Seppo ArponenKeuruulla syntynyt reservin majuri Seppo Arponen lähti rauhanturvaajaksi YK:n Suomen Pataljoonaan (YKSP) luutnanttina kesken opiskeluiden "aika melskeisessä elämänvaiheessa", kuten hän itse asian ilmaisee. Sattumalta lehdestä löytynyt ilmoitus sai lähettämään hakemuksen. Alun perin tarkoituksena oli tehdä Kyprokselle puolen vuoden mittainen reissu, joka sitten tiesikin äkkilähtöä Siinaille ja piteni 21 kuukauteen.

Rotaatiokoulutus Niinisalossa oli noin vuosi ennen reissuun lähtöä, ja se kesti parisen viikkoa.

- Koulutus oli aika pintapuolista, eikä se kunnolla pohjustanut tulevaa reissua. Kyproksesta näytettiin jokin mustavalkoinen elokuva. Sotilaallinen osuus oli lähinnä aseen käpistelyä ja jotakin vartiotoimintaa.

Seppo toimi aluksi YKSP 18:n vartio- ja sittemmin convoy- eli saattuejoukkueen johtajana. Kolmisen kuukautta myöhemmin reissuun lähti majuri Martti Jokihaara. Miehet olivat tutustuneet RUK:ssa, jossa Martti oli jo kadettikoulun käyneenä luutnanttina ja kouluttajana toisessa yksikössä. Sepon äiti tutustui Marttiin, kun tämä tapasi käydä riiaamassa samassa talossa asunutta naapurintyttöä. Niinpä hän ohjeisti tuntemansa luottomiehen matkaan "pitämään Seposta huolta ja lupauksin tehdä tästä mies".

Maailmanrauha vaarassa

Kun OPEC nosti merkittävästi öljyn hintaa, syntyi maailmalla paha öljykriisi. Suezin kanava oli tärkeätä saada auki kuljetusten jouduttamiseksi. Lauantaina 6.10.1973 kello 14 Egypti ja Syyria tekivät maailman yllättäneen iskun Israeliin saadakseen aiemmin menettämiään alueita takaisin. Sota Israelin ja sen arabinaapureiden välillä roihahti neljännen kerran. Joka kerta oli enemmän tai vähemmän ollut kyse Israelin kansan olemassaolosta itsenäisenä valtiona. Neljä arabinaapuria käynnisti yhtä aikaa hyökkäyksen juutalaisvaltiota vastaan. Sodan syistä ja motiiveista on monia näkemyksiä.

Suurvaltojen intresseissä oli taistelujen lopettaminen. Neuvottelun tuloksena laadittiin lopulta YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselmaehdotus välittömän aselevon voimaansaattamisesta sekä rauhansopimukseen tähtäävistä jatkoneuvotteluista ja muista toimista.

Turvallisuusneuvosto hyväksyi ehdotuksen, jonka mukaan tuli lakkaa 22.10. klo 18.52 Israelin aikaa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Neuvostoliitto ja Egypti syyttivät Israelia aselevon rikkomisesta ja Israel puolestaan Egyptiä. Hyväksyttiin uusi päätöslauselma, jolla osapuolia vaadittiin vetäytymään asemiinsa.

Lokakuun 25. päivänä YK:ssa tehtiin päätös United Nations Emergency Force (UNEF) II:n perustamisesta ja kenraalimajuri Ensio Siilasvuon määräämisestä sen komentajaksi. Viimeiset organisoidut hyökkäykset päättyivät 28.10. Aselevon rikkomuksiksi luettavat vähäisemmät ammuskelut jatkuivat marraskuun alkupuolelle saakka ja satunnaisesti sen jälkeenkin. Pääsihteeri ohjeistettiin aloittamaan toimien valvonta alueella olevalla YK:n henkilöstöllä. Käytännön ongelma oli, mistä löydettäisiin uhkaavalle maailmanpalolle pikaiset ensisammuttajat.

Varapäällikön pätkätehtävästä palokuntatöihin

YKSP:ssa oli Sepon sanoin alkanut esiintyä savolaista "vökkelötautia" sen oltua saarella vajaat kymmenen vuotta. Rotaatiot olivat tulleet ja menneet, rutiinit toistuneet päivästä toiseen ja supaa oli riittänyt. Lokakuun 26. päivänä 1973 klo 00.30 alkaen tuo joukkoa vaivannut sairaus rupesi paranemaan hetkessä.

Suomen, Ruotsin ja Itävallan Kypros-pataljoonat saivat nopean käskyn siirtää noin 200 miestä kukin Egyptiin ja Suezin kanavalle niin pian kuin mahdollista. Suomen YK-pataljoonasta koottiin 208 vapaaehtoisen osasto, joka lennätettiin pikavauhtia Nikosiasta Kairoon.

