Rauhanturvaaja 4/19

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n jäsenlehti

YLIÖ

Ilkka KanervaKuten tiedämme, rauhanturvaaminen ja kriisinhallinta ovat olleet merkittävä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Suezilta käynnistynyt suomalainen rauhanturvaaminen on ollut kansallinen menestystarina.

Kylmän sodan aikana rauhanturvaaminen tarjosi Suomelle mahdollisuuden osallistua kansainväliseen yhteistyöhön, mikä sen ajan poliittisista asetelmista johtuen olisi muuten ollut ongelmallista. Osallistuminen rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan vahvisti Suomen kansainvälistä asemaa ja laajensi geopoliittista liikkumatilaamme.

1990-luvulta lähtien Suomi on osallistunut aktiivisesti myös Naton ja Euroopan unionin johtamiin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä yhteen ETYJin sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon. Nykyisen toiminnan painopiste on nyt Lähi-idässä. Suomi keskittyy erityisesti operaatioihin, joissa osaamisestamme ja panostuksestamme on mahdollisimman suuri hyöty.

Kansainvälisillä operaatioilla parannamme puolustuksemme yhteisoperaatiokykyä sekä henkilöstömme valmiutta toimia yhdessä muiden kanssa. Saamme operaatioista sotilaallista kokemusta, josta on hyötyä kotimaan puolustuksessa. Kansainvälisistä tehtävistä palaavat reserviläiset ja ammattisotilaat ovat entistä osaavampia Suomen puolustajia.

Suomen osallisuudella kansainvälisiin sotaoperaatioihin on monia syitä. Yksi tärkeimmistä on se, että kriisinhallintaoperaatioiden toivotaan edistävän konfliktimaiden vakautumista. On selvää, ettei Suomi yksin toiminnallaan ratkaise alueellisia kriisejä ja siksi toimimme osana suurempia liittoumia. Osallistumispäätöksiä tehtäessä on huomioitava mahdollisuutemme edistää konfliktialueiden vakautta ja toisaalta osallistumista on arvioitava suomalaisten turvallisuuden ja kansallisten intressien näkökulmasta.

Olemme kuitenkin vakavan pohdinnan äärellä, sillä suomalaisten innostus rauhanturvaamiseen on hiipunut 2000-luvulla. Kun aikaisemmin rauhanturvaajaksi halukkaiden määrästä on voitu valita sopivimmat, nyt puolustusvoimilla on vuosittain juuri ja juuri riittävä määrä vastaamaan tarpeita.

Samalla suomalaisia rauhanturvaajia on maailmalla entistä vähemmän. Vielä 1990-luvun alkupuolella suomalaisia oli 1300 yhteensä seitsemässä YK-operaatiossa. Tällä hetkellä suomalaiset osallistuvat kaikkiaan yhdeksään kansainväliseen operaatioon, ja noin 450 suomalaista turvaa rauhaa ympäri maailmaa sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä. Määrä voi vielä vähentyä yllämainitusta, mikäli tietyt rauhanturvaoperaatiot esimerkiksi Lähi-idän suunnalla lähenevät päätepistettään.

Vertailun vuoksi voidaan mainita, että Pakistan, Bangladesh ja Intia antavat YK:n käyttöön noin 10 000 rauhanturvaajaa, kun taas 5 000 rauhanturvaajaa tarjoavat esimerkiksi Nigeria ja Nepal.

Rauhanturvaaminen on edelleen merkittävä osa Suomen ulkopolitiikkaa. Se tuo Suomelle ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan uskottavuutta. Olemme kuitenkin kaukana ”rauhanturvaamisen suurvallan” asemasta, jona Suomi vielä muutama vuosikymmen sitten tunnettiin.

On selvää, ettei kestävää rauhaa rakenneta vain hienoilla puheilla ja kokouksilla. Mikäli haluamme vaikuttaa uskottavalta rauhanturvaajalta myös tulevaisuudessa, olisi Suomessa käynnistettävä laajempi pohdinta toimintamme painotuksista ja suuntaviivoista. Alkajaisiksi olisi kohdallaan päivittää Suomen kriisinhallintastrategia, sillä edellinen on jo 10 vuotta vanha.

Nykyisen osallistumisemme lähtökohtia ei voida perustella vain kansallisten kykyjen parantamisella – tätä varten meillä on erilaisia kahdenvälisiä ja monenkeskisiä puolustusyhteistyön väyliä. On ennen kaikkea Suomen kansainvälisen profiilin kannalta tärkeää, että kannamme vastuumme ja tuomme merkittävällä tavalla panoksemme globaalin turvallisuuden kysymyksiin.

Olisi Suomen edun mukaista, mikäli toisimme voimakkaammin rauhanturvaamisen osaksi ulkopolitiikkaamme. Käytännössä tämä tarkoittaa suurempaa panostusta operaatioihin ja selkeämpää visiota Suomen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan tulevaisuudesta. Rauhanturvaoperaatioihin osallistuminen on ollut Suomelle luontainen ulkopolitiikan osaamisalue, jota tulisi vaalia ja kehittää entisestään.

 

Ilkka Kanerva
Kansanedustaja (kok.)
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja

 

PÄÄKIRJOITUS

<strong>Asko Tanhuanpää Päätoimittaja</strong>

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja

Puolustusvoimien uusi komentaja Timo Kivinen, kriisinhallintaveteraani vuosimallia 1997-1998 Bosniasta, muistutti Rauhanturvaaja-lehdelle hallitusohjelmassa olevasta kohdasta, jonka mukaan ”Konfliktinesto, rauhanvälitys ja -rakennus ovat Suomen ulkopolitiikan vahvistuva painopiste. Suomi ylläpitää ja kehittää valmiuksiaan osallistua kansainvälisiin siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäviin yhdessä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Osallistuminen palvelee niin vastuunkantoa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä kuin puolustusvoimien suorituskyvyn ja valmiuksien kehittämistä.

