Kalle Seppälä

Euroopan unionin EUFOR RCA-operaation päättymisen myötä loppui myös reilun parinkymmenen suomalaisen sotilaan työ Keski-Afrikan tasavallassa.

Kotiin viimeiset suomalaiset palasivat kansallisen vanhimman tehtävää hoitaneen everstiluutnantti Kalle Seppälän johdolla maaliskuun alussa. Kaikkineen operaatio kesti kymmenen kuukautta, minä aikana Afrikassa ehti käydä reilut 40 suomalaista.

– Positiivisinta oli nähdä, että suomalainen kalusto, koulutus ja kielitaito kestävät vertailun minkä tahansa muun maan kanssa. Meidän reserviläistemme monipuolinen osaaminen herätti ihastusta myös ammattiarmeijoissa, Seppälä tiivistää.

– Jatkoa ajatellen saimme paljon arvokasta oppia kosteissa ja kuumissa olosuhteista toimimisesta. Keski-Afrikan tasavallasta tulleita kokemuksia pystytään varmasti hyödyntämään tulevien operaatioiden suunnittelussa ja varusteiden kehitystyössä, jatkaa Seppälä.

Heti Keski-Afrikan komennuksensa jälkeen eläkkeelle siirtynyt Kalle Seppälä, 46, sai kysymyksen halukkuudesta lähteä Afrikkaan maaliskuussa 2014. Myöntävän vastauksen jälkeen kului vain kaksi viikkoa, kun Seppälä oli jo Kreikassa operaation suunnittelukokouksessa.

– Valinta osui minuun varmasti sen takia, että puhun ranskaa. Operaatiokieli oli englanti, mutta asiat hoidettiin käytännössä ranskaksi johtovaltion eli Ranskan takia. Ranskan kieli oli käytössä myös avustusjärjestöjen ja paikallisten kanssa. Keski-Afrikan tasavalta on Ranskan entinen siirtomaa ja käytännössä melkein kaikki ymmärsivät ranskaa, Seppälä selvittää.

EUFOR RCA-operaatio jatkoi Afrikan Unionin MISCA- ja ranskalaisten Sangaris- operaatioiden toimintaa. Ulkopuolisten joukkojen tarve syntyi vuonna 2013 toteutetusta etnisten ryhmien välisestä vallankaappauksesta ja sitä seuranneesta muslimiterroristien aktivoitumisesta.

– EU lähti mukaan, kun rauhaa kristittyjen ja muslimien välillä ei saatu aikaiseksi. Meidän tehtäviimme tulitaukosopimuksen allekirjoituksen jälkeen kuului siviiliväestön suojelu, humanitäärisen avun perillepääsyn varmistaminen sekä olosuhteiden vakiinnuttaminen pääkaupunki Banguin alueella. Samalla loimme pohjaa YK:n maaliskuussa aloittamalle MINUSCA-operaatiolle, Kalle Seppälä luettelee.

Keski-Afrikan tasavallassa oli mukana 15 maata ja yhteensä noin 750 sotilasta. Päälle tuli vielä Kreikassa toimiva esikunta, jossa palveli neljä suomalaista. Operaatioalueella Suomi oli kolmas maa Ranskan ja Viron jälkeen. Suomalaisten pääjoukko saapui alueelle 20.5.2014. EUFOR RCA -operaatio saavutti toimintavalmiuden 15.6., mistä alkoi suunniteltu puolen vuoden toiminta-aika.

EUFOR-joukkojen toiminta lopetti nopeasti etnisten osapuolten välisen väkivallan pääkaupungissa Banguissa. Sodan jälkitilassa osapuolet hajaantuivat useiksi erillisiksi aseellisiksi ryhmiksi, jotka jatkoivat toimintaansa rikosten parissa.

– Operaation piti alun perin kestää kuusi kuukautta, mutta Keski-Afrikan tasavallan presidentin pyynnöstä a Ranskan toiveesta sitä jatkettiin kolmella neljällä kuukaudella. Meillä oli sinä aikana kahdeksan rotaatiota. Koko ajan paikalla oli viisi ”pitkämatkalaista” eli käytännössä kaikki johtajat, itse operaation J9-toimistoa eli CIMIC- toimintaa johtanut Seppälä kertaa.

CIMIC-ryhmän lisäksi Suomella oli operaatiossa myös EOD-ryhmä ja kansallinen tukielementti NSE. Varsinaisia jääkäreitä ei kokoonpanoon kuulunut. Afrikassa käyneistä noin neljästäkymmenestä miehestä puolet tuli reservistä ja puolet puolustusvoimien vakinaisesta henkilökunnasta. Mukana oli myös ensikertalaisia, yksi heistä oli Kalle Seppälä itse.

– Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat kieltämättä aikana hankala, kun jouduimme asumaan väliaikaisessa leirissä, eikä olosuhteisiinkaan tottunut ihan äkkiä. Päivät venyivät pitkiksi rakennushommissa, mutta hyvällä yhteishengellä ja huumorilla selvittiin. Ruokana oli kanaa ja riisiä tai riisiä ja kanaa, eikä aina sitäkään. Kuivamuonaa oli onneksi riittävästi.

– Kun sitten pääsimme Banguissa sijaitsevaan pääleiriin eli UCATEX-nimeä totelleeseen tukikohtaan, niin olosuhteet paranivat ratkaisevasti. Siellä oli myös punttisali ja leirin ympäri kulki juoksurata. Viestiyhteydet hoidettiin itse kuntoon ja onneksi meillä suomalaisilla oli myös sauna, ilman sitä olisi ollut Afrikan helteessä vaikeampaa, virnistää Seppälä.

Leiristä poistuttiin Seppälän mukaan käytännössä ainoastaan työtehtäviin. Suomalaiset operoivat alusta lähtien panssaroidulla Mercedes Benz -kalustolla, eikä liikenne päässyt muodostumaan turvallisuusriskiksi.

– Kymmenen kuukauden aikana ei ajettu yhtään onnettomuutta. Lähdimme liikkeelle siitä, että myötäilemme paikallisen liikenteen
rytmiä ja se kannatti. Saimme sitä kautta myös runsaasti uusia ystäviä päinvastoin kuin eräät muut maat, joiden sotilaat kaahasivat täyttä vauhtia kuoppaisilla teillä muun liikenteen seassa. Ihmiset huomasivat aika pian, että me emme olekaan ranskalaisia.

Suomalaiset säästyivät koko operaation ajan myös pahemmilta taudeilta, mikä puolestaan oli voimakkaan hygieniatyön ansiota. Mukana olleet suomalaiset sairaanhoitajan koulutuksen saaneet rauhanturvaajat pitivät huolen siitä, että hygieniaa ei unohdettu missään tilanteessa.

– Paikalliset innostuivat varsinkin operaation alkuvaiheessa myös ammuskelemaan ulkomaalaisia sotilaita vastaan ja leiriin heitettiin joskus käsikranaatteja, mutta suomalaisille ei tullut tappioita. Emme vastanneet yhtään kertaa edes tuleen, sillä ammuskelijat olivat muun väestön seassa, selvittää Seppälä.

– Armeijan ja poliisin ampuma-aseet joutuivat sisällissodan seurauksena siviilien ja erilaisten aseellisten ryhmien haltuun. Siitä
huolimatta rikollisuuteen liittyviä murhia tehtiin edelleen paljon käyttäen paikallista vesuria, balaka-viidakkoveistä. EUFOR- joukot törmäsivät viidakkoveitsillä tapettuihin ruumiisiin säännöllisesti ja varsin usein niitä oli myös silvottu. Kannibalismiakin ilmeisesti harrastettiin, sillä monilta ruumiilta puuttui osia, hän jatkaa.

Kalle Seppälä kuvaa Keski-Afrikan tasavaltaa eurooppalaisesta vinkkelistä katsoen kuin aikakoneeksi. Suomalaisille kerrottiin myös maassa edelleen voimissaan olevasta noituudesta.

– Noitia poltettiin jopa pääkaupungin alueella. Noituuteen saattoi riittää se, että naapurin bisnes sujui paremmin kuin oma. Kansan puheiden mukaan ihmiset saattoivat muuttua näkymättömiksi tai he saivat kyvyn lentää.

– Ikävä sanoa, mutta meidän siellä viettämiemme kuukausien aikana ei kehitystä tapahtunut kovinkaan hirveästi. Järjestelmällinen tappaminen tosin loppui, mutta rikollinen toiminta jatkui voimakkaana. Mahdollisuuksia Keski-Afrikan tasavallalla kuitenkin olisi, sillä siellä on hyvät olosuhteet maanviljelyyn, miettii Seppälä.

Omalla sotilasurallaan niin maalla, merellä sukeltajana kuin ilmassa helikopterilentäjänä työskennellyt Seppälä aikoo aloittaa armeijan
jälkeisen elämänsä muutaman viikon lomalla, mutta päätoimiseksi eläkeläiseksi ei hyväkuntoinen mies ole vielä valmis.

– Keski-Afrikan tasavallasta tuli sellaisiakin kokemuksia, joita voi hyödyntää, jos joku sattuisi tarvitsemaan evp-upseeria vaikkapa
johonkin kansainvälisiin tehtäviin. 

 

Asko Tanhuanpää