|

Ei ole pienintäkään epäillystä siitä, mikä temppu palkitaan tulevassa Suomen Urheilugaalassa vuoden 2011 sykähdyttävimpänä hetkenä. Sen täytyy olla ja se varmasti myös on Mikael Granlundin legendaariseen maineeseen noussut ilmaveivi.
Suomen Rauhanturvaajaliiton kevätliittokokouksen sykähdyttävin hetki, todellinen ”ilmaveivi” oli kenraali Gustav Hägglundin salkustaan iltajuhlassa kaivama yllätys, puheenjohtaja Heikki Holmalle myönnetty ensimmäisen luokan vapaudenristi miekkoineen.
Yleensä sanavalmis Holma oli sillä hetkellä kuin ”klapil päähän lyöty”.
Rauhanajan korkein sotilaalle myönnettävä kunniamerkki on kiitos paitsi tehtävänsä syksyllä jättävälle Heikki Holmalle, myös koko Rauhanturvaajaliitolle ja jokaiselle yksittäiselle suomalaiselle rauhanturvaajalle vuodesta 1956 lähtien. Se on hienoin mahdollinen kiitos siitä työstä, jota suomalaiset ovat maailmalla tehneet.
Vaasan liittokokous jää Rauhanturvaajaliiton historiaan toki muutenkin kuin vain Heikki Holman saaman vapaudenristin ansiosta. Se tullaan muistamaan kollektiivisella tasolla myös valtakunnan arvokkaimmista ”tönkköpuitteista” Vapaudenpatsaan juurella.
Henkilökohtaisella tasolla liittokokouksen muistavat varmasti ainakin ne faitterit, jotka osuivat samaan aikaan saunaan kunniajäsen Hägglundin kanssa. Rauhanturvaamisen taika onkin juuri tässä eli kenraali on herra kentällä, mutta saunassa ja messissä kissankantajakin on yksi meistä.
Nyt on saatu päätökseen kolme uutta lukua kansainvälisen kriisinhallinnan (o.s. rauhanturvaaminen) historiassa, kun miinalaiva Pohjanmaa on palannut turvallisesti kotimaahan ja tehtävittä jääneet EU:n nopean toiminnan yksiköt ovat pakanneet tavaransa.
Ikävä sanoa, mutta Pohjanmaan pitkä purjehdus jäi tietyllä tavalla yhtä torsoksi kuin EU:n taisteluosastotkin. Aluksen päällikkö, komentaja Mika Raunu oli tuhannen oikeassa sanoessaan, että käsky kiinnisaatujen somalimerirosvojen merirosvojen vapauttamisesta oli turhauttava. Siinä tilanteessa varmasti muutkin kuin vain allekirjoittanut haikailivat merirosvohistoriasta tutun lankkukävelyrangaistuksen perään.
|