• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Puolustusvoimien uusi viestintäjohtaja:
Kirjoittanut Asko Tanhuanpää   
04.04.2011 20:24

Jyrki Heinonen: Veronmaksajilla oikeus tietää, mitä tapahtuu

Kaukana tuntuu olevan se aika, jolloin puolustusvoimia oli syytä syytellä enemmänkin salailusta kuin avoimuudesta. Vuoden alussa tehtävässään aloittanut uusi viestintäjohtaja Jyrki Heinonen korostaa, että veronmaksajilla on oikeus tietää, mitä heidän rahoillaan tehdään.
- Kun meidän talossa tapahtuu jotain, on kansalaisvelvollisuus viedä tieto asiasta eteenpäin. Viestintä on yksi keino, millä puolustusvoimat ansaitsee paikkansa osana ympäröivää yhteiskuntaa, Heinonen tiivistää.
- Peittely ei kuulu enää nykypäivään, hän korostaa.Jyrki Heinonen

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtajan tehtävistä nykyiseen virkaansa siirtynyt Jyrki Heinonen on lähtöjään laitilalainen.
- Lähdin 1982 varusmiespalvelukseen Turkuun ja ainoa tavoite oli hoitaa sekin velvollisuus mahdollisimman nopeasti läpi, jota pääsisi oikeaan elämään. Hyvät kokemukset kuitenkin kolahtivat ja huomasin jääneeni alalle.

Yleisesikuntaupseeri ja valtiotieteen maisteri
Ilmatorjuntakoulutuksen saanut Heinonen löysi työpaikan Tuusulasta, missä koti sijaitsee edelleen. Everstin perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kuusivuotias tytär. Upseeriuran ohessa hän on opiskellut myös valtiotieteitä ja erityisesti poliittista historiaa Turun Yliopistossa. Gradun aiheena oli puolueiden suhtautuminen maanpuolustuskysymykseen.
- Yhden sotilasuran kautta välillisesti tulleista opetuksista sain Makedoniassa, missä työskentelin vuoden rauhanturvaajana 1997-98. Ymmärsin, että ihmisen onnellisuus ei ole kiinni maallisesta mammonasta. Siellä perheen merkitys on ihan erilainen kuin täällä, Heinonen miettii.
Eversti Heinosen työpaikka Makedoniassa oli kansainvälisen esikunnan operatiivisella osastolla ja erityistehtävä partiotoiminnan koordinointi sekä seuraaminen.
- En ole käynyt Makedoniassa sen jälkeen, mutta silloiseen vuokraemäntääni olen toki pitänyt koko ajan yhteyttä.

Sosiaalinen media tuo haasteita

Uuden työnsä suurimmiksi haasteiksi Jyrki Heinonen puolustusvoimissa meneillään olevan muutosprosessin sekä viestinnän kentän muuttumisen.

- Puolustusvoimissa ei selvitä pelkillä organisaation tarkastuksilla, vaan myös toimintatapoja on syytä tutkia. Meidän on selvitettävä, millainen sodan ajan joukko tarvitaan ja sitä kautta on tarkasteltava myös rauhanajan suorituskykyä.
- Viestintäpuolella varsinkin niin sanottu sosiaalinen media tuo haasteita. Puolustusvoimien on oltava oikeasti mukana, jos mielimme tavoittaa vastakin nuorison. Se vaatii resursointia, mutta myös opettelua, eversti Heinonen tietää.

Paikalleen ei ole varaa jäädä
Heinosen mukaan puolustusvoimien kuva suomalaisten keskuudessa on hyvä ja sen antamia viestejä myös kuunnellaan. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että olisi varaa jäädä kerran saavutettuihin asemiin.
- Viestinnän on onnistuttava kertomaan päättäjille, miksi satsaus juuri meihin on tärkeää. Tämä vain korostuu siinä vaiheessa, kun tulevina vuosina joudutaan tekemään kipeitä leikkauksia.

Viimeksi päivitetty 05.04.2011 18:38
PDF Tulosta Sähköposti
 
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60