|
Puolustushallinnossa on käynnistetty puolustusvoimauudistus, jonka lopputuloksena puolustusvoimat on vuoden 2016 alussa uudessa asennossa. Puolustusvoimien lakisääteiset tehtävät ja yleinen asevelvollisuus säilyvät toiminnan perustana, mutta kaikki muu joutuu tarkkaan syyniin.
Vaikka mitään ei ole vielä päätetty, näyttää selvältä, että puolustusvoimien joukkojen niin sanottu sodan ajan vahvuus supistuu merkittävästi. Syy on yksinkertaisesti kaluston ja varusteiden vanheneminen, eikä rahaa ole tulossa niiden täysmääräiseksi korvaamiseksi.
Myös ikäluokat pienenevät. Tästä pitäisi seurata myös muutamien varuskuntien lakkauttaminen. Nähtäväksi jää, kuinka tämä aluepolitiikkaa heilauttava yksityiskohta pystytään uudessa eduskunnassa hoitamaan.
Maanpuolustusjärjestöjä huolestuttaa oikeutetusti suuren käyttökelpoisen reservin hyödyntäminen tulevaisuudessa. Vaarassa on maanpuolustustahdon heikkeneminen, kun yhä pienemmälle osalle sijoituskelpoisesta reservistä löytyy jatkossa tehtävä kriisiajan kokoonpanossa.
Puolustusvoimien kehittämisen yhteydessä on keskusteltu kodinturvajoukkojen perustamisesta. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta totesi 4. päivänä maaliskuuta päivätyssä kannanotossaan, että työnimeä ”kodinturvakonsepti” käyttävä tutkimus- ja kehitystyö tulee kytkeä kiinteäksi osaksi puolustusvoimauudistusta. Samassa yhteydessä myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen keskeistä tehtävää kehitetään. Näin asian pitääkin olla.
Neuvottelukunta katsoi, että kodinturvakonseptin tulos ei ole vaihtoehto asevelvollisuudelle, ja että keskeiset vapaaehtoisen maanpuolustustyön järjestöt kytketään koordinoidusti suunnitteluun. Näin taataan osaltaan koulutetun ja motivoituneen henkilöstön saatavuus sekä paikallistuntemuksen ja vapaaehtoistoiminnan edut.
Suomen Rauhanturvaajaliitto katsoo olevansa Reserviläisliiton ja Reserviupseeriliiton ohella keskeinen vapaaehtoisen maanpuolustustyön järjestö ja näin ollen oikeutettu osallistumaan kodinturvakonseptin kehittämiseen.
x x x
Suomen Rauhanturvaajaliiton hallituksen nimeämä strategiatyöryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Liittokokouksessa 14. päivänä toukokuuta strategia 2016 esiteltiin kokousedustajille. Kokouksen jälkeen yhdistyksille lähetettiin asiakirjan luonnos lausunnolle. Kehotan kaikkia yhdistyksiä paneutumaan asiaan, ja toimittamaan lausuntonsa ohjeiden mukaisesti määräaikaan mennessä toimikunnan puheenjohtajalle. Tavoite on, että strategia 2016 hyväksytään liiton syyskokouksessa Porissa.
|