Nobelisti Martti Ahtisaari Rauhanturvaaja –lehdelle:


Jos Martti Ahtisaari olisi toiminut presidenttinä kommunistisessa kulttuurissa, olisi häntä todennäköisesti kutsuttu ”rauhanturvaajien rauhanturvaajaksi”. Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna saavuttanutta Ahtisaarta itseään moinen
luonnehdinta naurattaa, kun hän kuulee sen Rauhanturvaaja –lehden toimittajalta.

Lapsuutensa Kuopion kasarmilla viettäneen aliupseerin pojan ura maailmanrauhan edistäjänä alkoi vuonna 1977, kun hänet
nimitettiin YK:n apulaispääsihteeriksi ja Namibia-valtuutetuksi. Namibiaan sittemmin maan kunniakansalaiseksi nimitetty
Ahtisaari pääsi kuitenkin vasta reilu kymmenen vuotta myöhemmin.

- Siitä lähtien olen muodossa tai toisessa ollut aina YK:hon yhteydessä. Pieniä taukoja toki on aina välillä ollut. Viimeisin
tehtävä oli Kosovon neuvottelu, missä ainoa kunniallinen ratkaisu oli minun esittämäni itsenäistyminen, nykyisin perustamansa
Crisis Management Initiativen eli CMI:n johtajana toimiva Ahtisaari tiivistää.

Martti Ahtisaari sanoo tukeutuneensa työssään suomalaisiin rauhanturvaajiin aina, kun se on ollut mahdollista. Tänä kesänäkin
hän yöpyi Camp Villessä osallistuessaan Naton Kosovossa järjestämään tilaisuuteen.

- Rauhanturvaaminen on Suomelle brändi, mistä saamme jatkuvasti hyvin myönteistä palautetta. Me olemme tehneet sitä, me
olemme kehittäneet sitä, me osaamme sen asian. Ei ole väärin sanoa, että Suomi on rauhanturvaamisen suurvalta.

- On ollut dramaattista huomata, ettei sotimiskoulutuksella tosiaankaan pärjää tehtävissä, joihin tarvitaan rauhanturvaajan
koulutus. Meillä suomalaisilla sellainen koulutus on hallussa, Ahtisaari miettii.

Tuki paikallisille lisää turvallisuutta

Presidentti kehittäisi suomalaista rauhanturvaamista antamalla entistä enemmän kehitysyhteistyörahoja sotilaiden käyttöön.

- Paikallisten tukiverkoston kunnostaminen ja kunnossa pitäminen on parhaita turvallisuutta lisääviä toimia. Niillä keinoilla
saavuttaa lähiympäristön luottamuksen.
- Mitä rauhanturvaamiseen suunnattuihin resursseihin tulee, niin minun mielestäni selviämme nykyisillä raameilla. Kysymys on
siitä, miten voimavarat suunnataan.

Tulevaisuuden potentiaalisista kriisipesäkkeistä Martti Ahtisaari nostaa ylös Lähi-Idän kokonaisuudessaan, Kongon ja Darfurin
Afrikassa sekä Pakistanin, Iranin, Irakin ja Afganistanin Aasiassa.

- Suomen osallistumista ajatellen, pitää jokainen tapaus käsitellä erikseen. Rauhanturvatehtäviin lähdössä ei ole ollut
mitään automatiikkaa, eikä sellaista pidä olla vastakaan. Minusta on tärkeintä katsoa, missä suomalaista erityisosaamista
pystytään parhaiten hyödyntämään.
- Se on syytä muistaa, että operaatiot vaikeutuvat kaiken aikaa ja päätökset voivat olla joskus vaikeitakin. Ikävä sanoa,
mutta maailma on tullut paljon väkivaltaisemmaksi ja se tulee varmasti näkymään myös suomalaisten rauhanturvaajien työssä,
Ahtisaari veikkaa.