Vapaasti tulkiten hallitusohjelman linjaus painottaa sitä, että Suomi on vastakin aktiivisesti mukana kansainvälisessä kriisinhallinnassa sekä sotilaallisin- että siviilillisin (jos termi sallitaan) keinoin. Tiivistettynä kysymys on juuri siitä, minkä pieni Suomi parhaiten hallitsee eli kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Rauhanturvaajaliitolle linjaus merkitsee jatkuvuutta jo vuonna 1956 alkaneelle perinteelle.

Kenraali Kivinen painotti, että jatkossa tehtävä ratkaisee operaatioon lähdön entistäkin korostetummin. Hän korosti myös hallitusohjelman linjausta YK-puolen merkityksestä: ”Suomi toimii aktiivisesti YK:n aseman ja toimintakyvyn vahvistamiseksi sekä Agenda2030:n tavoitteiden toteuttamiseksi. Suomi on sitoutunut YK:n yleismaailmallisiin arvoihin ja toimii kansainvälisen oikeuden, demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamiseksi.”

Lienee turha muistuttaa, että YK:n rooli nousi korostetusti esiin jo edellisellä hallituskaudella. Suomalaisen rauhanturvaamisen lähihistoriaa ovat leimanneet Nato-operaatiot (Balkan ja Afganistan), mutta YK on ollut koko ajan vahvasti taustalla ajatuksissa. Toivoa sopii, että myös maailmanjärjestössä opittaisiin ymmärtämään, että pelkkä määrä (ns. kehittyvät valtiot) ei todellakaan riitä korvaamaan osaamista (Suomi).

Rauhanturvaaja-lehti on korostetusti puolueeton lehti, mutta senkin päätoimittajalla on oikeus henkilökohtaiseen mielipiteeseen. Timo Kivinen muistutti, että kansainvälisen yhteistyön pitäisi kehittää yhteensopivuutta läntisten asevoimien kanssa ja täsmälleen samaa mieltä olen minäkin. Hallitusohjelmassa asia sanotaan seuraavasti: ”Suomi jatkaa kumppanuuteen perustuvaa laaja-alaista Nato-yhteistyötä .EU:n ja Naton toimiva yhteistyö on Suomen etu.”

Onnea ja menestystä Timo Kiviselle, yhdelle meistä, uuteen tehtävään. Rauhanturvaajien näkövinkkelistä lähtökohdat ovat hyvät, kun niitä peilaa seuraavaan kommenttiin: ”Bosniassa ehkä suurin asia oli nähdä, millainen osaamispotentiaali nuorilla suomalaisilla reserviläisillä on. Viimeistään Bosniassa aloin uskoa suomalaisen mallin toimivuuteen.”

Voisiko sen enää sen selvemmin sanoa.

 

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja

 

 

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Mauri Koskela Puheenjohtaja

Mauri Koskela
Puheenjohtaja

”Puolustusvoimain komentaja edisti Suomen ja puolustusvoimien myönteistä kuvaa rauhanturvan toimijana”

Näin otsikoi Ruotuväki-lehti tehtävänsä luovuttaneen Puolustusvoimain komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin matkaa YK:n päämajaan, jossa järjestettiin asevoimien komentajien kokous 10.-11- heinäkuuta. Matkallaan komentaja osallistui kahteen paneelikeskusteluun, joista ensimmäinen käsitteli YK:n tarvetta lisätä naisrauhanturvaajien määrää sekä joukkoja, jotka kyetään lähettämään operaatioon nopealla aikataululla ja ylläpitämään tehokkaasti operaatiossa.

Toinen aihe käsitteli turvallisuuden ja suorituskyvyn parantamista operaatioissa, jossa komentaja korosti Suomen erityistä panostusta koulutukseen, varusteisiin ja henkilöstön korkeaan motivaatioon, jotka ovat parhaita takeita operaation onnistumiselle. Oli hienoa lukea kommentteihin sisältyvä viesti arvostuksesta kaikille niille, jotka ovat Suomea operaatioissa edustaneet.

Tämän lehden ilmestyessä Puolustusvoimien johtoon on siirtynyt ”yksi meistä”, kenraali Timo Kivinen. Hänellä on kriisinhallintakokemusta Bosnia-Herzegovinasta sekä kansainvälistä kokemusta puolustusasiamiehen tehtävistä. Suomen Rauhanturvaajaliitto onnittelee kenraali Kivistä ja toivottaa hänelle mitä parhainta menestystä vaativassa tehtävässään!

Tiedämme jo nyt, että yhteistoiminta Puolustusvoimien kanssa säilyy jatkossa vähintään yhtä hyvällä tasolla, kuin se on ollut viime vuosina ja uskallan ennustaa sen jopa kehittyvän entisestään; niin vahvasti kenraali Kivinen viestitti näkemystään Suomen Rauhanturvaajaliiton tärkeästä roolista kotiutuneiden rauhanturvaajien jälkihoidossa sekä asemasta Puolustusvoimien yhteistyökumppanina.

Kannustakoot nämä positiiviset viestit meitä kaikkia entistä voimakkaammin panostamaan toimintaamme kriisinhallintaveteraanien etujärjestönä ja Puolustusvoimien toimintaa tukevana organisaationa alkavalla syyskaudella hyvin levätyn kesän jälkeen.

Ensimmäisiä tehtäviämme on vaikuttaminen Puolustusministeriön käynnistämään Kansallisen sotilaallisen kriisinhallinnan veteraaniohjelman päivitykseen vuosille 2020-2023. Tähän jäsenyhdistyksemme voivat vaikuttaa liittomme strategiatyön kehittämisen kautta.

