Pekka Visuri

Pekka Visuri

YK:n ja samalla Suomen ensimmäinen rauhanturvaoperaatio käynnistettiin syksyllä 1956 sekavassa poliittisessa tilanteessa ja vahvasti improvisoiden. Vielä keväällä suurvaltasuhteita luonnehdittiin "suojasääksi", mistä osoituksena oli nähty myös Porkkalan tukikohdan palauttaminen Suomen hallintaan. Kesällä kuitenkin kiista Suezin kanavasta kärjistyi kriisiksi.

Iso-Britannia ja Ranska vetäytyivät 1950-luvulla vähitellen siirtomaistaan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Siihen liittyen brittien miehitys Suezilla päättyi vuoden 1955 kuluessa, samalla kun Yhdysvallat nousi vaikuttajaksi tärkeille öljyalueille. Neuvostoliitto ja muut Varsovan liiton maat tukivat Egyptiä asetoimituksilla, ja Ranska aseisti Israelia.

Egyptissä valtaan noussut eversti Nasserin arabisosialistinen hallitus kansallisti heinäkuussa 1956 Suezin kanavan rahoittaakseen laajaa patohanketta Niilillä ja kohtasi englantilaisten ja ranskalaisten omistaman yhtiön taholta kiivasta vastarintaa. Iso-Britannia, Ranska ja Israel ryhtyivät salaa valmistelemaan hyökkäystä Suezille palauttaakseen kanavan kontrollin, suistaakseen Nasserin vallasta ja turvatakseen Israelin meriliikenteen. Yhdysvaltojen hallitus epäili hankkeen järkevyyttä, eikä sille kerrottu tarkemmin suunnitelmien edistymisestä.

Israelin hyökkäys Siinaille alkoi 29. lokakuuta ja eteni nopeasti kohti Suezia. Seuraavana päivänä Iso-Britannia ja Ranska vaativat Israelia ja Egyptiä lopettamaan taistelut tai muuten ne tekevät intervention kanava-alueelle. Ultimaatumi oli tietenkin teeskentelyä, koska hyökkäyksestä oli sovittu liittolaisten kesken. Ilmahyökkäykset alkoivat pian sen jälkeen, ja egyptiläiset vastasivat upottamalla kanavaan 40 laivaa.

Maahanlaskut ja maihinnousut Suezille lähtivät käyntiin 5. marraskuuta, ja myös Israelin joukot pääsivät kanavan tuntumaan. Samalla kuitenkin YK:n toimet alkoivat vaikuttaa.

Kylmän sodan oloissa oli erikoista, että Neuvostoliitto ja Yhdysvallat asettuivat vaatimaan taistelujen lopettamista, kun taas Iso-Britannia ja Ranska vastustivat. Jo 30. lokakuuta Yhdysvallat toi YK:n turvallisuusneuvostoon vaatimuksen, että Israelin oli heti lopetettava hyökkäys. Päätöslauselma estettiin brittien ja ranskalaisten vetolla. Samoin kävi seuraavana päivänä Neuvostoliiton ehdotukselle. Asia vietiin 1. marraskuuta yleiskokoukseen, jossa hyväksyttiin Yhdysvaltojen vaatimus taistelujen lopettamisesta, ja 7. marraskuuta aikaansaatiin päätös YK:n joukkojen käytöstä aselevon valvontaan.

Yhdysvallat painosti salaisesti liittolaisia hyökkäyksen lopettamiseen. Pääministeri Anthony Eden joutui taipumaan amerikkalaisten uhkavaatimukseen kaiken taloudellisen yhteistyön katkaisemisesta. Suezin operaatiosta tuli britti-imperiumin viimeinen yritys käyttää asevoimaa politiikan tukena perinteiseen tapaan. Läntisten liittoutuneiden keskinäiset välit viilenivät, mikä näkyi myös sotilasliitto Naton rakoiluna 1960-luvulla Ranskan vetäytyessä sen toiminnasta.

Suezin tilanteen käsittelyä YK:ssa hämmensi samoihin aikoihin alkanut Unkarin kansannousu. Sen kestettyä viikon verran Neuvostoliiton panssarit 4. marraskuuta hyökkäsivät kukistamaan Unkarin uutta hallitusta, joka ehti julistaa maan puolueettomaksi ja ilmoitti eroavansa Varsovan liitosta. YK:n yleiskokous turhaan kehotti Neuvostoliittoa vetäytymään.

Rauhanturvajoukon (United Nations Emergency Force) perustaminen 7.11. oli uusi avaus maailmanjärjestön historiassa. Peruskirja ei sellaista menettelyä tuntenut, ja aluksi Suomessakin puhuttiin "YK:n poliisivoimista". Pääsihteeri Dag Hammarskjöld  organisoi joukon kokoamisen lähinnä puolueettomista maista.

Myös Suomi lähetti joulukuussa 1956 Suezille rauhanturvaamistehtävään komppanian YK:n käyttöön. Kyseessä oli poliittisesti ja sotilaallisesti verraten riskialtis hanke, kun aikaisemmat kokemukset puuttuivat eikä suurvaltojen yhteisymmärryksen pysyvyyteen voitu luottaa. Lisäksi suomalaiset joutuivat toimimaan oudoissa oloissa ja eteläiseen ilmastoon huonosti sopivissa varusteissa. Operaatio onnistui kuitenkin hyvin. Suomen valtiojohdolle se oli turvallisuuspoliittisesti tärkeä osoittaessaan halua osallistua aktiivisesti YK:n toimintaan.

Suomessa katsottiin välttämättömäksi rajata rauhanturvaaminen eroon varsinaisista puolustusvoimien tehtävistä puolustusministeriön alaiseksi toiminnaksi. Vaikka sotilasjohdon mielestä tästä ratkaisusta seurasi johtamisongelmia ja mutkikkaita järjestelyjä, poliittiset päättäjät eivät halunneet synnyttää ennakkotapausta, johon viitaten olisi myöhemmin voitu komentaa suomalaisia sotilaita ulkomaille osallistumaan sotatoimiin. Varovaisuutta osoittaa myös se, että komppania vedettiin jo vuoden palveluksen jälkeen pois ja kului lähes seitsemän vuotta, ennen kuin seuraava rauhanturvajoukko lähetettiin vastaavaan tehtävään Kyprokselle.

 

Pekka Visuri

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa