• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Jouhavarusteet kotimaista tekoa

Jouha- eli joukkojenhallintavarusteet ovat työvälineinä tuttuja kaikille ny-kypäivän suomalaisille rauhanturvaajille, mutta harvempi lienee perillä niiden alkuperästä. Televisiosta tutun ”amerikanhapatuksen” sijaan käytössä on nimittäin kotimaisen innovaation aikaansaannoksia parhaasta päästä.

– Varusteiden tausta on jääkiekkopuolella ja alkuvaiheessa niissä lukikin vielä Koho, suojavarusteita valmistavan C.P.E.-nimisen yrityksen eli Compact Protective Equipmentin toimitusjohtaja Harri Kolu paljastaa.
– Itse asiassa me teimme kolme vuotta sitten vielä muutamia maalivahdin varusteita Montreal-tuotemerkin alle, hän jatkaa.
Kyseisillä Montrealin varusteilla pelasivat muun muassa sellaiset tähdet kuin Miikka Kiprusoff ja Niklas Bäckström.
C.P.E.:n juuret löytyvät Norjasta ja Forssasta, missä sijaitsee myös yhtiön tuotekehitys ja tuotantolaitos. Ensikertalainen kävijä ei helposti arvaa, mitä vanhassa matalassa teollisuuslaitoksessa oikeasti valmistetaan.
turvaliivi
Aiemmin Kohon toimitusjohtajana toiminut Harri Kolu perusti C.P.E.:n vuonna 2000 yhdessä norjalaisen ex-upseerin Per Sabbasenin kanssa. Sekä Libanonissa että Kosovossa rauhanturvaajana työskennellyt Sabbasen lähestyi forssalaista yritystä jo 1990-luvun puolivälissä Norjan armeijalle suunnittelemansa lähitaistelukonseptin kanssa.
Tällä hetkellä Kolu vastaa niin taloudesta kuin tuotannostakin, Sabbasen puolestaan tuotekehityksestä ja kansainvälisestä myynnistä.
– Meitä ei mielletä vieläkään oikein suomalaiseksi yritykseksi ja vuosituhannen alussa tilanne oli siinä mielessä vielä selvästi heikompi. Jouduimmekin hakemaan referenssit ensin ulkomailta ja vasta sitten pääsimme kotimaisille markkinoille, Harri Kolu muistaa.

Ensimmäiset harjoituspuvut valmistettiin Porin Prikaatin kansainvälisille valmiusjoukoille heti 2000-luvun alussa ja armeijan isommat C.P.E.-hankinnat ajoittuvat vuoteen 2005. Poliisien käytössä C.P.E.:n varusteet ovat olleet vuodesta 2001 lähtien.
– Teimme alkuvaiheessa hyvinkin läheistä yhteistyötä Porin Prikaatin kanssa myös tuotekehitystä ajatellen. Sillä puolella meidän tärkeimmät kumppanimme olivat Juha Kylä-Harakka ja Reijo Kortteus, C.P.E.:n myynnistä Suomeen ja Baltiaan vastaava Markku Huumarsalo kertoo.
Suomessa C.P.E:n jouha-varusteita käyttävät tänä päivänä poliisin ja puolustusvoimien lisäksi myös tulli, rajavartiolaitos ja vankeinhoitolaitos.

– Tuotteemme tunnetaan alalla jo kiitettävän hyvin. Niitä on käytössä esimerkiksi Panamassa, Irakin Kurdistanin itsehallintoalueella ja Englannisa. Vast´ikään toimitimme 14 000 paria säärisuojia ja yhtä paljon munasuojia Ranskan armeijalle eli niitä alkaa näkyä jo Pariisinkin katukuvassa, Huumarsalo jatkaa.
Uutta C.P.E.:n tuotannossa on pari vuotta sitten patentoitu ja vuoden markkinoilla ollut 360 asteen suojan antava luotiliivi, joka suojaa kantajaansa esimerkiksi sirpaleilta ja Kalashnikovin eli AK-47 -rynnäkkökiväärin tulelta. Naton käyttämän Stanag 2920 -standardin mukaan liivi on tällä hetkellä ylivoimainen luokassaan. Suomalaisten käyttämään raskaaseen liiviin verrattuna sen suojaustaso on jopa kaksinkertainen.

– Meidän liivimme on käytössä jo Norjan ja Hollannin armeijoissa. Seuraavaksi se saataneen Viroon, Israeliin ja Ranskaan, Harri Kolu paljastaa.
– Jotain täytyy olla pielessä, jos emme pääse Suomen armeijaan tällä liivillä, kysymys on ennemminkin ajasta. Toisaalta se ei helpota tällä alalla yhtään, että olet kotimainen valmistaja. Mutta se merkitsee, että tuote on kunnossa. Ihan sama, tuletko Suomesta vai Kiinasta, hän jatkaa.

Kolun mukaan kotimaisuudesta on hyötyä vasta siinä vaiheessa, kun kaupat on tehty. Tällöin välittömän palautteen mahdollisuus helpottaa asiakaskohtaista räätälöintiä.
– Meidän kaltaisemme pienen yrityksen on oltava tuotekehityksessä koko ajan kilpailijaa edellä. Niinkin voi käydä, että sinä teet tuotekehityksen ja kaveri tekee sen jälkeen valmiin tuotteen jossain Kiinassa, Kolu tietää.
Uuden 360 astetta suojaavan liivin salaisuus on Hollannissa kehitetty dyneema-niminen kuitu, jonka vetolujuus on peräti kymmenen kertaa parempi kuin teräksellä ja 40 kertaa parempi kuin aramid-kuidun.
jouhakilpi
PDF Tulosta Sähköposti
 
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60