Ratko Mladicin, tuon osuvasti Balkanin teurastajaksikin nimetyn serbikenraalin pidättäminen ja saattaminen tuomioistuimen eteen Haagiin on kiistatta yksi kesän 2011 kovista kansainvälisistä uutisista. Mladicia syytetään muun muassa kansanmurhasta, hänen johdollaan toteutettiin heinäkuussa 1995 peräti 8 000 muslimin hengen vienyt Srebrenican joukkomurha.

Ironista kyllä Ratko Mladic on tuomittavana Hollannissa eli maassa, jonka lähettämät YK:n rauhanturvaajat joutuivat tahtomattaan isoon rooliin Srebrenican verilöylyn kulisseissa. Henkilöstöpulan vaivaama ja heikosti aseistettu pataljoona oli voimaton, kun Mladic miehineen sanoi ottavansa YK:n suojiin tulleet muslimit haltuunsa.

Hollannissa omien YK-joukkojen käyttäytyminen on herättänyt vuodesta 1995 lähtien ristiriitaisia tunteita. Osa on ollut valmis tuomitsemaan vetäytymisen pelkuruutena, toinen osa taas pitää sitä omaa turvallisuutta ajatellen ainoa oikeana vaihtoehtona. Tänä kesänä tähänkin asiaan saatiin virallinen kanta, kun hollantilainen vetoomustuomioistuin katsoi päätöksestään Hollannin valtion olevan osaltaan vastuussa Srebrenican joukkomurhasta.

Oikeuden päätöksen mukaan Hollannin valtion on myös maksettava korvauksia kolmen surmatun omaisille.

Hollannissa tehty päätös on kauaskantoinen ajatellen koko rauhanturvatoimintaa. Hivenen karrikoiden vastuuseen voisi asettaa esimerkiksi ne suomalaiset rauhanturvaajat, joiden valvomalla alueella tapettiin serbejä Kosovon operaation alkuvaiheessa. Tässäkin tapauksessa joku riittävän liero lakimies saattaisi kyetä näyttämään toteen, ettei annettua tehtävää hoidettu kunnolla eli Suomi maksakoon. Hollannissa tehdyn päätöksen jälkeen koko kansainvälinen rauhanturvatoiminta liikkuu vaarallisilla vesillä muutenkin kuin tienvarsipommien ja terroristien takia.

Olin paikan päällä todistamassa, kun Rauhanturvaajaliiton joukkue tuli maaliin Hollannissa jo 95:nnen kerran järjestetyn Nijmegenin marssin eli paikalliskielellä Vierdaagse Afstandsmarsenin ensimmäiseltä etapilta noin 46 000 lajitoverin joukossa. Siinä tilanteessa oli jälleen kerran syytä olla ylpeä suomalaisesta reserviläisestä.

Pekka Kuosan kokoama Rauhanturvaajaliiton marssijoukkue hoiti tehtävänsä kunnialla, univormujaan pystypäisenä kantaen. Maaliin tuhansien silmäparien alle ryhmä marssi ruodussa joukkueena, eikä suinkaan yksilöinä. Asut oli yhtenäiset ja mikä tärkeintä ryhti pysty. Toisenlaisiakin esimerkkejä sotilaspukuisten marssijoiden joukossa nähtiin, joskohta huomattavasti enemmän sitä ryhdikkyyttä.

Ainoan miinuksen sivustaseuraajan silmiin toi asuun kuulunut päähine, joka oli mallia ”virsunnottu”. Pakko myöntää, että olin pettynyt, kun en nähnyt sen enempää baretteja kuin liiton omia barettimerkkejäkään käytössä.

Nijmegenin marssi itsessään on harvinaisen upea tapahtuma, kaikkea muuta kuin sen suomalainen vastine, siis tämä Kesäyön farssi.