Mauri Koskela ja Tom Asplund yhteiskuvassa Maailman Veteraanijärjestön norjalaisen puheenjohtajan Dan Viggo Bergtunin kanssa.Mauri Koskela ja Tom Asplund yhteiskuvassa Maailman Veteraanijärjestön norjalaisen puheenjohtajan Dan Viggo Bergtunin kanssa. 

Maailman Veteraanijärjestö perustettiin nykymuodossaan Toisen Maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1950. Järjestö on hallituksista riippumaton ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii 172 veteraanijärjestön maailmanlaajuisena katto-organisaationa edustaen 121 maata ja yhteensä noin 45 miljoonaa sota- ja rauhanturvaajaveteraania.
Järjestön tavoitteena on edistää veteraanien sekä sodan uhrien ja heidän perheidensä henkistä sekä fyysistä asemaa ja edistää maailman rauhaa ja turvallisuutta YK:n peruskirjan mukaisesti.

Aloitteen tekijöinä toiminnalle olivat kuusi I maailmansodan veteraania Belgiasta ja Ranskasta, jotka tapasivat vuonna 1946 tavoitteenaan perustaa maailmanlaajuinen veteraanijärjestö. Tapaamisen pohjalta osallistujat päättivät kutsua mukaan veteraaneja seitsemästä eri maasta. Vuonna 1948 järjestetyn perustavan kokouksen jälkeen tehtiin päätös toiminnan laajentamisesta maailmanlaajuiseksi, joka sitten toteutui vuonna 1950. Perustajajäseniä olivat tuolloin Belgia, Ranska, Italia, Turkki, USA, Hollanti, Luxemburg ja Jugoslavia. Tarkkailijajäseninä kokoukseen osallistuivat Tanska sekä Suomi.

Maailman Veteraanijärjestöjen järjestyksessään 29. maailmanlaajuinen konferenssi toimeenpantiin 16.-18.2.2019 Pariisissa. Sotiemme veteraanien pyynnöstä kaikkia Suomen veteraaneja järjestössä edustaa Suomen Rauhanturvaajaliitto. Liitosta kokoukseen osallistuivat puheenjohtaja Mauri Koskela sekä kansanvälisistä asioista vastaava hallituksen jäsen, aiempi Maailman Veteraanijärjestön pääsihteeri, Tom Asplund.

Osanottajia konferenssissa oli yhteensä noin 150 henkilöä, edustaen 40 eri kansallisuutta ja 52 veteraanijärjestöä Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä.

Pääpaino oli etsiä kaikkia veteraanijärjestöjä yhdistäviä tekijöitä sekä toimintamuotoja, joilla kyettäisiin tukemaan eri sodissa ja kriiseissä palvelleiden veteraanien asemaa sekä ylläpitämään tärkeäksi koettuja perinteitä. Käsiteltäviä asiakokonaisuuksia olivat mm. veteraaniperinnön siirtäminen nuoremmille sukupolville, veteraanien henkinen tuki, yhteistoiminnan lisääminen veteraanijärjestöjen välillä rauhankasvatuksen kehittämiseksi sekä fyysinen tuki sodissa vammautuneille sotilaille ja rauhanturvaajille.

Käydyissä keskusteluissa ja esityksissä esille tuli huoli oikean tiedon välittämisestä poliittisille päättäjille veteraanien aseman vakiinnuttamiseksi ja vahvistamiseksi, veteraanien tukeen tarvittavan pysyvän rahoituksen haasteet ja yleensäkin määrittely siitä, keitä pidetään veteraaneina.

Useissa maissa keskustelua on herättänyt se, ovatko esimerkiksi itsenäisyystaisteluun osallistuneet aseelliset ryhmät tai rauhanturvatehtävissä palvelleet sotilaat veteraaneja. Valtaosassa tapauksia molemmille ryhmille on myönnetty virallinen veteraanistatus.

Veteraanistatuksen myötä tullut rahallinen tuki toiminnalle vaihteli lähinnä Afrikan maiden vaatimattomista tukisummista Iso-Britannian 150-160 miljoonan punnan vuotuiseen budjettiin. Yhdysvalloissa tukisummat ovat todennäköisesti vielä suuremmat, mutta todellisen tiedon saamisessa on ongelmia eri veteraanijärjestöjen lukuisan määrän ja moninaisten toimintamuotojen takia.

