|
Hämeenlinnan syysliittokokousta on pidettävä monessakin mielessä uuden ajan alkuna Suomen Rauhanturvaajaliitolle. Järjestäytyneet rauhanturvaajat saivat Hämeenlinnassa uuden varapuheenjohtajan ja muutama tunti myöhemmin vielä tiedon mahdollisesti uudesta puheenjohtajasta eli vuoden päästä Porissa tehtävänsä jättävän Heikki Holman seuraajasta.
Holma itse kertoi iltajuhlan aikana, että Hämeenlinnassa juhlapuhujana toiminut kenraalimajuri Paavo Kiljunen on antanut lupauksen puheenjohtajaehdokkaaksi ryhtymisestä. Käytännössä tämä lupaus tarkoittaa myös valintaa, sillä vastaehdokasta Kiljuselle tuskin löytyy.
Rauhanturvaajaliitolle puheenjohtajuuden pysyminen eturiviin kuuluvan kenraalin käsissä on vähintäänkin pieni lottovoitto. Puolustusvoimat on Rauhanturvaajaliiton tärkein yhteistyökumppani ja leijonaliigaan kuuluva puheenjohtaja takaa liitolle saumattoman keskusteluyhteyden suoraan peeveen johtoon.
Hämeenlinnassa liiton varapuheenjohtajaksi valittu Tom Asplund edustaa uutta aikaa hänkin. Viimeisen vuoden puheenjohtaja Holmaa kuin majakka perävaunua seurannut Asplund on viimeistään nyt tiellä, jolta hänellä on niin halutessaan muutaman vuoden päästä oivallinen mahdollisuus nousta jopa liiton uudeksi puheenjohtajaksi pitkän sotilasvaltakauden jälkeen.
Harvemmat nykypäivän rauhanturvaajista tietävät tai muistavat, että liitolla on ollut yli 40-vuotisen historiansa aikana ainoastaan yksi siviilipuheenjohtaja. Hän oli vuosina 1974–75 nuijaa heiluttanut Raimo Härkönen. Siviilistatuksella puheenjohtajaksi nousi myös Härköstä seurannut Heikki Vormisto, mutta taustaltaan hänkin oli aktiivisotilas.
|
|
|
|