Rauhanturvaaja 2/19

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n jäsenlehti

YKSI MEISTÄ

”Pohjanmaalta puuttui rohkeus lehdentekoon”

Tarmo Suomalainen muistoja täynnä olevassa työhuoneessaan. Historialliset laivamallit ovat isännän itsensä tekemiä. (kuva: Asko Tanhuanpää)Tarmo Suomalainen muistoja täynnä olevassa työhuoneessaan. Historialliset laivamallit ovat isännän itsensä tekemiä. (kuva: Asko Tanhuanpää)

Lohjalla hyvin ansaittuja eläkepäiviään viettävää Tarmo Suomalaista ei ole vääryys kutsua Rauhanturvaaja-lehden tai oikeammin sen edeltäjän eli Sinibaretin isäksi. Jos joku sen kunnian ansaitsee, niin kuulukoon kunnia 72-vuotiaalle suomalaiselle.

Ensimmäinen Sinibaretti oli itse asiassa Lohjan Seudun Sinibarettien vuoden 1978 toimintakertomus, jonka Suomalainen keksi tehdä lehden muotoon. Sen jälkeen tehtiin vielä toinenkin koenumero ennen kuin Sinibaretista tuli silloisen Suomen Sinibarettiliiton virallinen jäsenlehti.

Nyt, 40 vuotta myöhemmin Tarmo Suomalainen paljastaa, että ensimmäisen kerran ajatus omasta lehdestä oli ollut esillä jo kymmenen vuotta aikaisemmin.

- Esitin jo 1960-luvun lopulla Pohjanmaan Sinibarettien kokouksessa, että perustetaan oma lehti, mutta siitä ei tullut mitään. Rohkeus puuttui, muistaa Suomalainen.

- Ei Lohjan seudullakaan alkuun kovin innostuneita oltu, mutta kun sanoin, että minulla on pelit ja vehkeet, niin sain ajatukselle vihreää valoa, muistaa Suomalainen.

 

KirjaRauhanturvaliiton historiankirjat ”Suomen Rauhanturvaajaliitto 1968-2018” ja ”Suomalaista rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa 1956-2018” saivat positiivista huomiota sekä liiton jäsenten että arvostelijoiden toimesta. Pääosa teoksista päättyi yksityishenkilöiden sekä liiton yhteistoimintajärjestöjen arkistoihin.

Rauhanturvalehden päätoimittaja Asko Tanhuanpää pyysi minua kirjoittamaan vuoden 2018 lehtiin ”kevytversion tai tiivistelmän” kirjan jälkimmäisestä osasta otsikolla ”Suomalaisen sotilaallisen rauhanturvaamisen kehitys vuosina 1956-2018”. Artikkelit julkaistiin lehdissä 1-2/2018, 4-6/2018. Lisäksi päätettiin koonnokseen ottamaan mukaan myös Naton rauhankumppanuushistorian 25 vuotishistoria, joka julkaistiin lehdessä 1/2019.

Koonnos on A4-kokoinen, 62 sivuinen digipainotuote painotuote, jota painettiin 400 kappaletta. Teos on valmis ja toimitettu annettuihin osoitteisiin.
Teos sisältää lyhyen johdannon ja kehityksen esittelyn vuosikymmenittäin. Siitä löytyy myös lyhyt yhteenveto SRTL:sta ja ydistyksen tavoitteista.
Rt-lehden lehden koko 68 sivuisena ratkaisi kunkin artikkelin pituuden, joten koonnoksessa ei ole tavoiteltukaan samaan tarkkuutta kuin yli 300 sivua käsittävässä kirjassa, mutta yritin tuoda esiin omasta mielestäni tärkeimmät asiakokonaisuudet. Myös tuotteen kansikuva on tarkoituksella tutun näköinen ja näin liittyy liiton historiankirjoihin.

Liitto on suunnitellut lähettävänsä tuotteen kaikille uusille kansanedustajille, jotka ovat ensimmäisen kerran eduskunnassa seuraavien vaalien jälkeen. Tuote sopii myös hyvin kiitokseksi messi-iltojen esitelmien pitäjille tai muille yhteistyökumppaneille annettavaksi.

