• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Libanonin koulutus voisi alkaa syksyllä
Kirjoittanut Asko Tanhuanpää   
26.01.2011 18:07

Porin Prikaatin kriisinhallintakeskuksen johtajan tehtävät 1.1. kuluvaa vuotta vastaanottanut everstiluutnantti Tero Minkkinen sanoo kiertelemättä, että koulutuksen suunnittelu mahdollisesti uudelleen alkavaa Libanonin operaatiota ajatellen on jo aloitettu. Minkkisen mukaan koulutus voisi alkaa jo tulevana syksynä, käytännössä heti vuoden toisen ISAF-rotaatiokoulutuksen jälkeen.

- Suunnittelu on käynnistetty ja sitä jatketaan heti, kun saadaan lisää perusteita. Emme voi jäädä odottamaan valtiojohdon päätöstä. Kun se mahdollisesti tulee, meillä pitää olla valmiudet käynnistää koulutus hyvinkin nopeasti, Minkkinen tiivistää.

Siihen, lähtevätkö suomalaiset uudelleen Lähi-itään, Minkkinen vastaa ammattisotilaalle sopien diplomaattisesti.

- Minun tehtäväni ei ole ottaa kantaa todennäköisyyteen. En edes halua sitä tehdä.

44-vuotias Tero Minkkinen on syntyjään turkulainen ja sotilaana varsin leimallisesti niin jalkaväen kuin Porin Prikaatinkin mies. Viimemainittua hän on siitäkin huolimatta, että viimeiset vuodet ovat kuluneet kansainvälisissä tehtävissä, pääesikunnassa ja Mikkelissä toimivassa maavoimien esikunnassa. Rauhanturvaajana Minkkinen oli Kosovossa 2000-01 ja Bosniassa 2004-05.

b_250_0_16777215_0___images_1_11_terominkkinen_thumb_medium580_500.jpg

Kuin olisi palannut kotiin

Porin Prikaatiin Minkkinen tuli ensimmäisen kerran jo vuonna 1990 eli heti kadettikurssilta 74 valmistumisensa jälkeen.

- Olen luonteeltani sellainen, että keskityn aina kaikkeen täysillä eli minulle on käytännössä sama, missä työpaikka fyysisesti sijaitsee. Kaikesta huolimatta paluu Porin Prikaatiin merkitsee kohdallani paluuta kotiin, sanoo Minkkinen.

Minkkisen koti sijaitsee Naantalissa, mutta hänellä on Säkylässä edelleen omakotitalo. Säkylässä asuvat myös lapset edellisestä avioliitosta.

- Olen pyrkinyt viettämään joka toisen viikonlopun lasten luona ja nyt mahdollisuus on entistäkin tiiviimpään yhdessäoloon, hän miettii.

Porin Prikaatin kriisinhallintakeskuksen johtajana Minkkinen seuraa everstiluutnantti Timo Vehviläistä, joka lähti vuorollaan Mikkeliin.

- Me vaihdoimme töitä päittäin, valmiussektorin johtajana maavoimien esikunnan operatiivisella osastolla toiminut Minkkinen selvittää.

- Sektorini tehtäviin kuului muun muassa tienvarsipommien vastaisen toimintakonseptin kehittäminen, hän paljastaa.

Kaikki saavat perustaidot

Porin Prikaatissa työn painopiste on kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa, joiden kouluttaminen ja perustaminen on nimenomaan kriisinhallintakeskuksen vastuulla.

- Yksi haasteista on siinä, että rotaatiokoulutuksen alkaessa suurin osa kouluttajista tulee ulkopuolelta. Esimerkiksi edellisessä ISAF-rotaatiossa ulkopuolisia kouluttajia oli kokonaista 110.

- Toisaalta ulkopuolinen väki antaa meille myös mahdollisuuksia. Koulutuksessa pystytään keskittymään tehtävien mukaisesti pienryhmiin ja antamaan todellista täsmäkoulutusta.

Minkkinen korostaa, että rotaatiokoulutus on kehittynyt huomattavasti hänen omista koulutusajoistaan.

- Nyt kaikki saavat ylimmistä tehtävistä jääkäreihin asti tietyt henkilökohtaiset perustaidot. Lähtökohta on se, että jokaisella on valmius toimia alueelta heti siitä hetkestä lähtien, kun hän astuu koneesta ulos.

Yhden luukun periaate toimii

Everstiluutnantti Minkkinen pitää pelkästään hyvänä asiana sitä, että suomalaisten kriisinhallintajoukkojen koulutus, perustaminen ja lisäksi vielä jälkihoito on keskitetty yhteen ja samaan paikkaan eli Porin Prikaatiin.

- Minusta yhden luukun periaate on erittäin hyvä ratkaisu. On erittäin tärkeä asia, että myös operaation jälkeinen elämä huomioidaan. Palautetilaisuuksissa Rauhanturvaajaliitolla on iso rooli, sillä vertaistukeakaan ei saa unohtaa.

Viimeksi päivitetty 27.01.2011 21:04
PDF Tulosta Sähköposti
 
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60