|
Vain lähtö jäi puuttumaan
Tunnelma oli ylpeän pystypäinen, mutta samalla haikean pettynyt, kun merivoimien EU:n käyttöön kokoaman suomalaisen NBG-joukon päätösparaati otti 8.6. paikkansa Tammisaaren auringonkultaamalla torilla. Kaikki paikalla olijat tiedostivat, että vain yksi jäi puuttumaan lähes vuoden kestäneen tiiviin yhdessäolon ajalta.
Puuttuva elementti oli lähtö operaatioon, se olisi ollut ansaittu kruunu tehdylle työlle.
- Te suomalaiset osoititte korkeaa osaamista ja motivaatiota niin harjoituskaudella kuin valmiusaikanakin. Komentajana voin sanoa olevani teistä ylpeä, monikansallisen taisteluosaston johtaja, ruotsalainen prikaatikenraali Stefan Andersson tiivisti.
Kenraali Andersson myönsi, että paikkoja taisteluosaston lähettämiseen olisi ollut useampiakin.
- Syy siihen, miksi lähtö ei toteutunut on pitkälti poliittinen ja meidän sotilaiden on siihen tyytyminen, hän harmitteli.
Pääosin viime vuoden kesäkuussa palvelukseen kutsutun NBG-joukon kokonaisvahvuus oli 200 sotilasta, joista suurin osa kuului kapteeniluutnantti Tommi Sikasen johtamaan kiväärikomppaniaan.
- Erilaisista taustoista lähteneistä yksilöistä kehittyi vuodessa kiitettävän yhtenäinen ja hyvähenkinen joukko, joka edustaa valtakunnan ehdotonta huippua osaamisensa puolesta. Minä olisin lähtenyt tämän komppanian kanssa mihin tahansa, Sikanen sanoi.
- Lähdimme liikkeelle sotilaan perustaidoista ja etenimme sen jälkeen vaihe vaiheelta eli ryhmästä joukkueeseen ja joukkueesta komppaniaan. Ruotsissa syksyllä käydyt harjoitukset viimeistään osoittivat, että asiat on tehty oikein, jatkoi Sikanen.
Merivoimille NBG-joukon kokoaminen, kouluttaminen ja ylläpito tarjosi täysin uudenlaisen haasteen. Merivoimien komentaja, vara-amiraali Juha Rannikko painotti, että NBG:n tuoma kokemus oli pohjana, kun Atalanta-operaatiota ryhdyttiin rakentamaan.
- Tämä oli merivoimille mahdollisuus, jonka käytimme hienosti hyväksemme, amiraali sanoi.
Myös Rauhanturvaajaliitto sai päätösparaatissa oman näkyvän roolinsa, kun varapuheenjohtaja Tom Asplund luovutti liiton ansioristin vahvan panoksen NBG-konseptin suunnitteluun ja toteutukseen antaneelle komentajakapteeni Markku Laineelle.

NBG:n päätösparaatin ottivat vastaan Uudenmaan Prikaatin komentaja, kommodori Juha Vauhkonen (vas.), Merivoimien komentaja, vara-amiraali Juha Rannikko, Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten Johansson ja monikansallisen taisteluosaston komentaja, prikaatikenraali Stefan Andersson.
|