Tapani Alanen, Sastamalan Rauhanturvaajien vanhin jäsen, liittyi paikalliseen yhdistykseen heti sen alkumetreillä. Valtteri Varakkaalle, yhdistyksen nuorimmalle jäsenelle, maaliskuussa pidetty kevätkokous oli ensimmäinen yhteinen tapahtuma vanhempien barettiveljien kanssa. (kuva: Asko Tanhuanpää)Tapani Alanen, Sastamalan Rauhanturvaajien vanhin jäsen, liittyi paikalliseen yhdistykseen heti sen alkumetreillä. Valtteri Varakkaalle, yhdistyksen nuorimmalle jäsenelle, maaliskuussa pidetty kevätkokous oli ensimmäinen yhteinen tapahtuma vanhempien barettiveljien kanssa. (kuva: Asko Tanhuanpää)

Ensimmäisen matkan lentokokemus yhdistää Tapani Alasta ja Valtteri Vierasta.

Jos Tapani Alasen ja Valtteri Vieraan YK:n siniset baretit pistettäisiin vierekkäin, näkisi maallikkokin, että eivät voi olla peräisin samasta paikasta, eivät edes samalta vuosituhannelta. Fakta kuuluu, että Alanen sai päähineensä melko tarkkaan 61 vuotta aikaisemmin kuin Vieras omansa.

Nyt 87-vuotias Tapani Alanen on yksi Suomen rauhanturvahistorian ensimmäisistä miehistä, hänen reissunsa alkoi joulukuussa 1956 ja päättyi seuraavan kesän kynnyksellä, liki puoli vuotta myöhemmin.

23-vuotias Valtteri Vieras oli puolestaan mukana Libanonin FCR-joukossa vuoden 2017 kakkosrotaatiossa. Kotiin Vieras palasi neljä kuukautta myöhemmin, vielä saman vuoden puolella.

- Luin kotitilalla Mouhijärven Häijäässä, että Suomi lähettää rauhanturvaajia Suezille. Pistin paperit sisään ja tärppäsi. Puoleen vuoteen se jäi, kun maatilan työt kutsuivat. Isä ei oikein tykännyt, että olisin ollut pidemmän aikaa, Alanen muistaa.

- Minulle pääsy Libanoniin oli pitkäaikainen unelma jo ennen kuin lähdin armeijaan Porin Prikaatiin. Velipojan kummisetä oli ollut reissussa samoin kuin muutama kaveri. Niin pahasti se koukutti, että olen lähdössä elokuussa RG-kuskiksi Afganistaniin. Vaimo ei ensimmäiseksi innosta kiljunut, mutta lupa kuitenkin tuli. Hän tietää, miten paljon olen toista kikkaa odottanut, paljastaa puolestaan Vieras.

- Olen käynyt Afganistanissa turistina. Se on maailmanlopun maa. Suezilla oli paljon turvallisemman oloista niin 1956 kuin myös muutama vuosi sitten, kun kävimme isommalla palveluskaveriporukalla katsastamassa vanhoja paikkoja. Ei siellä mikään ollut muuttunut kovinkaan paljon, aktiivisesti maailmaa kiertänyt Alanen yllättää.

- Ei Afganistaniin voisi edes lähteä, jos pelottaa. Tiedossa on, että se on palveluspaikkana vaarallisempi kuin Libanon, miettii Vieras.

- Meillä vaarallisin tilanne taisi olla se, kun pari kaveria poltti israelilaisten jättämiä roskia. Pojat kaatoivat bensaa romujen päälle, kun kolmas mies sattui tulemaan samaan aikaan paikalle tupakan kanssa. Kaikki saivat aika pahoja palovammoja, mutta hengissä siitäkin selvittiin, kertoo Alanen.

Tapani Alasen ja Valtteri Vieraan ensimmäistä lähtöä kohdemaahan yhdistää yksi asia. Kumpikaan ei nimittäin ollut astunut kertaakaan lentokoneeseen ennen kuin maailmanrauhan puolustaminen kutsui.

- Kaikki Afrikassa oli suomalaiselle, nuorelle maalaispojalle, uutta ja outoa. Ei sellaisista jutuista luettu siihen aikaan edes kirjoista, selvittää Alanen.

- Ensimmäinen asia, mikä Libanonissa iski vastaan oli hikinen kuumuus. Pakko myöntää, että tunsin Beirutin lentokentällä itse niin maalaiseksi. Heti pääkaupungin ulkopuolella alkoi kuitenkin köyhyys paistaa. Siellä kohtasi kaksi täysin eri maailmaa, Vieras kertaa.

Tapani Alasen neuvo uusille rauhanturvaajille on yksinkertainen: sinne pitää mennä niin, että tavoitteena on tehdä kaikki mahdollisimman hyvin.

- Sikäli tilanne on muuttunut minun ajoistani ratkaisevasti, että nykyisin yhteydenpito kotiin on helppoa. Läheisille kannattaa viestitellä päivittäin, jotta olisi jotain muutakin ajateltavaa kuin silmien edessä näkyvä kurjuus, Alanen linjaa.

Ikävuodet eivät talkoissa paina

Saku Virtasen mukaan Sastamalan Rauhanturvaajien aktiivisuus on koko ajan nousussa, vaikka sama tapahtuu keski-iällekin.Saku Virtasen mukaan Sastamalan Rauhanturvaajien aktiivisuus on koko ajan nousussa, vaikka sama tapahtuu keski-iällekin.

Sastamalan Rauhanturvaajien puheenjohtajana kaksi vuotta toiminut Saku Virtanen myöntää, että kuluvan vuoden tammikuussa vuonna 35 vuotta täyttänyttä yhdistystä vaivaa sama ongelma kuin todennäköisesti kaikki muitakin suomalaisia rauhanturvayhdistyksiä. Kysymys on keski-iän vääjäämättömästä noususta.

- Arvaa vaan, ollaanko porukalla mietitty, mistä nuorempaa väkeä saisi mukaan toimintaan. Pelkästään omasta ikäluokastani pystyisi luettelemaan parisenkymmentä reissussa ollutta kaveria, jotka eivät ole mukana, 46-vuotias Virtanen ynnää.

- Positiivista on se, että yhdistys on aktiivinen ja tuntuu vaan aktivoituvan koko ajan lisää. Muutama vuosi sitten jäseniä sai vielä raapia yhteisiin tilaisuuksiin, mutta nyt väkeä riittää niin vapaa-ajan rientoihin kuin talkoisiinkin, hän kiittelee.

- Talkoohommissa kantava voimavara on Lindroosin Markku, jolla on ihailtava kyky rekrytoida kavereita mukaan. Ja mikä tärkeintä tässä porukassa on ilo tehdä hommia yhdessä. Siinä eivät ikävuodet paina, kehuu Virtanen.

Sastamalan Rauhanturvaajien mittavin yhteinen ponnistus on jo pitkään ollut Vanhan kirjallisuuden päivät, joiden aikana yhdistys ahkeroi niin teltan pystytyksessä ja purkamisessa kuin järjestyksenvalvonnassakin.

- Olimme mukana myös Sastamalan kaupungin kymmenvuotisjuhlilla ja töitä riittää myös Sastamalan messuilla, puheenjohtaja selvittää.

Saku Virtanen itse on ollut reissussa neljä kertaa. Vuonna 1997 Makedoniasta alkaneelle rauhanturvauralle mahtui kolmen seuraavan vuoden aikana vielä kaksi komennusta Libanoniin ja yksi Bosniaan.

Asko Tanhuanpää

Integr Holding Oy Vaeltajankauppa Rauhanturvaaja PIEN