 

Lähestyvän syksyn odotuksin,
Mauri Koskela
Puheenjohtaja

 

 

Ajattelunsa pitkälti faktoihin perustavan Timo Kivisen mukaan hän sai Jarmo Lindbergiltä isot saappaat täytettäviksi. Lähtökohta on siinä mielessä hyvä, että Lindberg jätti ne reserviin siirtyessään hyville lähtöaskelmille. (Kuva: Asko Tanhuanpää)Ajattelunsa pitkälti faktoihin perustavan Timo Kivisen mukaan hän sai Jarmo Lindbergiltä isot saappaat täytettäviksi. Lähtökohta on siinä mielessä hyvä, että Lindberg jätti ne reserviin siirtyessään hyville lähtöaskelmille. (Kuva: Asko Tanhuanpää)

Puolustusvoimat siirtyi uuden komentajan, kenraali Timo Kivisen alaisuuteen ensimmäinen elokuuta 2019. Päinvastoin kuin edeltäjällään Jarmo Lindbergillä on joulukuussa 60 vuotta täyttävällä Kivisellä myös rauhanturvakokemusta. Hän toimi pataljoonaupseerina Bosnian SFOR-operaatiossa 1997-1998.

- Bosnian aikaiset tutut ovat onnitelleet nimitystäni aika aktiivisesti, paljasti Kivinen ensimmäisenä komentajapäivänään.

Lappeenrannassa syntynyt Timo Kivinen on hankkinut kansainvälistä kokemusta myös useilla pidemmillä kansainvälisillä kursseilla muun muassa Yhdysvalloissa ja Englannissa. Vuosina 1998-2001 Kivinen toimi Suomen sotilasasiamiehenä Unkarissa, Ukrainassa ja Itävallassa.

Puolustusvoimien komentajaksi Kivinen nostettiin Pääesikunnan päällikön tehtävästä. Kenraalikuntaan hän nousi 2010.

Rt-liitto on tärkeä apu jälkihoidon tarjoajana

Puolustusvoimien uusi komentaja Timo Kivinen on itsekin kriha-veteraani.

Puolustusvoimien uusi komentaja, kenraali Timo Kivinen ei empinyt vastatessaan Rauhanturvaaja-lehden esittämään kysymykseen Rauhanturvaajaliiton ja Puolustusvoimien yhteistyöstä. Kivisen mukaan liitto tarjoaa arvokasta tukea muun muassa jälkihoidon puitteissa.

- Minusta on tärkeä asia, että operaatiosta palaavat saavat tarvitsemaansa jälkihoitoa nimenomaan sellaisilta henkilöiltä, joilla itsellään on vastaavia kokemuksia. Puolustusvoimien omasta väestä likikään kaikilla ei näitä kokemuksia ole, Kivinen painottaa.

Kivisen oma rauhanturvaajakokemus on peräisin Bosniasta, missä hän toimi 1997-1998 pataljoonaupseerina.

- Bosniassa vietetty aika antoi siinä vaiheessa paljon. Ehkä suurin asia oli nähdä, millainen osaamispotentiaali nuorilla suomalaisilla reserviläisillä on. Viimeistään Bosniassa aloin uskoa suomalaisen mallin toimivuuteen, minulla on sieltä pelkästään positiivisia muistoja, tiivistää komentaja.

Suomella on nyt rauhanturvatehtävissä noin 400 sotilasta. Kenraali Kivinen muistutti komentajakautensa ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa hallituksen linjanneen, että määrää voitaisiin lisätä erityisesti YK-puolella.

- Lopullinen päätös joukkojen lähettämisestä on aina poliittinen. Meidän tehtävämme on tehdä analyysi, joka viedään edelleen Puolustusministeriön kautta päätettäväksi.

- Tehtävä ratkaisee samoin kuin kustannukset. Lisäksi meillä on omat limiittimme varsinkin palkatun henkilöstön osalta, linjaa Kivinen.

Kivinen sivusi kansainvälistä ulottuvuutta myös ottaessaan kantaa monikansallisen harjoitustoiminnan jatkoon.

- Volyymin puolesta aletaan varmasti olla jo lähellä ylärajoitinta. Minusta Suomella ei ole ainakaan tarve laajentaa kansainvälistä harjoitustoimintaa, pikemminkin on syytä valikoida tarjonnasta sellaisia tapahtumia, jotka palvelevat meidän kansallisen puolustuksemme kehitystä, komentaja miettii.

- Yhteistyön pitäisi kehittää myös yhteensopivuutta läntisten asevoimien kanssa ja lisäksi sen on oltava kustannustehokasta, hän linjaa.

Kenraali Kivinen aloitti oman linjapuheensa tiedotusvälineille muistuttamalla, että sotilaallinen aktiviteetti on lisääntynyt Suomen lähialueilla viimeisen viiden vuoden aikana. Hänen mukaansa viime vuodet on menty sillä moodilla, minkä Krimin miehitys aloitti.

- Meidän lähiympäristössämme on kaksi strategisesti erittäin tärkeää aluetta eli Itämeri ja Kuolan alue. Siksi on tärkeää, että Suomella on vastakin uskottava puolustus. Tätä ajatellen on jo tehty pitkälle ensi vuosikymmenelle ulottuvia investointipäätöksiä, hän muistuttaa.

- Suomen on pysyttävä mukana teknologian kehityksessä. Korkea teknologia on terävä kärki, jonka lisäksi tarvitaan tietysti myös laajaa ja tehtävänsä osaavaa reserviä, Kivinen korostaa.

