Suomi lisäsi viime vuoden elokuussa vaalien ajaksi rauhanturvaajiensa määrää Afganistanissa. Tämä ns. vaalivahvennusjoukko koostui pääosin Porin Prikaatissa valmiusjoukkokoulutuksensa saaneista reserviläisistä, jotka olivat kotiutuneet varusmiespalveluksesta hetkeä aikaisemmin.

Neljä kuukautta kestäneeseen vaativaan tehtävään lähetetyn nuorista reserviläisistä kootun joukon suoriutumista hieman epäiltiin etukäteen, mutta huoli osoittautui turhaksi. Joukko joutui toimimaan erittäin haasteellisissa olosuhteissa, mutta selviytyi niistä 110-prosenttisesti.

Joukkueen johtajana toiminut yliluutnantti Juha Mäkinen ja varajohtaja, yliluutnantti Aki Hugg palvelevat Porin Prikaatin 1. Jääkärikomppaniassa, missä he sananmukaisesti ”kokemuksen syvällä rintaäänellä” kouluttavat varusmiehiä. Afganistanin kokemukset ovat antaneet uutta pontta kotimaan varusmieskoulutukseen.

- Vaalivahvennusjoukon sotilaat olivat palvelleet yhdessä lähes vuoden, joten yhteishenki oli kohdallaan. Joukkue kantoi itse itsensä ja kykeni keskuudessaan hoitamaan koviakin koettelemuksia, sanoo yliluutnantti Aki Hugg.

- Ehdimme harjoitella kotimaassa joukkona vain kolme päivää, mikä oli liian vähän. Toimialueella ensimmäisen viikon aikana saavutimme valmiuden tukikohdan suojaamistehtävään, ja kuukauden palveluksen jälkeen olimme täydessä operatiivisessa valmiudessa, yliluutnantti Juha Mäkinen muistelee.

Harjoittelua lisää ja perusasiat kuntoon
Afganistanin tuliaisina kummankaan plakkarissa ei ollut varsinaisesti uusia asioita ja toimintatapoja. Molemmat ovat vankasti sitä mieltä, että taistelutilanteiden kannalta varusmieskoulutuksessa opetetaan aivan oikeita asioita.

- Monipuolisen jalkaväkitaistelijan koulutuksen saanut sotilas pärjää kyllä, oltiin sitten sodassa tai vaativissa kriisinhallintatehtävissä. Vanhat asiat toimivat edelleen, mutta toisaalta meidän pitäisi kyetä luomaan enemmän painopisteitä ja päättää tarkemmin, mihin koulutusaikaa käytetään. Kouluttajille pitää antaa riittävästi aikaa perusasioiden opettamiseen ja harjoittamiseen, Juha Mäkinen toteaa.

Esimerkkinä hän käyttää haastatteluhetkellä taisteluammunnoissa olevaa joukkoa, joka on palvellut jo 14 viikkoa. Tästä huolimatta kouluttajat joutuvat edelleen puuttumaan mm. henkilökohtaisen aseen käsittelyyn ja lippaanvaihtoon, maaston käyttöön ja tilannetietoisuuteen siitä, missä omat liikkuvat ja missä on vihollinen.

- Taistelukoulutuksessa painopiste on asetettava ehdottomasti ryhmän taistelutoimintaan. Afganistanin kokemusten perusteella haluaisin lisää panostusta pimeäkoulutukseen, mikä ei mielestäni ole meillä riittävällä tasolla. Tässäkään ei pidä liiaksi turvautua teknisiin apuvälineisiin, vaan yksinkertaiset asiat kuten lippu-, käsi- ja valomerkit on syytä opetella ja harjoitella. Palataan ns. juurillemme, yliluutnantti Aki Hugg painottaa.

Äksiisikoulutuksella iskostetaan selkäytimeen

Yliluutnantti Juha Mäkinen pitää tärkeänä, että opetettuja asioita ehditään harjoitella riittävästi. Äksiisikoulutusta, missä samaa suoritusta harjoitellaan kerta toisensa jälkeen niin kauan, että se iskostuu selkäytimeen, tulee lisätä.

- Hyvän sotilaan on osattava selviytymistaidot sekä osattava liikkua ja käyttää suojaa hyväkseen, omattava hyvä aseenkäsittely- ja ampumataito, kyettävä tehokkaasti kommunikoimaan taistelijaparinsa kanssa ja antamaan tarvittaessa tälle ensiapua, Mäkinen listaa.

- Omasta puolestani lisäisin listaan ryhmän keskeisimpien panssarintorjunta-aseiden käsittelytaidon sekä sissitaitojen opettelun. Tämä ehkä osaltaan auttaisi ymmärtämään myös sitä, miten vastapuoli toimii, yliluutnantti Aki Hugg sanoo.

Vaalivahvennusjoukon koulutustaso oli korkea jo tehtävään lähdettäessä, mutta neljän kuukauden koettelemukset Afganistanissa lisäsivät joukon suorituskykyä merkittävästi.

- Jos joukon lähtötaso oli vaikkapa 100, tehtävän jälkeen se oli vähintään 150. Kovien yhteisten kokemusten myötä reserviin siirtyi joukko, joka tarvittaessa kykenee entistä paremmin suoriutumaan päätehtävästään eli kotimaan puolustuksesta Mäkinen ja Hugg vakuuttavat.