|
Koko alkuvuosi kehitettiin liiton uutta strategiaa vuosille 2012-2015. Tehtävää varten perustettu työryhmä sai luonnoksen valmiiksi juuri ennen kevätliittokokousta, jossa se tärkeimmiltä osilta esiteltiin kokousedustajille. Luonnos on jo ollut yhdistyksissä lausuntokierroksella. Tarkoitus on, että liiton hallitus käsittelee päivitettyä luonnosta 3.-4.9. kokouksessaan ja tuo sen hallituksen esityksenä syksyn liittokokouksen hyväksyttäväksi. Jos esitys menee läpi, samanaikaisesti esitetään hyväksyttäväksi myös liiton päivitetyt säännöt.
Kun nyt uusi strategia on valmistumassa ja toivottavasti myös hyväksytään liiton toiminnan perustaksi, on paikallaan tarkastella, miten strategia 2008-2012 toteutui.
Vuonna 2006 Suomi juhli 50-vuotista taivaltaan aktiivisena rauhanturvaajana maailmalla. Tuolloin myös liitto sai paljon positiivista julkisuutta mm. mediassa. Tätä julkisuutta päätettiin hyödyntää. Ensimmäisenä toimenpiteenä tehtiin oman toiminnan itsearviointi ja silloisen Sinibarettilehden lukijatutkimus. Paljastui melkoinen määrä haasteita. Strategia saatiin valmiiksi sopivasti liiton 40-vuotisjuhlaan keväällä 2008.
Ensimmäinen tehtävä oli nostaa liiton profiili muiden itsenäisten ja vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestön tasolle. Tämä edellytti irrottautumista Reserviläisliiton kannatusjäsenyydestä ja oman jäsenrekisterin perustamista. Rekisteri oli toimintavalmis 1.1.2010, jolloin kannatusjäsenyydestä luovuttiin.
Toiseksi piti herättää henkiin ”Kotona ja kaukana” – projekti. Tämä onnistui, kun allekirjoitimme puolustusvoimien kanssa yhteistyösopimuksen psykososiaalisen tuen järjestelyjen kehittämisestä joulukuussa 2008. Sopimuksen myötä perustimme myös päivystävän tukipuhelin vertaistuen tehostamiseksi. Toiminta pyörii hyvin ja osapuolet ovat järjestelyihin tyytyväisiä.
Kolmanneksi tehostimme yhteistyötä sotiemme veteraanijärjestöjen kanssa. Liityttiin jäseneksi Tammenlehvän Perinneliittoon, ja liiton painoarvoa lisättiin liittymällä myös Maailman Veteraanijärjestöön, jossa kaikkien muiden pohjoismaiden rauhanturvaajajärjestöt jo olivat jäseninä.
Neljäs haaste liittyi liiton historiikin kirjoittamiseen. Kirja myöhästyi noin vuodella, mutta ilmestyessään keväällä 2010 se olikin sitten menestys.
Kun vihreää valoa näytettiin lähes kaikkialta, josta tukea haettiin, oli tärkeää, että kehitettyihin haasteisiin voitiin vastata. Toiminnan kehittäminen vaati ensi sijassa liiton hallituksen aktivointia ja toimihenkilöiden lisäämistä. Tehtävä onnistui tyydyttävästi, mutta hallituksen toimintaa on vielä kehitettävä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että liitto ja sen jäsenyhdistykset onnistuivat toteuttamaan strategiassa 2008-2012 asetetut tavoitteet. Samaan aikaan liiton asema on myös vakiintunut epävirallisena asiantuntija järjestönä, jolla on hyvät suhteen sekä kansalaisjärjestöihin että puolustushallintoon ja mediaan. Meitä kuunnellaan ja meidän mielipidettä kysytään.
|