Puolustusvoimissa on Kivisen mukaan panostettu viimeiset viisi vuotta lähtökohtaisesti valmiuteen. Edellisen hallituksen tekemien mittavien investointipäätösten lisäksi hän korostaa erityisesti kahta asiaa eli uusia tiedustelulakeja ja mahdollisuutta kutsua reserviläiset entistä nopeammin palvelukseen.

- Puolustusvoimien henkilöstön vahvuus on viimeisimpien uudistusten jälkeen noin 12 300. Uuden hallitusohjelman mukaan määrää voidaan kasvattaa noin sadalla. Digitaalisuus on yksi niistä tavoista, jotka mahdollistavat henkilöstön keskittymisen ydintehtäviinsä, näkee Kivinen.

- Sisäisiä pelivaroja ja säästömahdollisuuksia ei Puolustusvoimilla enää ole. Rahaa on itse asiassa käytettävissä vähemmän, mitä sitä oli vuonna 2011. Asevelvollisten koulutusvolyymi säätelee pitkälti sen, millainen rauhanajan rakenne tulee jatkossa olemaan. Koulutusta pitää kehittää ajassa, mutta sotilaalliset tarpeet samalla täyttäen. Yleinen asevelvollisuus on vastakin Suomen malli.

Puolustushaaroista Timo Kivinen kertoi maavoimien kehittämisen jatkuvan myös 2020-luvulla. Maavoimat on hänen mukaansa jäänyt julkisuudessa vähäisemmälle huomiolle isoista strategisista hankkeista eli Merivoimien korveteista ja Ilmavoimien uusista hävittäjistä johtuen, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö Maavoimiinkin panostettaisi.

- Maavoimien kustannukset 2020-luvulla ovat liki kolme kertaa isommat kuin Laivue 2020:n kustannukset, hän vertaa.

Lopullisia päätöksiä Laivue 2020:n suhteen komentaja sanoo odottavansa jo alkusyksystä. Hävittäjien hankintapäätös pitäisi vastaavasti saada tehtyä vuoden 2021 aikana, jotta uudet koneet olisivat käytössä 2030.

Kivinen, Timo Pekka
8.12.1959, Lappeenranta
Perheellinen. Puoliso Maarit Kivinen, neljä lasta
• Ylioppilas, Lappeenrannan Lönnrotin lukio 1978
• Kadettikoulu 1979-1982
• US Army Airborne and Ranger Courses, USA 1983
• Kouluttaja, Uudenmaan Rakuunapataljoona 1982-1985
• Opetusupseeri, Päällystöopisto 1985-1987
• Jalkaväen kapteenikurssi 1986-1987
• Komppanianpäällikkö, Uudenmaan Jääkäripataljoona 1987-1988
• Toimistoupseeri, Helsingin Sotilaspiirin Esikunta 1988-1991
• Sotakorkeakoulu 1991-1993
• Toimistopäällikkö ja pataljoonaupseeri, Uudenmaan Jääkäripataljoona 1993-1994
• Osastoesiupseeri, Pääesikunta 1994-1997
• United Nations Staff Officer Course, Ruotsi 1996
• Pataljoonaupseeri, SJP/SFOR, Bosnia 1997-1998
• Sotilasasiamies, Unkari, Ukraina ja Itävalta 1998-2001
• Komentaja, Utin Jääkärirykmentti 2001-2004
• Ylemmän päällystön kurssi 2001
• International Visitors Programme, USA 2003
• Jatkotutkinto-osaston johtaja ja vararehtori, Maanpuolustuskorkeakoulu 2004-2007
• Maanpuolustuskurssi 2006
• Ylemmän johdon kurssi 2007
• Royal College of Defence Studies, Iso-Britannia 2008
• Apulaisosastopäällikkö, Pääesikunnan suunnitteluosasto 2009-2010
• Prikaatin komentaja, Karjalan prikaati 2011-2014
• Generals, Flag Officers and Ambassadors Course, NATO Defence College 2012
• Puolustusvoimien strategiapäällikkö, Pääesikunta 2015-2017
• Pääesikunnan päällikkö 2017-2019
• Puolustusvoimain komentaja 31.7.2019-
Ylennykset
• Luutnantti 1982
• Yliluutnantti 1984
• Kapteeni 1989
• Majuri 1992
• Everstiluutnantti 1998
• Eversti 2004
• Prikaatikenraali 2010
• Kenraalimajuri 2014
• Kenraaliluutnantti 2016
• Kenraali 2019

 

lappajarvi1

Sää suosi Lappajärvellä järjestettyjä Rauhanturvaajaliiton kesäpäiviä.

Teuvalainen reservin kapteeni ja viiden reissun kriisinhallintaveteraani Mikko Peltoniemi putsasi palkintopöydän Lappajärvellä järjestetyissä Rauhanturvaajaliiton golfmestaruuskisoissa. Peltoniemi voitti sekä tasoituksellisen lyöntikisan että tasoituksettoman schratch-kilpailun.

- Tajuttoman painava palkinto. Tätä varten täytyy jo vahvistaa hyllyjä, vitsaili Peltoniemi nostaessaan Hölkkärin kiertopalkinnoksi lahjoittaman kranaatin suorille käsille.

Schratch-kisan kiertopalkinto oli jo huomattavasti kevyempi, mutta sitäkin arvokkaampi. Ensimmäistä kertaa voittajalle jaossa olleen, upeasti koristellun nepalilaisen kukrin oli lahjoittanut liiton puheenjohtaja Mauri Koskela.

- Tällaisia löytyy kotoa jo useampia, mutta ei ensimmäistäkään yhtä hienoa. Aiemmat on saatu lahjaksi nepalilaisilta gurkhasotilailta, Mikko Peltoniemi paljasti.

Mauri Koskelalle upeassa kesäsäässä järjestetty Lappajärven kilpailu oli historiallinen, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin osallistunut viralliseen golfkisaan. Liiton symbolista lippua viheriöllä kantoivat myös talouspäällikkö Raimo Aukeala ja palveluvastaava Keijo Keskinen.

