Eversti evp Kari Höglund on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka voivat sanoa tuntevansa toukokuun lopulla useamman vuoden pakoilun jälkeen pidätetyn ja kesäkuussa Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen luovutetun serbikenraali Ratko Mladicin. UNPROFOR –operaatiossa yhteysupseerien päällikkönä toiminut Höglund sanoo käyneensä Mladicin kanssa lukuisia neuvotteluja Sarajevossa vuosina 1992 ja -93.

- Serbit halusivat selvästi pelotella meitä, kun matkasimme neuvotteluihin. Auton kylkiin rapisi välillä sarjoja, mutta onneksi ne käyttivät aina tavallisia patruunoita, Höglund muistaa.

- Neuvottelut aina aamukahdeksaksi halunnut Mladic jätti itsestään hyvin miellyttävän kuvan, vaikka joku hänen palvelustovereistaan sanoikin, ettei mies ole terve. Tapaaminen alkoi aina pikkukupilla vahvaa kahvia ja lasillisella slivoa, niistä ei voinut kieltäytyä, hän jatkaa.

- Kuuluikohan Jugoslaviassa sotakorkean koulutukseen, että piti hakata nakkimakkaran kokoisella etusormella pöytää. Mladic ainakin teki sitä koko ajan, naurahtaa Höglund.

Kari Höglund sanoo nähneensä serbien kanssa käymiensä tapaamisten aikana myös useita valokuvia, joissa siviiliasuiset miehet pitivät irtileikattuja ihmispäitä käsissään. Toisissa kuvissa oli isoja aselaatikoita täynnä päitä.

- Harmittaa, etten pistänyt yhtään niistä kuvista liiveihini, Höglund sanoo.

Eversti Höglund näki sodan alun aitiopaikalta

Kari Höglund tuskin osasi edes aavistaa, mihin tulee päänsä pistäneeksi, kun hän lupautui vuoden 1992 alussa lähteä yhteysupseerien päälliköksi YK:n Kroatian sisällissodan vuoksi käynnistämään Unprofor-operaatioon.

Tilanne Kroatiassa rauhoittui suhteellisen pian, mutta aiemmin kolme kertaa Lähi-idässä palvellut Höglund joutui sen sijaan todistamaan paljon pahempia vihamielisyyksiä, kansanmurhaksi eskaloitunutta Bosnian sotaa.

- UNPROFOR:ssa moni asia meni pieleen alusta lähtien. Poliittinen päätös Kroatiaa koskevan operaation esikunnan sijoittamisesta Bosnian puolella Sarajevoon oli jo ihan pöljä, eversti Höglund sanoo.

- Osa kansainvälisistä joukoista teki puolestaan suurin piirtein, mitä itse halusi. Lisäksi Euroopan talveen lähetettiin ihmisiä, jotka eivät olleet ikinä talvea nähneetkään. Esimerkiksi nigerialaisille piti etsiä kiireessä talvivarusteita, jotta he selviäisivät ylipäätään hengissä talven yli, hän jatkaa.

Osapuolet olisi voitu pakottaa rauhaan

Bosnia julistautui itsenäiseksi kesällä 1992, mutta vihamielisyydet maassa olivat alkaneen jo saman vuoden maaliskuussa. Kari Höglund paljastaa, että asiasta laskettiin jälkeenpäin raakaa leikkiäkin.

- Joku sanoi, että tilanteen vakavuus Sarajevossa olisi pitänyt tajuta viimeistään silloin, kun cappuzzinon saatavuus loppui kerman puutteen takia.

Ensimmäisinä YK-joukkoina Bosniaan saapuivat kesäkuussa 1992 kanadalaiset.

- Kanadalaisilla oli myös aseita, jopa pst-ohjuksia, joita olisi voitu käyttää osapuolten pakottamiseksi rauhaan. Ikävä sanoa, mutta siinä tilanteessa YK luovutti. Edes sala-ampujia ei saanut tulittaa takaisin, kun ei ollut mandaattia, Kari Höglund muistaa.

- Ongelmat lähtivät varmasti ainakin osittain siitä, että suurvallat halusivat pitää Jugoslavian kokonaisena. Me olimme näennäisesti sivistyneessä Euroopassa, mutta kun hiukan pintaa raapaisi, niin sivistys katosi ja tilalle tuli pelkkää paskaa, hän ihmettelee.

Vihan syvyyden ymmärtäminen vei aikaa

Vuonna 1997 reserviin YK-toimiston päällikön tehtävästä siirtynyt eversti Höglund tunnustaa, että Jugoslaviassa kyteneen vihan syvyyden ymmärtäminen kesti häneltä viikkoja.

- En edes uskonut, että kansanmurha olisi mahdollinen. Ne tappoivat iloisesti toisiaan, mutta että se voisi mennä niin pitkälle, massamurhaksi sellaisella asteella kuin se lopulta meni, Höglund huokaa.

- Se oli erittäin frustroivaa aikaa. Toimintaneuvoja tuli samoin kuin päätöslauselmia, mutta ei rahaa tai resursseja.

Toista oli Makedoniassa, missä Kari Höglund toimi 1993 kolme viikkoa UMPROFOR:sta erotetun UMPREDEP –operaation vt. komentajana ennen kuin tehtävään määrätty tanskalainen kenraali ehti paikalle.

- UNPREDEP oli itsenäisenä operaationa erittäin onnistunut, hän sanoo.

Eversti Höglund myöntää miettineensä useammankin kerran, olisiko esimerkiksi Bosnian sotaa voitu millään välttää. Hänen mukaansa ratkaisun löytäminen edes jälkikäteen menisi jo korkeamman matematiikan puolelle.

- Kansainvälinen yhteisö vain uskoi tai pikemmin toivoi, ettei tilanne syliin. Todellisuuteen herättiin ikävä kyllä ihan liian myöhään.

Rt-kokemusta ei osattu hyödyntää

Kari Höglund ehti nähdä vielä virassa ollessaan käytännössä myös muutosprosessin, jossa suomalainen rauhanturvaaminen kehittyi kriisinhallinnaksi.

- Vanha järjestelmä toimi siihen asti, kun oltiin suhteellisen staattisissa olosuhteissa osapuolten välissä osapuolten noudattaessa tulitaukosopimusta.

Ja loppuun pitkän kokemuksen oikeuttamaa kritiikkiä entisen työnantajan suuntaan.

- Puolustusvoimat ei käyttänyt rauhanturvatehtävistä saatuja kokemuksia riittävästi hyväksi, niistä ei oltu edes hirveän kiinnostuneita. Meillä ei ymmärretty, eikä edes haluttu ymmärtää, että vuosi rauhanturvatehtävissä on paljon enemmän kuin useampi kertausharjoitus kotimaassa.

- Muutokseen tarvittiin riittävän korkea-arvoinen ja riittävän voimakas henkilö. Muutos parempaan toteutui vasta, kun Gustav Hägglund astui Puolustusvoimien komentajaksi, Höglund näkee.