<strong>Asko Tanhuanpää Päätoimittaja</strong>

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja

Vuonna 2016 juhlittiin suomalaisen rauhanturvaamisen 60-vuotista taivalta, 2017 juhlittiin satavuotiasta isänmaata, tänä vuonna vuorossa ovat Suomen Rauhanturvaajaliiton 50-vuotisjuhlat, edelliseen oleellisesti liittyvä Puolustusvoimien 100-vuotisjuhla ja sitten vielä vuonna 1918 koetun sodan muistaminen.

Itsenäisen isänmaan aamunkoitteessa käydyllä sodalla oli nimiä kuin Astrid Lindgrenin luomalla punatukkaisella satuhahmolla: Vapaussota, kansalaissota, sisällissota, punakapina, vallankumous, luokkasota, torpparikapina, sisällinen sota, veljessota, luokkataistelu, sisarussota…

Tuntuu oudolta, että me suomalaiset emme ole sadassa vuodessa päässeet vieläkään yksimielisyyteen siitä, millä nimellä sotaa pitäisi nimittää. Sodassa voiton vieneille valkoisille se oli vapaussota ja punakapina, tappiolle jääneille punaisille kansalaissota ja luokkataistelu.

Itse olen tottunut käyttämään vuoden 1918 tapahtumista neutraalia nimeä sisällissota ja toivoisin muidenkin pystyvän sitä käyttämään. Viimeistään sata vuotta sodan jälkeen soisi, että kyseinen sota ei enää kansaamme jakaisi.

Olen kuullut joskus väitteen siitä, että ensimmäinen suomalainen rauhanturvaoperaatiokin – sisäinen sellainen – olisi liittynyt vuoden 1918 sisällissotaan. Kyseinen operaatio tehtiin sunnuntaina 27.1.1918 Laihialla. Tuolloin riisuttiin paikallinen venäläinen varuskunta aseista. Mitä ilmeisimmin kyseinen toimenpide säästi Suomen vieläkin useammilta uhreilta.

Pääsin kuulemaan Tammisunnuntaina 2018 hienon kansainvälisen uran tehneen rauhanturvaajaveljemme, kenraaliluutnantti evp Markku Nikkilän puhetta Raumalla. Viimeksi Suomen sotilasedustajana Natossa ja EU:ssa toimineen Nikkilän sanomassa oli kaksi viisasta ydintä.

Nikkilä muistutti meitä nuorempia siitä panoksesta, minkä itsenäisyyden alkumetreillä syntynyt sukupolvi isänmaansa eteen teki: ”Tammenlehväsukupolven taistelu yhdisti kansakunnan ja pelasti Suomen. Vaikka uhri oli kallis, se maksettiin. Tätä me nuorempien sukupolvien kansalaiset emme saa koskaan unohtaa.

Kenraali Nikkilän puheen toinen ydin liittyi nykypäivään: ”Yksi asia, mitä Suomi ei voi ohittaa, on geopolitiikka. Meillä on iso naapuri, jonka kanssa on tultava toimeen tavalla tai toisella. Tärkeintä on säilyttää keskusteluyhteys. Itse pidän itsestään selvänä, että puhumattomuus johtaa aina tilanteen eskaloitumiseen, olipa kyse sitten perhe-elämästä tai kansainvälisestä politiikasta.”

Markku Nikkilä puhui asiasta, mistä myös suomalaiset rauhanturvaajat tunnetaan – meidän kasvatuksessamme ja koulutuksessamme on aina korostettu vuoropuhelun merkitystä. Kysymys on itsestäänselvyydestä, jonka monen muunkin maan rauhanturvaajien soisi sisäistävän.

 

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja