• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Yhden aikakauden loppu
Kirjoittanut Asko Tanhuanpää   
26.01.2011 18:04

Reilun vuoden Kosovossa rauhanturvaajana viettänyt raumalainen Kristian Luoma koki tammikuun puolivälissä Rauman satamassa nostalgisia hetkiä johtaessaan Rauma Stevedoringin ahtaus- ja terminaalityönjohtajan ominaisuudessa Beachy Head –aluksen purkutöitä. 193-metrisen aluksen lastina oli Kosovosta kotimaahan palautuvaa materiaalia, jonka joukosta Luoma löysi jopa entiset majoitus- ja toimistokonttinsa.

- Jostain syystä kotimaassa valmistettujen Morehouse-konttien sarjanumerot jäivät mieleen. Monet hienot muistot nousivat pinnalle, kun näin niiden olevan lastissa mukana, Luoma tilitti.

Raumalle laivattu materiaali oli peräisin suomalaisen KFOR-pataljoonan pääleiristä Camp Villestä.

Edellisen kerran Kosovosta palautui tavaraa Suomeen noin vuosi sitten, kun A-komppanian Camp Christina –leiri purettiin. Kristian Luomalla oli tuolloinkin prosessissa oma roolinsa.

- Sain olla koko laivamatkan ajan mukana Thessalonikista Raumalle asti kuljetusta valvomassa, hän kertasi.

”Hyvä, että pysyi punkassa”

Tällä kertaa valvontavastuu oli uskottu kahdelle yliluutnantille, jo eläkkeelle Porin Prikaatista siirtyneelle Juha Muuriselle ja yhä palveluksessa olevalle Juha Nikalle.

- Kaikki meni tosi mallikkaasti Biskajanlahden myrskyä lukuun ottamatta. Siellä oli hyvä, että punkassa pysyi, mutta kaluston kiinnitykset sentään onneksi pitivät, Muurinen selvitti.

Kahdesti itsekin eli vuosina 2004-05 ja 2006-07 Kosovossa korjaamopäällikkönä palvellut Muurinen oli todistamassa myös ylijäämäkaluston myyntiä paikallisille. Huutokaupassa vaihtoi omistajaa muun muassa 21 ajoneuvoa.

- Riitti niitä sentään vielä laivaankin asti. Beachy Headin lastina oli kaikkiaan 76 ajoneuvoa, hän listasi.

b_250_0_16777215_0___images_1_11_rauman_pasi_thumb_medium580_500.jpg

Pasit ajetaan Porin Prikaatiin

Porin Prikaatin puolesta lastin purkua valvoneen raumalaisen yliluutnantti Kari Ojasen mukaan kotimaahan tuotiin kahdeksan panssaroitua Pasia, paloauto, linja-autoja, raskaita kuorma-autoja ja työkoneita sekä hyväkuntoisia maastohenkilöautoja.

- Kontteja laivalla oli reilut 200. Joukossa oli 41 majoitukseen ja toimistokäyttöön tarkoitettua konttia, jotka menevät seuraavaksi huoltoon ja edelleen varastointiin.

- Ajoneuvoista Pasit siirretään ensivaiheessa Porin Prikaatiin, mutta kaikki muu kalusto lähtee eteenpäin Intlog-nimisen yrityksen toimesta, Ojanen kertoi.

Samalla laivalla suomalaiskaluston kanssa tuotiin myös 30 Ruotsin puolustusvoimille kuuluvaa konttia, jotka jätettiin ennen Raumalle saapumista Södertäljeen.

- Tällaisissa tapauksissa kustannuksia pyritään aina jakamaan. Vastaavaan yhteistyöhön pyrimme esimerkiksi Afganistaniin suuntautuvissa lentokuljetuksissa, kapteeni Markku Koivisto puolustusvoimien kansainvälisten kuljetusten koordinointikeskuskuksesta FINMCC:stä korosti.

b_250_0_16777215_0___images_1_11_luoma_thumb_medium580_500.jpg

Viimeksi päivitetty 27.01.2011 21:06
PDF Tulosta Sähköposti
 
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60