Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Rauhanturvaamisen laatu presidentti Halosen mieleen

Rauhanturvaamisen laatu presidentti Halosen mieleen

Tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoo Rauhanturvaaja-lehden juhlanumeroon antamassaan haastattelussa ymmärtävänsä hyvin sen, että Suomea kutsutaan yleisesti rauhanturvaamisen pieneksi suurvallaksi. Toinen syy tähän on hänen mukaansa jo vuonna 1956 Suezilta alkanut aktiivisuus, toinen puolestaan suomalaisen rauhanturvaamisen laatu ja korkea ammattitaito. – Laatu on asia, mihin olen itsekin erityisesti mieltynyt. Esimerkiksi siviili- ja sotilaspuolen yhdistämisessä eli cimic-toiminnassa me olemme pystyneet näyttämään esimerkkiä isommillekin maille. Kysymys ei ole työpaikkojen viemisestä paikallisilta, jos huolehdimme esimerkiksi miinojen raivaamisesta tai syrjäseutujen ihmisten lääkintähuollosta. Määrän suhteen emme voi enää olla niin kovin leuhkoja, mutta laadun suhteemme voimme sitä olla, presidentti tiivistää. Kustannuskehitystä on voitava hillitä Tasavallan presidentti Tarja Halo-nen ottaa Rauhanturvaaja-lehden edustajat vastaan kauniina kesä-päivänä kesävirka-asunnollaan Naantalin Kultarannassa. Päivä on kiireinen – rauhanturvaajien jälkeen viralliselle vierailulle ovat tulossa vielä muun muassa Kyproksen arkkipiispa Krysostomos ja tuolloin vielä Puolustusvoimain komentajana toiminut amiraali Juhani Kaskeala. Kiireestään huolimatta presidentti on valmistautunut haastatteluun erinomaisen hyvin, kysymys on selvästi asioista, jotka kiinnostavat tasavallan ykköshenkilöä laajemminkin. Presidentti harmittelee sitä, että Suomi on joutunut viime aikoina tinkimään periaatteesta, jonka mukaan meillä olisi samaan aikaan maailmalla tuhatkunta rauhanturvaajaa. Nykyisin luku on pudonnut alle kahdeksansadan, mihin on hänen mukaansa olemassa selkeä selitys. – Puhuimme viimeksi puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä siitä, että hintataso on noussut, eikä se johdu pelkästään hintojen yleisestä noususta. Merkittävin syy nousuun on siinä, että näkypäivän aseelliset konfliktit ovat pääasiassa valtioiden sisäisiä ja siinä mielessä huomattavasti vaikeampia kuin valtioiden väliset konfliktit. Sisäisen kriisin säännöt eivät välttämättä perustu kansainvälisiin sopimuksiin, ne ovat arvaamattomia ja enemmän turvatoimenpiteitä vaativia ja samalla myös kalliimpia ratkaista, presidentti vertaa. – Meidän pitää edelleenkin osallistua tämänkin kaltaisten kriisien ratkaisemiseen, mutta samalla voimme miettiä yhdessä YK:n ja EU:n kanssa, millä toimenpiteillä kustannuskehitystä voidaan leikata, hän jatkaa. Presidentti Halonen nostaa esiin tilaston, jonka mukaan yhden suomalaisen rauhanturvaajan pitäminen Kosovossa maksaa 89 000 euroa vuodessa, kun vastaava kustannus Afganistanissa on 150 000 ja Tshadissa peräti 221 000 euroa. – Ratkaiseva kysymys on, kuinka saada vastakin paras mahdollinen hyöty maailman kriisipesäkkeisiin lähettämistämme hyvistä miehistä ja naisista, presidentti tiivistää. Kokonaisvastuun pitää näkyä päätöksenteossa Presidentti Martti Ahtisaaren esiin nostamaan ajatukseen siitä, että kehitysyhteistyöhön suunnattuja varoja voisi jatkossa ohjata entistä enemmän rauhanturvaamisen suuntaan Halonen suhtautuu skeptisesti. – Tätä yhteistyötä tehdään jo nyt. Meidän kehitysyhteistyövarojemme kasvu on ollut viime aikoina hyvin pientä, keskimääräistä EU-tasoa. Olemme kuitenkin sitoutuneet muiden EU-maiden kanssa tiettyyn kehitykseen sillä tavalla, joka virallisesti lasketaan kehitysyhteistyöhön. Siitä on pidettävä kiinni, vaikka ajat ovatkin taloudellisesti huonot. – Sekä kehitysyhteistyöhön että kriisinhallintaan pitää vastakin löytyä kohtuulliset resurssit. Kokonaisvastuun kansainvälisestä kehityksestä pitää näkyä myöskin meidän budjetissamme. – Kansainvälisten kriisien ratkaisemiseen osallistumisessa on kysymys globaalista vastuusta, johon