Keväällä 1999 Kosovon albaaniväestön järjestelmällinen sorto ja sen seurauksena koko humanitaarinen tilanne kehittyi siinä määrin sietämättömäksi, että kansainvälinen yhteisö päätti puuttua tilanteeseen. Alkoi 78 päivää kestänyt pommitusvaihe, joka mahdollisti rauhanneuvottelujen käynnistämisen. Jugoslavian presidentti Milosevic vastaanotti kansainvälisen yhteisön delegaation, jota johtivat Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja Venäjän edustajana Viktor Tshernomyrdin. Delekaatioon kuuluvat myös silloiset puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkö, kontra-amiraali Juhani Kaskeala ja puolustusvoimien valmiuspäällikkö, kenraalimajuri Kari Rimpi. Tilaisuudessa ei juuri neuvoteltu, sillä serbeille tehtiin selväksi, että tarjottu rauhansopimus on hyväksyttävä sellaisenaan. 

Ehdot hyväksyttiin 3.6.1999. YK:n turvallisuusneuvosto antoi viikkoa myöhemmin päätöslauselman 1244/99, jonka mukaisesti serbijoukkojen oli poistuttava Kosovosta ja NATO- johtoiset KFOR- joukot miehittivät Kosovon. Tätä toimintaa varten allekirjoitettiin ns. sotilasteknillinen sopimus Jugoslavian Liittotasavallan asevoimien ja KFOR:n välillä. Operaatiolla oli siis YK:n mandaatti, joka perustui peruskirjan VII lukuun.

Ensimmäiset NATO-joukot ylittivät Kosovon rajan 12.6. Vastaavasti Jugoslavian armeijan joukot poistuivat alueelta 20.6. mennessä. Kosovon rauhansopimus oli kaiken kaikkiaan suuri kokonaisuus, jonka toteuttamiseen tulisivat osallistumaan NATO:n ohella myös YK, ETYJ ja EU.  YK perusti omaa toimintaansa varten alueelle UNMIK-operaation.

Suomessa valmistauduttiin Kosovon operaatioon jo helmikuussa 1999. Kevättalvella poliittisen päätöksen mukaisesti valmistauduttiin lähettämään alueelle suomalais-ruotsalainen pataljoona. Hyvin pian tämän toteuttaminen osoittautui vaikeaksi mm. johtamis-, kuljetus- ja asejärjestelmien erilaisuudesta ja aikataulukysymyksistä johtuen.  Uudeksi tavoitteeksi asetettiin vahvan kansallisen pataljoonan perustaminen.

Poliittiset päättäjät olivat hyvin yksimielisiä Suomen osallistumisesta. Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalla 16.6. todettiin, että ”Suomi osallistuu KFOR-operaatioon 700-800 miehen vahvuisella pataljoonalla 5-6 viikoa siitä, kun tasavallan presidentti on tehnyt asiassa päätöksen”. Eduskunta keskeytti lomansa asian käsittelyn ajaksi.  Tasavallan presidentti teki osallistumispäätöksen juhannuksen aaton aattona 24.6.1999. Toiminta sähköistyi puolustusvoimissa melkoisesti lokaudesta huolimatta. Kiire olisi tullut, ellei olisi valmistuduttu kevään aikana myös kansallisen joukon lähettämiseen. Joukko räätälöitiin PorPr:n valmiuspataljoonaa hyödyntäen. Joukko ei päässyt liikkeelle aivan eduskunnalle esitetyssä aikataulussa, sillä vaikka valmiuspataljoonaan oli henkilöstä tarjolla riittävästi, materiaalipuutteita oli paljon. 

Näin asiasta kirjoitti aikanaan pataljoonan ensimmäinen komentaja, evl Kari Sainio: ”Valtioneuvoston selonteko 1995 antoi alkusysäyksen suomalaisen nopean toiminnan joukon perustamiselle. Koulutus alkoi varusmiesten osalta kesäkuussa 1996. Varsinaiseen testiin tämä joukko joutui kesällä 1999, kun aloitettiin valmistelut pataljoonan lähettämiseksi Kosovoon. Suomen kontingentin enimmäisvahvuudeksi linjattiin 800 henkilöä, josta pataljoonan  osuudeksi tuli lopulta 760 henkilöä. Kokoonpanon perustana käytettiin kansainvälisen valmiusjoukkopataljoonan kokeilukokoonpanoa. Operaatiota aloitettaessa puolet henkilöstöstä oli kansainvälisestä pataljoonasta ja puolet YK-reservistä. Pataljoonan tiedusteluosasto siirtyi Kosovoon heinäkuun puolessa välissä, valmisteluosasto elokuun alussa ja pääjoukko elokuunssa. Operatiivinen vastuu otettiin vastaan brittien 1. Gurkha Rifles`lta 30.8. klo 00:00. Suomen pataljoona oli ensimmäinen reserviläisjoukko Kosovossa.”

Joukon perustamis- ja koulutusvaihetta häiritsi hieman se tosiasia, että PLM:n johdossa olevalla YK-koulutuskeskuksella oli johtorooli ja vankka kokemus operaatioiden käynnistämisestä, mutta perustamisvastuu oli nyt Säkylässä PORPR:lla. Yhteistyöllä asiat hoidettiin ja ”lopputulos ratkaisee”, sanoi amiraali Kaskeala myöhemmin, kun käsittelimme pääesikunnassa lessons learnt – kokemuksia.

Joukon henkilöstön pääosa , joka oli lennätetty Skopjeen  Makedoniaan, ja ajoneuvot sekä materiaali, jotka oli laivattu Suomesta Tessalonikiin Kreikkaan, koottiin toimivaksi joukoksi Skopjessa. Kokoontumisalueelta marssittiin  27.-28.8. välisenä yönä toimialueelle. Kontteihin pakattu materiaali saapui junalla. Siirtyminen sujui hyvin ja laadittua aikataulua noudattaen. Liikenteen ohjausta tukivat KFOR:n sotilaspoliisiyksiköt.

Alkuaika oli pataljoonalle rankkaa, vaikka alue otettiinkin vastaan briteiltä. Tukikohtien perustamiseen liittyen valmiita rakenteita voitiin hyvin vähän sellaisenaan hyödyntää. Operatiivisen tehtävän vastaanotto 30.8. ja sitö seurannut Suomen lipun näyttö paikallisille asukkaille vaati runsaasti aikaa, joten rakennustoiminta oli melko hidasta. Yhteydenpito paikallisiin viranomaisin ontui, koska kunnallishallinto ja sen mukanaan tuomat palvelut poliisit mukaan lukien puuttuivat lähes kokonaan. YK-poliisin vahvuus oli aivan liian pieni ottamaan vastuun järjestyksen valvonnasta. Toiminta kuitenkin  vakiintui pian. Joukko suoriutui tehtävästään hyvin ja sai pian myös ansaitsemaansa tunnustusta sekä brittiprikaatilta että KFOR- operaation johdolta. Tänäänkin voidaan todeta, että Kosovossa palvelevat suomalaiset ovat hyvin pitäneet yllä pataljoonan ja taisteluosaston mottoa ”Look Good – Do Good”.