Mikko Peltoniemi kiitteli mestaruuskilpailua erittäin hyvin järjestetyksi. Hymyssä suin hän ilmoitti, että olosuhteet olivat ihan jotain muuta kuin Kashmirin vuoristossa, missä jouduttiin välillä pelaamaan lumimyrskyssä.

Kashmirin tarkkailijaoperaation (1995-1996) lisäksi Peltoniemi on ollut 1990-1991 Libanonissa tilannepäivystäjänä, 1998 Zimbabvessa koulutustehtävissä, 2000-2001 Bosniassa hankintaupseerina ja 2005-2006 UNTSO:ssa sotilastarkkailijana. Siviilissä hän toimii Isojoen Sahan metsäpäällikkönä.

Golfin lisäksi kesäpäivien osanottajat ottivat toisistaan mittaa myös leikkimielisessä herrashenkilökilpailussa, johon sisältyi niin ammuntaa, ensiapurasti, mölkkyä kuin golfpallon puttaustakin.

Jorma Pessinen tähtää Johannes Laakson vetämällä ammuntarastilla. Vasemmalla Reijo Kokkonen ja Heikki Pajala.Jorma Pessinen tähtää Johannes Laakson vetämällä ammuntarastilla. Vasemmalla Reijo Kokkonen ja Heikki Pajala.

Kesäpäiville osallistui myös lappajärveläinen Jorma Pessinen, 73. Myös Kyproksella 1967 vartiomiehenä sekä viestimiehenä ja Suezilla 1974 vartiomiehenä ja autonkuljettajana palvelleen Pessisen kaksi veljeä eli nyt 65-vuotias Jarmo ja vuonna 2012 edesmennyt Juhani ovat olleet mukana rauhanturvatehtävissä. Veljeksistä Jorma ja Juhani olivat samaan aikaan Kyproksella.

- Tällaiset kesäpäivät ovat mukava tilaisuus, missä pääsee tapaamaan tuttuja. Väkeä olisi tosin mahtunut mukaan enemmänkin, Pessinen ihmetteli.

- Sääli, ettei Juhani ole enää keskuudessamme, eikä Jarmo ehtinyt mukaan. Aika paljon me muistelimme yhteisiä kokemuksiamme kolmistaan. Meitä oli Lappajärven miehiä muutenkin takavuosina niissä hommissa, Suezilla oli samaan aikaan ainakin kolme kaveria, muisteli Pessinen.

Puheenjohtaja Mauri Koskela, Lappajärven miehiä hänkin, muistutti kesäpäivien päätöstilaisuudessa, että rauhanturvaajat ovat kotimaassa kaikki samalla viivalla, eikä siinä tilanteessa ole tarvetta lähteä vertaamaan eri operaatioita keskenään.

- Ollaan missä tahansa, niin aina voi tapahtua jotain odottamatonta. Se on ajasta ja paikasta kiinni, kenelle ja milloin tapahtuu. Kaikkiaan 49 suomalaista rauhanturvaajaa on menettänyt henkensä palveluksen aikana. Ei sillä oltaisi, jos ei rauhanturvaajia tarvittaisi. Kriisialueella työhön liittyy aina myös riski, Koskela muistutti.

Koskela korosti myös Rauhanturvaajaliiton nauttimaa hyvää positiivista statusta. Osoituksena arvostuksesta liiton tekemää työtä kohtaan hän kertoi tänä vuonna saadusta yhteensä 160 000 euron tuesta.

- Tukea toiminnalle ei tule, jos meitä ei arvosteta. Sitä ei ainakaan tule, jos me emme arvosta itse itseämme, puheenjohtaja tiivisti.

 

Teksti ja kuva: Asko Tanhuanpää

 

 

 

Malin Minusma-opeaatiossa on menehtynyt jo yli 200 rauhanturvaajaa.Malin Minusma-opeaatiossa on menehtynyt jo yli 200 rauhanturvaajaa.

“We need to change the way we are doing business. Weakness kills our people.”

Suomalaisten rauhanturvaajien osallistuminen korkean riskitason operaatioihin nousi keskusteluun, kun YLE (14.7.2019) uutisoi Ranskan esittäneen Suomelle kutsun osallistua terrorismin torjuntaan Malissa. Kyseinen Malin MINUSMA-operaatio luokitellaan yhdeksi neljästä vaikeimmista käynnissä olevista YK-operaatioista. Vuonna 2013 perustetun operaation aikana on Malissa menehtynyt vuoden 2019 kesäkuun loppuun mennessä kaikkiaan 201 rauhanturvaajaa.

YK:ssa havahduttiin rauhanturvaajien tappioiden kasvamiseen muutama vuosi sitten. YK:n pääsihteerin johdolla käynnistettiin Action for Peacekeeping (A4P) -hanke, joka koostu useasta eri osa-alueesta rauhanturvaamisen kehittämiseksi. Ruotsin johdolla vaikutusvaltaisessa Challenges Forumissa (International Forum for Challenges of Peace Operations) on valmisteltu ja esitetty suosituksia siitä miten rauhanturvaamistoimintaa voidaan kokonaisvaltaisesti kehittää sen kaikilla toiminnan tasoilla.

Yhteisön muodostaa yli 50 järjestöä 23 maasta, suomalaisia toimijoita ei ole jäseninä. Suomalaisten toimijoiden osallistumattomuuttavoidaan pitää selkeänä puutteena, koska meillä on pitkä traditio sekä rauhanturvaajien koulutuksesta että tuloksekkaasta toimimisesta itse operaatioissa ja näin ollen annettavaa toiminnan kehittämiseksi.

