Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Maahanmuuttokeskustelu on farssi Suomessa

Maahanmuuttokeskustelu on farssi Suomessa

Suomen turvallisuuspolitiikan suurin uhka ei ole terrorismissa, rajan takana tai ympäristöasioissa. Suurin isänmaan puolustusta koskeva uhka suomalaisen on turvallisuuspolitiikkaa koskevan keskustelun tila. Maanhanmuuttokeskustelumme on helppo havaita farssiksi. Turvallisuuspolitiikkaa koskeva keskustelu on valitettavasti vähintään yhtä huonossa kunnossa. Kansallinen harhaoppimme siitä, että turvalisuuspolitiikasta on turvallisinta olla keskustelematta on iskostettu syvälle poliittisiin rakenteisiimme. Puolustusministeri Jyri Häkämies on kunnostautunut henkisten pihkatappien irtilyöjänä niin Venäjä, Venäjä, Venäjä –puheellaan kuin taannoisella toteamuksellaan siitä, ettei Suomella ole tulevaisuudessa yksin varaa ylläpitää uskottavaa puolustusta. Häkämies esittää arvionsa tanssiinkutsuina, ne on esitetty kiihkottomasti ja analyyttisesti. Niistä voi olla samaa tai eri mieltä mielenmaltin ja keskustelun sivistyksen säilyttäen. Suomalaiseen leimakirveskeskusteluun kuuluu valitettavan usein, että ajatuksen sijasta ryhdytään arvioimaan ja arvostelemaan ajatuksen esitääjää. Tästä päästäänkin jenkan seuraaviin askeleisiin. Todetaan, että mielipiteenesittäjällä on epäpuhtaita vaikutteita, joten hänen lausuntonsa päälle langetetaan outo valo. Viimeiseksi ilmoitetaan, ettei kyseisenkaltaisen henkilön olisi oikeastaan soveliasta lausua kyseisestä aihepiiristä mitään vaan hän voisi keskittyä aivan muihin asioihin. Missään maailman maassa ei rakasteta ja kaivata Neuvostoliittoa niin paljon kuin Suomessa. Koko suomalainen keskustelukulttuuri huutaa suurta hiljaista huutoa, antakaa meille UKK, YYA ja CCCP. Suomalainen keskustelukulttuuri tähtää olemassaolevan tilan tukemiseen ja puolustamiseen. Suomalaisen ystävä- ja viholliskuvan tulee olla niin selkeä, että siitä voi kirjoittaa sukupolviromaaneja, joita ei perinnönjaossa todeta sisällöltään vanhentuneiksi. Kaleidoskoopin tavoin muuttuva tilannekuva uhkaa suomalaisen viisauden ylimmän ilmenemismuodon – vaikemenisen - pyhyyttä. Omassa tuvassaan suomalainen keskustelee mieluusti, varmistuttuaan ensin ettei hänen äänenesä kuulu väärille tuntureille raportoiville saunatontuille. Silloin suomalainen kuuntelee ystäväänsä, kääntää päänsä hieman vinoon ja vastaa rakkaimmilla sanoillaan ”eikä ole”. Tuossa hetkessä – mieluiten saunan jälkeen - suomalainen kokee täyttymyksen. Suomalaisesta on kiusallista ystävystyä erilaisten tahojen kanssa liian usein. Vastahan tässä puoli vuosisataa sitten ryhdyttiin sietämään tuota suon takana asuvaa naapuria. Läntinen merentakainenkin on ystävänä hankala, jotenkin niin erilainen. Syö valkoista suklaata ja kulkee olkihattu päässä iloisesti virnistellen. Kokonaiskuvaa sotkevat vielä eteläisen pikkuveljeskansan toimet. Miten moiseen nyt voisi ottaa näin nopeasti kantaa? Suomen parlamentissa ei ulkopolitiikalla mesota. Kirjoittaessani ”Politiikka – Suomi –sanakirjaa” ulko- ja turvallisuuspoliittinen sanasto loisti poissaolollaan. Viimeisen vuosikymmenen ainoita kirjaan päätyneitä tokaisuja oli Liisa Jaakonsaaren määritelmä Natosta Suomen salarakkaana. Arasta aiheesta ei ”lohkaista” tai ”lasauteta”. Poliittinen huumori ei myöskään tunnusta aihepiirin olemassaoloa. Kansakunnalla on aina syytä huoleen, kun jokin aihepiiri otetaan niin vakavasti, ettei siinä ole huumorille sijaa. Suomalainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on niin heiveröistä, ettei se tule kestämään yhdenkään sinkkiarkun painoa. Kirjoittaja on mediavaikuttaja, joka on toiminut mm. Martti Ahtisaaren viestintätuottajana ja presidentinkanslian lehdistövastaavana.

Rauhanturvaaja 2/12

Sataedu

SRTL Visa

Viimeisimmät

Luetuimmat