|
Suomen Rauhanturvaajaliiton strategian mukaan järjestön tärkein tehtävä on veteraanituki, joka jakautuu vertaistukeen liiton jäsenille ja heidän läheisilleen sekä tukeen sotiemme veteraaneille.
Vertaistuki ei ole ihan uusia asia. Kotona ja kaukana -teeman nimellä kulkenut henkinen jälkihoitoprojekti oli esillä ensimmäisen kerran jo vuonna 1993. Tuolloin oli jo havaittu useiden rauhanturvaajien haluavan purkaa mieltään ja huoliaan erityisesti operaatioista kotiutumisen jälkeen.
Balkanin kriisin aikana rauhanturvaajat joutuivat entistä vaativimpiin tehtäviin. Palautekeskusteluille olisi ollut tilausta. Puolustushallinnon kanssa käytiin vuoropuhelua 1990-luvun lopulla toiminnan luonteesta, tehtävistä ja vastuista. Puolustusministeriö perusti lokakuussa 2000 sosiaalikuraattorin viran operaatioalueita varten.
Rauhanturvaajaliitto perusti oman suunnitteluryhmänsä. Koulutus käynnistettiin 2001. Myös kirjallista materiaalia, kuten "Rauhanturvaaja ja kotijoukot lähdön edessä" ja "Toimialueella ja kotona" syntyi tutkimustyön seurauksena.
Pääesikunta järjesti 2002 kolme vapaaehtoista koulutustilaisuutta tukihenkilöryhmien vetäjille. Näitä seurasi ensimmäinen operaatioista kotiutuneiden jälkipuintitilaisuus Vierumäellä. Ensimmäinen suoraan operaatioista kotiutuneille rauhanturvaajille järjestetty palautetilaisuus oli 2004 Niinisalossa.
Pientä toiminnan hiipumista oli havaittavissa vuonna 2005 puolustusvoimien uudelleenorganisointiin liittyen, mutta tilanne korjattiin.
Varsinainen läpimurto tapahtui joulukuussa 2008, kun liitto ja puolustusvoimat allekirjoittivat yhteistyösopimuksen psykososiaalisen tuen kehittämiseksi kriisinhallinnassa. Sopimuksen yksityiskohdista sovitaan kahdesti vuodessa liiton ja Porin Prikaatin välillä. Kokouksesta laaditaan ja allekirjoitetaan yhteistyömuistiot.
Kotona ja kaukana -projekti muuttui vertaistueksi. Tehostaakseen toimintaa liitto perusti myös päivystävän tukipuhelin, jossa koulutetut, vapaaehtoiset puhelinpäivystäjät ovat tavoitettavissa 24 tuntia joka viikonpäivänä. Paljon on opittu myös pohjoismaisesta yhteistyöstä.
Liitto on kouluttanut ja kouluttaa jatkuvasti puolustusvoimien tuella vertaistukihenkilöitä, jotka osallistuvat Porin Prikaatissa operaatioista kotiutuvien rauhanturvaajien palautekeskusteluihin. Lisäksi liiton jäsenet ovat mukana mm. omaisille järjestettävissä informaatiotilaisuuksissa kertomassa liiton veteraanituesta ennen operaatiota, sen aikana ja erityisesti kotiutumisen jälkeen. Tänään kaikki osapuolet ovat toimintaan tyytyväisiä, joskin kehittämistäkin on vielä paljon.
|