Perinnön siirtämisessä nuoremmille sukupolville todettiin olevan hyvinkin erilaisia tapoja, mutta päähuomion sai Hollannissa käynnistetty hanke, jossa kaikista taistelupaikoista oli tehty digitaalinen opas nettisivustona niille, jotka halusivat vierailla eri kohteissa. Sovelluksen pystyi avaamaan omalla tietokoneellaan tai erilaisilla mobiililaitteilla ja se sisälsi niin tekstiä, videokuvaa, valokuvia kuin karttojakin. Samaan kokonaisuuteen oli sisällytetty veteraanien kertomuksia tapahtumista ja saman ikäisten nykynuorten näkemyksiä veteraaniperinnön merkityksestä heille. Sovelluksessa oli esitelty kaikki taisteluissa mukana olleet kansallisuudet Euroopasta ja jopa Yhdysvaltoja ja Kanadaa myöden.

Merkillepantavaa konferenssin esityksissä oli se, että hyvin useissa maissa veteraanien tilasta ja asemasta oli tieteellisesti tutkittua tietoa, jota Suomessa on hyvin vähän. Näihin lukeutuivat osin myös eräät köyhemmät maat.

Iso-Britannian asiantuntija kävi läpi kokemuksia henkisistä stressireaktioista, joista heillä oli seurantaa aina II maailmansodasta alkaen. Merkittävin esille tullut asia oli stressireaktioiden mahdollinen puhkeaminen vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen, joihin saattoivat liittyä muutokset veteraanin elämäntilanteessa kuten puolison kuolema tai omasta asunnosta luopuminen iän tai terveydentilan takia.

Iso-Britannia on edelläkävijämaa henkisistä stressireaktioista huolehtimisessa. Vastuu alkaa siitä hetkestä, kun henkilö on ollut palveluksessa yhdenkin päivän ja jatkuu koko elämän mittaisena prosessina.

Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhteys nähtiin merkittävänä. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä koettiin samankaltaisia kokemuksia omaavien henkilöiden kokoontuminen yhteen joko kunto- tai kilpaliikunnan merkeissä tai fyysisiä aktiviteetteja sisältävien yhteisten tapaamisten järjestäminen. Tällä kyettiin parantamaan myös henkistä hyvinvointia. Henkisellä puolella kokemusten jakaminen vertaisten kanssa koettiin taas yleistä vireyttä ja fyysisiä aktiviteetteja lisäävänä tekijänä. Läheisten tukea kaikessa toiminnassa pidettiin oleellisen tärkeänä.

Valtaosa yllämainituista toiminnoista on valtiovallan organisoimia ja tukemia, veteraaniorganisaatioiden itsensä toteuttamia tai erilaisten tukijärjestöjen mahdollistamia. Esimerkkimaina nykypäivän tuesta veteraaneille nousivat esiin Hollanti, Iso-Britannia, Norja ja Tanska, joissa veteraanien tukeen ja veteraaniperinnön siirtämiseen on suunnattu kiitettävästi koko yhteiskunnan resursseja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Maailman Veteraanijärjestöllä on tilausta veteraanien aseman parantamisessa, perinteen siirtämisessä ja toimintojen yhdenmukaistamisessa jäsenmaidensa keskuudessa. Esimerkkinä voidaan mainita maailman rauhan puolesta järjestetty Veteraanikävely, joka käynnistyi Maailman Veteraanijärjestön aloitteesta ja on nyt käytössä kymmenissä maissa samankaltaisella konseptilla.

Suomessa sotiemme veteraanien kehittämät toimintamuodot omien jäsentensä tuesta ovat aikanaan olleet pohjana koko Maailman Veteraanijärjestön toiminnalle ja sitä kautta luoneet suuntaviivoja sen kehittämiselle. Nyt on meidän nuorempien sukupolvien aika varmistaa perinnön jatkuminen ja olla vahvasti mukana vaikuttamassa järjestön toimintaan veteraanien aseman ylläpitämiseksi.


Mauri Koskela