Jäätyneet kriisit ovat suuri häpeä

Kriiseistä puhuttaessa presidentti nostaa esiin myös Kyproksen ja Kashmirin tilanteet. Hänen mukaansa on suuri häpeä, että
kansainvälinen yhteisö ei ole saanut kumpaakaan jäätynyttä konfliktia ratkaistuksi.

- Toivon, että lähivuodet käytetään niin, että nämä pitkäaikaiset konfliktit saataisiin korjattua pois. Suurimmassa osassa
tarvitaan edelleen myös rauhanturvatoimintaa. Israel-Palestiina –kysymykselle esimerkiksi on vaikea edes kuvitella ratkaisua
ilman rauhanturvaajien läsnäoloa.

Ahtisaari sanoo uskovansa, että maailmanlaajuisella finanssikriisillä voi lopulta olla positiivinen vaikutus maailmanrauhaan.
 
- Kriisi on jo nyt pakottanut vastakkaiset leirit tekemään yhteistyötä. Kiinan esimerkiksi tarvitsee Amerikan ja EU:n
markkinoita, Amerikka tarvitsee kiinalaista rahaa ja Venäjä puolestaan tarvitsee länsimaisia investointeja ja teknologiaa.
- Kansainvälisellä yhteisöllä pitää nyt olla riittävästi halua ja kykyä hyödyntää esimerkiksi sitä, että lännen vastainen
asenne on lientynyt Venäjällä. Sitäkin voi käyttää osaltaan hyväksi pitkään jatkuneiden konfliktien ratkaisussa. Henkilökohtaisesti uskon, että suomalaisillekin rauhanturvaajille tulee tätä kautta lisää hommia.

Kunnianosoitus koko Suomelle

Rauhannobelistin kalenterissa on vieläkin parisensataa matkapäivää vuodessa, mutta eläkkeelle siirtyminenkin on selvästi jo vieraillut ajatuksissa.

- Olen palvellut viittä YK:n pääsihteeriä ja lähden siitä, että nykyinen on minun viimeiseni. Hänen lopettaessaan olen
kahdeksankymppinen ja sen ikäinen mies voinee katsoa kansalaisvelvollisuutensa päättyneeksi. Jo nyt katson olevani enemmänkin päättäjien patistelija kuin henkilökohtaisesti osallistuva neuvottelija.
- Tulevaisuutta ajatellen olen luvannut YK:n poliittiselle osastolle, että annan selvityksen kaikista niistä hankkeista, joissa olen ollut mukana. Tarkoitus on, että sitä voitaisiin käyttää eräänlaisena oppimateriaalina koko järjestön henkilökunnalle. Aloite tuli siitä suunnasta, paljastaa Ahtisaari.

Martti Ahtisaarelta ei malta olla hyvähenkisenä edenneen haastattelun lopuksi kysymättä, millaisena hän näkee saamansa Nobelin rauhanpalkinnon merkityksen koko Suomea ajatellen?

- Katson, että se on kunnianosoitus koko maalle. Se velvoittaa meitä tekemään entistä enemmän työtä rauhan eteen. Jatkoa
ajatellen ei ole oleellinen kysymys, olemmeko sotilaallisesti sitoutumattomia. Tärkeintä on se, että olemme luotettava
yhteistyökumppani. Siihen se meidän maine perustuu.

SELKEÄ KANTA NATOON

Martti Ahtisaari sanoo suoraan, että hänen kantansa Natoon on ollut aina selvä. Suomi on läntinen demokratia ja sellaisena meidän tulisi kuulua niihin kaikkiin järjestöihin, joihin läntiset demokratiat kuuluvat. Yksi niistä on Nato.

- Minusta on tärkeä asia, että Suomi on mukana vaikuttamassa operaatioiden suunnittelemiseen alusta lähtien. Ilman jäsenyyttä sitä vaikuttamisen mahdollisuutta ei Natossa valitettavasti ole. 

- Jos me haluamme, että Suomeen investoidaan, niin kaikki keinot on käytettävä hyväksi. Nato on yksi keino, enkä minä näe siinä mitään dramatiikkaa, Ahtisaari tiivistää.