kuuluvat myös ympäristö ja ihmisoikeudet. YK:n rauhanturvaoperaatioissa on jo nyt kasvava määrä kehitysmaiden omia ihmisiä, mutta tietotaidon jakamien ja jatkamisen vuoksi on ensiarvoisen tärkeä, että myös rikkaat länsimaat ovat mukana. Baretin väri ei ole ratkaiseva tekijä Halonen muistuttaa, että kriisinhallintatehtäviin osallistuminen on huomioitu myös turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Hänen mukaansa ratkaiseva tekijä ei saa olla se, minkä värinen baretti suomalaisilla rauhanturvaajilla missäkin operaatiossa on. – Aikanaan, kun lainsäädäntöä muutettiin, olin hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että kansainvälisillä operaatioilla pitäisi olla YK:n valtuutus ennen kuin sinne lähdetään, mutta sillä ei ole enää niinkään suurta merkitystä. Itse asiassa YK:ssa itsessäänkin on asetuttu sille kannalle, että vain osa näistä operaatioista on sellaisia, joissa tarvitaan YK:n siunaus. Sen takia EU:n, Etyjin ja muiden alueellisten organisaatioiden rooli on kasvava. – Kokonaisuutta ajatellen on tietysti tärkeää löytää sellaiset toimenpiteet, joilla kriisit pystyttäisiin ehkäisemään jo ennen kuin varsinainen konflikti tapahtuu. Aseelliset kriisit nimittäin puhkeavat aika harvoin yllättäen. Sanonta kuuluu, että verilöyly ei synny yhdessä yössä, hän muistuttaa. Presidentti Halonen sanoo näkevänsä niin Afganistanin lähialueineen kuin Afrikankin sellaisina alueina, missä kansainvälisiä rauhanturvaajia tullaan tarvitsemaan vastakin. – Afrikassa potentiaalinen paikka osallistua on EU:n Atalanta-operaatio. Itse olen kiinnostunut tämän kaltaisesta toiminnasta, sillä se antaisi meille mahdollisuuden ensimmäistä kertaa myös merivoimien lähettämiseen paikalle. Missään nimessä en pitäisi kovinkaan todennäköisenä sitä, että Suomi lähtisi enää yksinään mihinkään. ”Veteraanien” mukana tulee hiljaista tietoa Ensimmäisen kerran suomalaisten rauhanturvaajien toimintaan jo 1970-luvulla Gazassa silloisen pääministerin Kalevi Sorsan poliittisen sihteerin ominaisuudessa tutustunut Tarja Halonen kertoo olevansa asevelvollisuusarmeijan kannattaja ja ymmärtävänsä siinä mielessä myös reserviläisten ison panoksen rauhanturvatehtävissä. – Siviilipuolen ammattitaidon ja toisaalta operaatioista hankitun kokemuksen siirtäminen uusiin kriisinhallintatehtäviin on arvokas asia, josta ei keskustella vieläkään riittävästi. Erikoiskoulutetuilla nuorilla sotilailla on hyvä tekninen osaaminen, mutta vanhat tuovat mukanaan hiljaista tietoa. Minä toivon rauhanturvaamisen suosion pysyvän vastakin sellaisena, että saisimme aina myös niitä uusijoita. Tradition pitää toistua, ei pelkästään ammattisotilaiden, vaan myös näiden siviiliveteraanien kautta. – Tiedän toki, että on tullut myös sellaisia uusijoita, joilta on vähän irronnut ote kotimaassa. Heistä on tullut tietynlaisia ammattilaisia. Sitäkin on mietittävä, mitä heidän kanssaan tehdään, presidentti sanoo. Henkinen kuntoutus on tärkeää hoitaa Presidentti Halonen vastaa kysymykseen myös siitä, pitäisikö rauhanturvaajaveteraanit rinnastaa vastaisuudessa sotiemme veteraaneihin, mitä esimerkiksi kuntoutusmahdollisuuksiin tulee. Hänen mukaansa rauhanturvaajan työ on rinnastettavissa muihin vaarallisiin ammatteihin Suomessa. – Minusta on tärkeintä, että Rauhanturvaajaliitto on itse alkanut kiinnittää huomiota yhdessä puolustusvoimain kanssa huomiota henkiseen kuntoutukseen operaation jälkeen. Yksilöön ja perheeseen kohdistuvan tuen ohella on huomioitava myös vaikutukset niin työelämään kuin työuran kehitykseenkin. – Mitä tulee sotiin ja sotaveteraaneihin, niin mielestäni se oli poikkeuksellinen tilanne ja toivottavasti se ei toistu. Silloin oli kyse kansakunnan säilymisestä itsenäisenä, siinä mielessä tämä oli kunniavelka, jota nyt on maksettu eri tavoin ja osittain vähän myöhään, presidentti painottaa.

Rauhanturvaaja 2/12

Sataedu

SRTL Visa

Viimeisimmät

Luetuimmat