Jos alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut, Seppo olisi ollut rotaatiolennolla palaamassa Suomeen mutta suunnitelma oli jo aiemmin muuttunut kolmen kuukauden jatkoiksi. Hänet oli nimetty toimimaan marraskuun alusta ensimmäisen komppanian varapäällikkönä yliluutnantin arvossa, kun suunnitelmat muuttuivat jälleen ja tuli siirto Siinaille. Komppanianpäällikkö Jussi Kuittisen kanssa he rupesivat keräämään vapaaehtoisia uutta tehtävää suorittamaan "jonnekin Lähi-itään", kuten ensimmäiseksi saadut tiedot kertoivat.

Ykkösen majoitustiloja oli kolmessa paikassa, Neapoliksen entisessä sairaalassa sekä "Vihreällä linjalla" vielä miehitetyissä tukikohdissa Crazy Cornerissa ja Omorphitassa. Kuittinen kopautteli ryhmysauvallaan nukkuvan sängynpäätyyn ja tiedusteli pöllämystyneeltä soturilta halukkuutta lähteä vapaaehtoiseksi. Sepon tehtävänä oli kirjata ylös yön tunteina herätettyjen nimet ennen aamun valkenemisen myötä tapahtuvaa katumapäälle tuloa. Vapaaehtoispataljoona perustettiin ja oli valmis siirtymään Akrotiriin jatkokuljetuksia varten kello 13:een mennessä.

- Alennus varapäälliköstä takaisin joukkueenjohtajaksi kävi niin nopsaan, ettei siitä jäänyt jälkeä edes sotilaspassiin, Seppo muistelee.

Kiireessä siirrettiin myös saattuejoukkueen tehtävä kanadalaisille ja tanskalaisille sekä hyvästeltiin itävaltalaiset poliisikollegat. Suomalaisten pitkäaikainen tehtävä autosaattueiden turvaamisessa päättyi. Sepolle tuli kunnia olla viimeinen suomalainen saattuejoukkueen johtaja. Convoyt hoidettiin siitä lähtien YK:n siviilipoliisin toimesta.

Sodassa eniten aikaa vievä vaihe on odottaminen

Vapaaehtoisjoukko sai käskyn pakata 30 päivän varustuksen ja muonat. Se varustettiin Kykko Campin platalla. Huoltopäällikkö, everstiluutnantti Mauri Koponen sodan käyneenä miehenä tiesi, mitä mukaan tarvitaan. Sepolle hän antoi käskyn jakaa parikymmentä kompassia miehille. Kiireessä ei kukaan muistanut otattaa kuittauksia. Suezilta palattua niitä ei sitten löytynytkään, mutta siitä selvittiin ilman sotaoikeutta. Erään toisen aikalaisen mieleen on jäänyt, että patruunoita voitiin aluksi jakaa vain viisi kullekin miehelle.

Lähtövalmistelut sujuivat etuajassa. Joukko siirrettiin Akrotiriin odottamaan kuljetuksia Hercules- ja Vickers-koneilla. Sen sijaan lennot olivat myöhässä. Turvallisuussyistä ne kierrätettiin kuuluisan taistelupaikan El-Alameinen kautta eteläpuolta Kairoon, koska Egyptin armeija oli jakanut olalta ammuttavia ohjuksia lähes kaikille sotilaille, ja niitä käytettiinkin kaikkia lentäviä, niin vieraita kuin omiakin vastaan. Tämä selitti satamääriin nousseet tilastot alas ammutuista koneista.

Suorana äidin olohuoneeseen

Siihen aikaan, kun yhteyksiä kotimaahan ei hoidettu kännykällä tai netissä, yksi lähes reaaliaikainen tervehdys on jäänyt Sepon äidin mieleen: Ylen pääuutisissa näytettiin edellisenä iltana Kairon lentokentällä kuvattua pätkää maahan saapuneista YK-sotilaista – Seppo Arponen ja Martti Jokihaara joukon kärjessä.

- Laskeutuminen pimennetyn Kairon kansainväliselle lentokentälle onnistui sujuvasti. Hässäköinnin jälkeen ryhmityimme ylvääseen rivimuodostelmaan. Sen syntymistä huomattavasti edesauttoivat surisevat tv-kamerat ja muut räpsyttäjät. Olimme julkkiksia! Äitini sattui katsomaan juuri niitä uutisia ja oli saada slaagin, kun oman pojan pottunokka toljottaa keskellä tv-ruutua.

Ihmetys kotipuolessa oli sitäkin suurempi, koska kiireessä juuri kukaan lähtijöistä ei ollut muistanut asiasta ilmoittaa omaisilleen. Tuolloin olisi nimittäin pitänyt päiväsaikaan mennä Nikosiaan asti paikalliseen puhelinkeskukseen soittamaan.

Tehtäväksi edetä Kairosta Sueziin

UNEF II:n komentajaksi nimitetyn Ensio Siilasvuon kerrotaan antaneen seuraavan käskyn everstiluutnantti Aulis Kemppaiselle, joka oli toiminut YKSP:n komentajana: "Siirtykää Suezin kaupunkiin, jos pääsette. Menkää osapuolten väliin, jos uskallatte. Lopettakaa taistelutoiminta, jos kykenette. Tehkää YK:n läsnäolo tunnetuksi partioimalla ja näyttämällä YK:n lippua."