Tämän hetken suunnitelmien mukaan painotuotetta myydään sekä yhdistyksille että yksityisille liiton kevätliittokokouksessa 24.-26.5.2019 Jyväskylässä 10 euron kappalehintaan.
Yhdistykset voivat tehdä ennakkotilaukset allekirjoittaneelle osoitteeseen
 

 

Heikki Holma

KIIKAROINTIA

Pekka Visuri

Pekka Visuri

Viime vuonna ilmestyi Rauhanturvaajaliiton upea historiateos vuosilta 1956–2018. Sen toisessa osassa on laaja kuvaus erilaisista operaatioista, joihin suomalaiset rauhanturvaajat ovat osallistuneet. Palautan tässä mieliin noista vaiheista muutamia tärkeitä kiinnekohtia alkaen Suezilta 1956 ja myös sitä, mitä alueille kuuluu nykyisin.

Iso-Britannia purki 1950-luvun alussa imperiumiaan ja ilmoitti luopuvansa kaikista tukikohdista ”Suezista itään”. Siihen liittyen britit vetäytyivät myös Egyptistä ja Suezin kanavalta, joka jäi kuitenkin kansainvälisen yhtiön hallintaan. Kesällä 1956 Egyptin presidentti Nasser ilmoitti kansallistavansa kanavan ja suuntaavansa siitä saadut tulot Assuanin padon rakentamiseen. Nuorella Israelin valtiolla oli puolestaan tarve varmistaa meriyhteytensä Punaiselle merelle. Syntyi salainen suunnitelma, jonka mukaan Israel aloittaa hyökkäyksen Suezille, minkä jälkeen Iso-Britannia ja Ranska tekevät sinne intervention suojatakseen laivaliikennettä.

Yhdysvallat vastusti Suezin valtaamishanketta, sillä se halusi hoitaa suhteitaan arabimaihin. Kun Israel kuitenkin lokakuussa aloitti hyökkäyksen Siinailla kohti kanava-aluetta ja liittoutuneet puolestaan nousivat maihin Port Saidissa, Yhdysvallat lähetti Lontooseen ankaran uhkavaatimuksen sotatoimien lopettamiseksi. YK:n turvallisuusneuvostossa syntyi harvinainen tilanne, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto vaativat välitöntä aselepoa ja sitä vastustivat vetollaan Iso-Britannian ja Ranska. Ne taipuivat kuitenkin amerikkalaisten ja venäläisten painostuksen edessä. Sekavaa tilannetta selvittämään tarvittiin YK:n joukkoja, ja niin perustettiin ensimmäinen rauhanturvaoperaatio, johon Suomikin osallistui. Hyökkääjät vetäytyivät.

Kyproksen saari oli myös ollut brittien hallinnassa, mutta 1960-luvun alussa sinne muodostettiin itsenäinen Kyproksen valtio. Sen ongelmana oli väestön jakautuminen enemmistön kreikkalaisiin ja noin 20 prosentin vähemmistöosuuden turkkilaisiin. Vuonna 1963 väestöryhmät ajautuivat keskinäisiin taisteluihin. Kaksi Naton jäsenmaata, Kreikka ja Turkki, tukivat Kyproksella omia suojattejaan ja olivat jälleen vaarassa ajautua sotaan toisiaan vastaan. YK ryhtyi rauhoittamaan tilannetta ja perusti alueelle rauhanturvaoperaation. Siihen tarvittiin puolueettomia maita, joten Suomeakin kysyttiin. Lisäksi suomalainen kenraali Martola sai kohta keskeisen aseman toiminnan johdossa.

Kun Kyproksen rauhanturvaaminen oli kestänyt vuosikymmenen ja onnistunut jo vakauttamaan tilannetta, kreikkalaisten vallankaappaushanke vuonna 1974 provosoi Turkin tekemään saarelle maihinnousun. Taistelut olivat kiivaita ja ajoivat myös rauhanturvaajat ahtaalle. Aselepo lopetti sotatoimet, mutta saaren jako jäi voimaan. Kyproksesta tuli ns. jäädytetty konflikti, joka jatkuu yhä, vaikka valtio on hyväksytty myös EU:n jäsenmaaksi.