Koska on selvää, että YK:lla tulee tulevaisuudessakin olemaan tehtäviä korkean riskin alueilla, itse asiassa tällaisten operaatioiden määrän arvioidaan jopa kasvavan, on järjestön kyettävä sopeuttamaan toimintaansa muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia vastaavaksi. YK:n eri toimijoiden on otettava käyttöön sellaiset toimenpiteet, jotka lisäävät rauhanturvaajien turvallisuutta. Tällä tavoin kyetään helpottamaan poliittista painetta (poliisi/sotilas) joukkoja lähettävissä maissa (T/PCC) sekä helpotetaan siviilihenkilöstön rekrytointia.

Rauhanturvaajien turvallisuudesta huolehditaan

Pari vuotta sitten YK käynnisti selvityshankkeen, jonka avulla selvitettiin turvallisuustilannetta ja määriteltiin toimenpiteet havaittujen turvallisuuspuutteiden korjaamiseksi. Tätä varten kenraaliluutnantti (evp) Carlos Alberto dos Santos Cruzin johtama työryhmä haastatteli noin 160 henkilöä ja tämän lisäksi ryhmä teki tiedonhankintamatkat neljään YK-operaatioon (MINUSCA, MINUSMA, MONUSCO, UNMISS). Kolme tutkimuslaitosta tuki raportin tekemistä, joka julkaistiin 19.12.2017.

Tutkimuksen tuloksena määriteltiin 18 kehitettävää kokonaisuutta, jotka on ryhmitelty neljään osa-alueeseen. Kehitysesitykset kattavat laajasti turvallisuuteen (safety+security) liittyvät toimenpiteet aina New Yorkista yksittäisen, operaatiossa palvelevan, rauhanturvaajan toimintaan asti. Korjausesitykset liittyvät joukkojen ja sotilaiden perusasioiden hallintaan sekä toimintaan. Meille suomalaisille useat raportissa esille tuodut määrittelyt tuntuvat itsestäänselvyyksiltä ja perusedellytyksiltä siitä miten operaatioon valmistaudutaan ja miten siellä toimitaan.

Korkean riskin alueella toimiville operaatioille laadittiin raportin perusteella ns. tiekartat siihen, kuinka kehitysesityksessä määritellyt parannukset jalkautetaan kentälle tammikuusta 2018 alkaen. Tämän lisäksi tehtiin esitykset pitkän aikavälin toiminnasta

“UN needs to be strong and no fear for use of force when necessary.”

Raportissa määritellyt keinot lähtevät jo operaatiota edeltävästä ajasta, eli operaation pohjana olevan ja sitä ohjeistavan mandaatin määrittelystä. YK:n turvaneuvoston tulisi hyväksyä operaatioille riittävän laaja mandaatti, joka mahdollistaa sellaisten keinovalikosta löytyvien keinojen käytön, joilla operaatioiden tavoitteet saavutetaan.

Raportissa painotetaan, että YK:n ei tule hyväksyä joukkoja lähettävien maiden toimintarajoituksia (caveats) joukkojen käytölle. Lisäksi joukkojen rotaatiossa olon aika olisi oltava vähintään kuusi kuukautta ja vaihtojen olisi tapahduttava porrastetusti. Näin tilannekuva ja yhteistoimintaverkostot pystytään ylläpitämään ja samalla takaamaan toiminnan jatkuvuus sekä toiminta-alueen tuntemus.

Raportti löysi parannettava myös johtamisessa, kaiken kaikkiaan johtamisen täytyy terävöityä kaikilla tasoilla. Nykyisiä johtajia on syytetty passiivisuudesta. Erityisesti siviilijohtajia moitittiin siitä, että toiminta aloitetaan vasta sitten, kun jotain negatiivista on tapahtunut. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla se, että ennaltaehkäisevien ja aktiivisten toimenpiteiden avulla pystytään toimimaan asymmetrisessä toimintaympäristössä ennakoivasti.

Raportissa korostetaan, että ajattelumallien täytyy kehittyä pois puolustuksellisesta ajattelusta. Johtajien on oltava aloitteellisia, säilytettävä toiminnanvapaus ja tarvittaessa tehtävä ennaltaehkäisevät iskut uhkien minimoiseksi. Johtajien on myös kyettävä kantamaan vastuu näistä toimista. Muun muassa näistä syistä johtajien valintaan sekä koulutukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota ja painottaa ns. esimerkillä johtamista.

Joukkoja lähettävien maiden on entistä paremmin vastattava siitä, että joukot täyttävät niille asetetut operatiiviset, henkilöstöön ja materiaalin liittyvät vaatimukset. Raportissa korostetaan sitä, että mikäli joukot eivät täytä asetettuja vaatimuksia, niin YK:n pitäisi evätä näiden joukkojen osallistuminen operaatioon. Lisäksi joukkojen koulutuksen pitää jatkua myös operaation aikana, seikka joka huolestuttavan usein laiminlyödään. Tärkeimpinä koulutettavina kokonaisuuksina ovat turvallisuusohjeiden ja valitun operaation näkökulman noudattaminen. Joukoilla on oltava mandaatin määrittelemän tehtävän toteuttamiseksi tarvittava materiaali sekä taito ja kyky sen huoltamiseen haasteellisissa oloissa.

Suurimmat tappiot rauhanturvaajille aiheuttavat käsiaseet (ml RPG:t), miinat sekä muut räjähteet. Yleisimmin joukkoja vastaan isketään, kun ne ovat liikkeessä, esimerkiksi suojaamassa saattueita, tai tukialueella leirissä. Joukkojen aktiivisella ja ennakoivalla käytöllä pyritään hallitsemaan leirien ympäristöä, partioinnilla jalkautumaan paikallisten asukkaiden luokse ja toimimaan jouduttaessa väijytyksiin. Joukoilla on oltava kyky toimia myös pimeässä ja tuota kykyä tulee myös käyttää. Näin estetään vihamielisen aineksen mahdollisuus hyödyntää pimeä vuorokauden aika valmisteluissaan ja operaatioissaan.

