän ja Kriisinhallintakeskuksen johtajan, everstiluutnantti Timo Vehviläisen toimenpitein. Tilaisuuteen oli kutsuttu Jarnon vanhemmat Terttu ja Pentti Mäkinen sekä Varsinais-Suomen Rauhanturvaajien puheenjohtaja Jari Viitanen ja Risto Aitos.
Mitalin luovutustilaisuus oli koruttoman sotilaallisen juhlallinen, lämminhenkisen avoin ja keskusteleva. Eversti Pyötsiä luovutti UNTSO-mitalin Jarnon isälle Pentille. Komentaja sanoi luovutuspuheessaan paljon kunniamerkkejä ja vastaavia jakaneensa, mutta tämä tilaisuus oli yksi hänen uransa vaikeimmista paikoista ja tehtävistä.
Lähiomaiset olivat erittäin kiitollisia tilaisuuden järjestelyistä ja lupasivat, että jos Porin Prikaati haluaa, he voivat olla mukana jatkossa prikaatin kriisiryhmän työskentelyssä antamalla ja jakamalla Puolustusvoimien käyttöön omia jo vaikeasti koettuja kokemuksia. Pentti Mäkinen on jo ollut apuna Afganistanissa kaatuneen kersantti Petri Immosen isän tukena, omien syvällisten kokemuksiensa kautta. Prikaatin komentaja eversti Eero Pyötsiä vastasi myöntävästi tarjoukseen yhteistyöstä ja aikataulustakin jo alustavasti sovittiin.
Lämpimät kiitokset tilaisuuden järjestelyistä Porin Prikaatille omaisten ja Varsinais-Suomen Rauhanturvaajien puolesta. Yhteistyö on voimaa.
|
|
|
|