Lähi-dän sodat eivät suinkaan loppuneet vuoden 1956 Suezin kriisiin, vaan ns. kuuden päivän sodassa kesällä 1967 Israel jälleen työntyi kanavalle ja Jordanin länsirannalle. YK:n välityksellä syntyi aselepo, joka lopetti taistelut noilla alueille mutta Israel ei vetäytynyt. Aselevon alettua Israel valtasi Syyrialta vielä Golanin ylängön ja on pitänyt sitä hallussaan tähän päivään asti.

Suezillakin välillä sodittiin kiivaasti, kun Egypti ryhtyi syksyllä 1973 palauttamaan aluetta hallintaansa. Monien kriittisten vaiheiden jälkeen aselepo saatiin YK:n välityksellä vakiintumaan ja israelilaiset vetäytymään. Yhdysvaltojen välityksellä tehtiin 1970-luvun lopulla rauhansopimus Egyptin ja Israelin välille, ja se on toiminut molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Sen sijaan palestiinalaiset jäivät ahtaalle ja ovat pyrkineet kapinoilla sekä Libanonin Hizbollahin tuella turhaan parantamaan asemaansa. Israel hallitsee tilannetta rautaisella otteella, mutta myös YK:n rauhanturvaajia on tarvittu aselevon valvontaan.

Golanin tilannetta pidettiin vähitellen vakiintuneena, ja osapuolia erottavia rauhanturvaajiakin on palvellut siellä puolen vuosisadan aikana jo pari sukupolvea. Puhuttiin ”unohdetusta konfliktista”, joka aina vain jatkuu. Syyrian sisällissodan aikana muutama vuosi sitten alue tuli huomion kohteeksi, kun kapinalliset alkoivat käyttää sitä tukialueenaan.

Pari viikkoa sitten Golanin tilanne jälleen alkoi elää, kun presidentti Trump ilmoitti tunnustavansa sen kuulumisen Israelin valtioon. Muslimimaat protestoivat harvinaisen yksimielisinä, joten konflikti ei välttämättä ole pois päiviltä. YK on tehnyt aikoinaan selkeät päätökset, ettei Israelilla ole oikeutta liittää miehitettyjä alueita valtionsa osaksi.

Lähi-idän konfliktialueilla suomalaisilla on ollut tärkeä rooli, ja toiminta on ollut menestyksellistä. Ei ole kuitenkaan nähtävissä, että alueen kokonaistilanne olisi lopullisesti rauhoittunut, joten rauhanturvaajiakin saatetaan tarvita siellä vielä pitkään.

 

Pekka Visuri

 

Motonet Rauhanturvaaja02 2019

 

 

Professori Jarmo Virmavirta, itsekin rauhanturvaveteraani, puhui painavia sanoja Varsinais-Suomen Sinibarettien juhlassa. (kuva: Asko Tahuanpää)Professori Jarmo Virmavirta, itsekin rauhanturvaveteraani, puhui painavia sanoja Varsinais-Suomen Sinibarettien juhlassa. (kuva: Asko Tahuanpää)

Varsinais-Suomen Sinibarettien 50-vuotisjuhlan juhlapuhujaksi saatu professori Jarmo Virmavirta, itsekin entinen rauhanturvaaja vuosimallia 1964-1965 loi Heikkilän sotilaskodissa sanoiksi sen, mitä moni muu tyytyy vain ajattelemaan ja samalla myös harmittelemaan. Virmavirta sanoi juhlapuheessaan, että nimenomaan perinteinen rauhanturva on suomalaisten juttu.

- Suomelle sopi alkuperäinen rauhanturvaamisen käsite eli pitää osapuolet erossa toisistaan ja esiintyä alueella YK:n lipun alla. Sittemmin Suomikin on joutunut sitoutumaan toisella tavalla operaatioihin, joita ei enää kutsuta rauhan turvaamiseksi, vaan kriisinhallinnaksi. Sen puitteissa suomalaiset muun muassa kouluttavat kurdeja kaupunkisodankäyntiin. Se on muuta kuin rauhanturvaaminen. Suurvaltaintressit ovat nykyisin tärkeämpiä kuin alueen ihmisten edut, Virmavirta linjasi.