Rauhanturvaajien lääkinnälliseen huoltamiseen tulee panostaa aiempaa paremmin. Heitä on kuollut erilaisiin kohdealueella leviäviin tauteihin esimerkiksi Kongossa ja Darfurissa. Kattavalla rokotus- ja lääkintäohjelmalla näitä tappioita voidaan minimoida.

Operaatioiden ylemmän tason tiedustelu ja tiedonhankinnan kysymykset on pystyttävä jalkauttamaan taktisen tason tehtäviksi kentälle. Raportin mukaisesti, suhdetta paikalliseen väestöön tulisi hyödyntää enemmän ja keräämään heiltä tietoja vihamielisen toiminnan estämiseksi.

Naisrauhanturvaajien määrän lisäämisellä pyritään varmistamaan parempi keskusteluyhteys erityisesti naisiin ja lapsiin. Tiedustelun ajatuksena on se, että kun tarvittavat tiedot on kerätty ja analysoitu, niin joukkojen on aktiivisesti hyödynnettävä informaatio ja toimittava ennakoivasti. Tiedustelun tarkoituksena on siis mahdollistaa tehokkaat ja riittävän ajoissa aloitetut vastatoimenpiteet, ei kauniisti kirjoitettuja raportteja.

Joukoilla tulee olla käytössään riittävät perusvälineet ja teknologia turvallisuuden varmistamiseksi ja toiminnan toteuttamiseksi. Tarvittavia välineitä ovat muun muassa panssaroidut ajoneuvot, tarkka-ampujien aseet, laser-tähtäimet ja pimeänäkölaitteet.

Koska aktiivinen toiminta toisaalta lisää riskien toteutumistodennäköisyyttä kenttäolosuhteissa, niin lääkintähuollon on toimittava. Yksittäiset sotilaat tulee varustaa ensiapuvälinein ja heidän tulee osata käyttää niitä. Lisäksi evakuointi ns. 1-tason sairaaloihin tulee kyetä järjestämään riittävän nopeasti. Joukkojen avuksi olisi myös lisättävä liikkuva lääkintäryhmä silloin, kun se riskianalyysiin perustuen on tarkoituksenmukaista.

Toiminta-alueiden ja leirien infrastruktuureja olisi kehitettävä. Tärkeimpinä kohteina on mainittu teiden ja leirien rakentaminen. Operaatioiden vaatimien leirien lähisuojausta on parannettava. Vihamielistä toimintaa vastaan suunnatut toimenpiteet on kyettävä aloittamaan varsinaisen leirin ulkopuolelta, ns. turvallisuusalueella (security zone and zero tolerance). YK on käynnistänyt leirien turvallisuuden parantamiseksi erillisen hankkeen.

Lopuksi

YK on tiedostanut ongelmat rauhanturvaajien turvallisuuden suhteen ja ottanut aktiivisen kannan sen parantamiseksi. Henkinen liikekannallepano on siis onnistunut. Toimenpiteet kentällä aloitettiin noin kaksi vuotta sitten ja positiivista kehitystä onkin ollut jo nähtävissä. Tappioluvut ovat pudonneet 138 kuolleesta (2017) noin 100 kuolleeseen per vuosi (98/2018, 52/huhtikuu 2019).

Turvallisuutta pystytään siis parantamaan kokonaisvaltaisen toiminnan kehittämisen avulla, jos joukkoja lähettävät maat täyttävät velvollisuutensa ja operaatioiden johtajat vastaavat siitä, että toiminnan luonne muuttuu passiivisesta aktiivisempaan suuntaan. Aktiivisessa toiminnassa voi toki tulla tappioita, mutta niitä on arvioitu tulevan enemmän, mikäli toiminta ei kehity vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia.

 

Teksti: Jukka-Pekka Schroderus
Kuva: YK



Tarmo Suomalainen oli lehden moottori

Sinibarettilehden syntysanat lausuttiin Hotelli Kimmelin saunassa.

Sauna on meille suomalaisille historiallisen tärkeä paikka – saunassa on synnytty, saunassa on tehty isoja päätöksiä, sauna on puhdistanut niin ruumiin kuin sielunkin. Saunassa, tarkemmin joensuulaisen Hotelli Kimmelin saunassa, lausuttiin myös Rauhanturvaaja-lehden edeltäjän eli Sinibarettilehden syntysanat. Elettiin syksyä 1978 ja meneillään oli Sinibarettiliiton liittokokous.

- Kimmelin saunassa ihmeteltiin, että liiton kahdella pienimmällä yhdistyksellä eli Raumalla ja Lohjalla on oma lehti, mutta liitolla ei sellaista itsellään ole. Voimat päätettiin yhdistää, kun liiton silloinen puheenjohtaja Aulis Lainekin antoi asialle siunauksensa, Rauman yhdistyksen lehden toimittanut Kyösti Kuikka muistaa.

- Me olimme tehneet oman lehden Raumalla YK-päivänä 1978 ja samana vuonna ilmestyi myös Lohjan lehti, kun heidän toimintakertomuksensa päätettiin pistää lehden muotoon. Me kauppasimme omaamme Kimmelissä ja suosio oli suuri, jatkaa Kuikka.

Sinibarettilehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi löytyi lohjalainen Raimo Leivo, jonka nimi komeili kahdessa ensimmäisessä lehdessä vuonna 1979. Vuonna 1980 päätoimittaja oli jo Kyösti Kuikka, jonka kirjoittajakokemus oli peräisin Työväen Akatemian tiedottajakurssilta Kauniaisista. Ennen Sinibarettilehden syntyä Kuikka toimi Raumalla oman rautatieläisen työnsä ohessa hetken myös sanomalehti Uuden Ajan aluetoimittajana.

- Suomalaisen Tarmo Lohjalta oli lehtialan ammattilaisena projektin ehdoton moottori. Hänen selkänahastaan se lehti revittiin, jakaa Kuikka kiitoksen sille, kenelle kiitos oikeasti kuuluu.

Lehden tekemiseen osallistui aktiivisesti myös Lohjan yhdistyksen puheenjohtaja Aaro Kakko parin muun lohjalaisen toimijan kanssa. Sittemmin toimituskuntaan mukaan tulivat vielä Teuvo Tikkanen ja Hannu Levänen.

- Vuoden 1979 numerot tehtiin vielä puhtaasti lohjalaisin voimin, mutta aika pian taustaa saatiin vahvistettua. Meillä oli vahva usko omaan lehteen, se nähtiin tarpeellisena kautta koko kentän.

- Rahat lehden julkaisemiseen saatiin ilmoituksia myymällä ja alusta asti kerättiin myös tilausmaksua. Sinibarettiliitto ei ollut alkuun mukana taloudellisesti, vaan lehti oli ihan oma organisaationsa, Kyösti Kuikka kertaa.

Sinibarettilehden asema liiton lehtenä alkoi vahvistua jo Aulis Laineen puheenjohtajakaudella, mutta lopullisesti sen asema liiton äänitorvena sementoitiin Kuikan mukaan Pentti Laamasen tullessa puheenjohtajaksi.

Aktiivisia kirjoittajia alkuvuosina olivat Suomalaisen, Kakon ja Kuikan lisäksi muun muassa Martti Jokihaara ja Heikki Ronimus. Alkuajan jutut keskittyivät pitkälti yhdistysten tekemisiin samoin kuin eri missioihin. Haastatteluja alettiin tehdä laajemmin liittokokousten yhteydessä.

- Tekemiseen tuli uutta vauhtia, kun saatiin Tikkasen Teuvo mukaan. Hinku tehdä hyvää oli kova ja ilmeisesti siinä onnistuttiinkin, kun Apu luokitteli Sinibaretin vuonna 1982 hyväksi järjestölehdeksi, tehtävänsä päätoimittajana vuonna 1986 Hannu Nymanille luovuttanut Kuikka kertoo.

- Nymanin aikana tapahtui taas selvää kehitystä ja niin sivumäärä kuin levikkikin kasvoivat. Seuraavaksi vetovastuuseen astui sitten ensimmäinen todellinen ammattitoimittaja eli Leväsen Hannu ja taas mentiin aikalailla eteenpäin. Silloin julkaistiin jo teemalehtiäkin ja tehtiin juttuja jo muualtakin kuin pelkistä missioista.

- Hannu on Hannu, hänellä on kyky saada aikaiseksi, Kyösti Kuikka naurahtaa.

Rauhanturvaaja-lehden nykyisestä ilmeestä ja sisällöstä Kuikka sanoo pitävänsä erinomaisen paljon.

- Ei ole sellaista ihmistä, jolle sitä ei kehtaisi esitellä ylpeänä. Somessa lehteä kohtaan näkyy välillä tietysti kritiikkiäkin, mutta siellä kirjottelevat tunnetusti tyypit, jotka itse eivät ole kovinkaan aktiivisia tekemään töitä yhteisen hyvän eteen. Olen sanonut aika monelle, että ottakaa rohkeasti lehteen yhteyttä ja kertokaa, mitä haluaisitte muuttaa. Pelkästään someen kirjoittelemalla ei muutosta saada aikaan, tietää Kuikka.

Kyösti Kuikka itse jäi pois Sinibarettilehden päätoimittajan tehtävästä vuonna 1986 puhtaasti perhesyistä.

- Minusta tuli omaishoitaja, kun äitini oli hyvin sairas. Työvuorot VR:llä tulivat myös sellaisiksi, että ylimääräistä vapaa-aikaa lehden tekemiseen alkoi olla mahdoton järjestää. Lähtö oli toisaalta helppo, kun olimme saaneet Tarmon lisäksi muitakin ammattilaisia mukaan.

- En kadu päivääkään siitä ajasta, minkä sain olla lehden päätoimittajana. Hengen paloa se aika toki vaati, kun oltiin liikkeellä vapaaehtoispohjalta, mutta saatiin me paljon aikaankin, 14 vuotta myös Sinibarettiliiton hallituksessa istunut Kuikka tiivistää.

Kuikan isä oli kuollut jo vuonna 1966. Häneltä tuolloin vielä alaikäinen Kyösti-poika sai luvan lähteä ensimmäiselle komennukselleen Kyprokselle.

- Taloudellinen tilanne sai lähtemään ensimmäisen kerran reissuun oli se kieltämättä myös kiinnostava haaste.

Vuosina 1966-1967 Jyösti Kuikka toimi Kyproksella viestimiehenä YKSP 5-6:ssa. Seuraavalla kerralla eli 1971-1973 viestimies yleni ensin Suomen pataljoonan toimistoaliupseeriksi ja siitä edelleen samaan tehtävään koko operaation esikuntaan.

- Samassa esikunnassa työskennellyt turkulainen Reino Saarinen värväsi minut jo Kyproksella Varsinais-Suomen Sinibarettien jäseneksi ja 1977 olin sitten perustamassa Rauman Seudun Sinibaretteja. Turkulaiset olisivat halunneet, että toimimme heidän alajaostonaan, mutta oma tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Onneksi pidimme päämme, muistaa Kuikka.

 

Teksti: Asko Tanhuanpää