Kärkiryhmänä Kairoon ehti majuri Jokihaaran johtama etuosasto. Se muodostui johtoryhmästä, johon kuuluivat Jokihaara, majuri Manninen ja yliluutnantti Karppinen, joukkue Arposesta ja joukkue Pöyristä sekä lääkintäryhmästä. Sitä täydennettiin UNTSO:sta komennetuilla partioilla, joiden tehtäväksi tuli huolehtia etukomennuskunnan viestiliikenteestä Kairoon.

Osasto komennettiin 27.10. etenemään kohti Suezin kaupunkia lähes välittömästi. Virallinen käsky kuului sanatarkasti seuraavasti: "Osasto lähtee klo 05.00 Sotilasakatemian kasarmeilta, etenee Kairo-Suez tietä Suezin kaupunkiin, jonne majoittuu ja josta aloittaa partioinnin kanavan länsirantaa pohjoiseen El Shalufan kylään, länteen Kairon tietä km pylväs 100:n tasalle sekä kanavan itäpuolella tietä Mittlan solalle saakka."

Seppo Arponen on kertonut aikaisesta lähdöstä seuraavasti:

- Unetti niin, että alkoi pilkittää. Havahduin monesti, kun kypärä kolahti kojelautaan. Oli kypärästä jotain hyötyä jo tässä vaiheessa. Pysyäkseni hereillä hipelöin ja puntaroin turvakseni annettua 9 mm:n Waltheria, jonka lippaaseen olin ladannut kokonaista kolme patruunaa. Ampumalla ei annettua tehtävää ainakaan saataisi suoritetuksi. Muut keinot oli otettava avuksi.

Sotilaallisia kunnianosoituksia 101:n kilometripaalulla

Joukon edettyä noin 101 kilometriä paikkaan, joka muutamia viikkoja myöhemmin tuli olemaan maailman ja sen uutistoimistojen huomion kohteena, miehet joutuivat huomaamaan yhden sodan raadollisista puolista – kuvaannollisesti ja konkreettisesti: savuavien autonraatojen joukosta alkoi näkyä ja haista egyptiläissotilaiden mätäneviä ruumiita, joita omat eivät olleet vaivautuneet hautaamaan. Oikeassa palokunnassa työskennelleenä Seppo tiesi, että sellaisessa tilanteessa piti ensin kiskaista nenän kautta keuhkot täyteen ilmaa, jotta hajuaisti turtui eikä iljettävä haju enää tuntuisi niin pahalta.

Suomalaiset rupesivat sivistyneiden sotilaiden tavoin hautaamaan isäntämaan sankarivainajia, tietysti asiaankuuluvin sotilaallisin kunnianosoituksin. Egyptiläiset paikallisoppaat olivat moisesta touhusta aluksi ihmeissään mutta viimein yhtyivät seremonioihin.

- Kivirivin takana aavikolla oli silmän kantamattomiin tuhottuja ajoneuvoja elottomine miehistöineen – kuin Raatteentiellä – täältä tosin puuttuivat lumi ja pakkanen. Jokunen voittajan panssari liikehti kauempana kukkulalla asemaa vaihtaen, Seppo muistelee.

"Illo olo" rupesi pikku hiljaa lievittymään. Etenemisen pysähtyminen sai UNEF:n komentajankin tulemaan paikalle. Lopulta matka pääsi jatkumaan israelilaisten saattueessa.

- Siilasvuon saapuminen piristi ankeutunutta olotilaamme. Hän tapansa mukaan puhutteli ja kannusti sotilaita laidasta laitaan. Hänet tunnisti esimieheksi muustakin kuin arvomerkeistä. Olimme taas tarmoa täynnä.

Ruumiiden hautaaminen jatkui vielä joukon löydettyä majoitustilat läheisen rakennustyömaan kellaritiloista. Raatokärpäset ja puutteellinen hygienia saivat aikanaan punatautiepidemian puhkeamaan. Suurin osa majoitusvälineistä oli jäänyt aiemmin rikkoutuneeseen kuormuriin, mutta varusteita jaettiin niin, että kaikki saivat joko lämpöpuvun tai makuupussin.

YYA:ta israelilaisten kanssa

Eteneminen Suezin kaupunkiin pysähtyi paikkaan, johon myöhemmin perustettiin OP Rata. Jokihaara aloitti neuvottelut joukon tehtävän jatkamisen mahdollistamiseksi. Niiden tuloksia odotellessa oli aikaa seurata, kuinka israelilaiset yrittivät saada käyntiin sotasaaliiksi saamaansa ATR-vaunua. Tarvittiin apuun tarjoutunut suomalainen vartiojääkäri, ennen kuin se onnistui. Israelilaisten suut loksahtivat auki hämmästyksestä.

Erään toisen kerran suomalainen apu kelpasi, kun paikallinen soturi ihmetteli löytämäänsä Kalashnikovia, eikä saanut sitä sinnikkäästä yrityksestään huolimatta kasattua. Seppo näytti mallisuorituksen ja vielä kolmannenkin kerran kivittäjä silmillä. Hän jätti aseen purettuna sotilaalle. Palattuaan Seppo huomasi aseen olevan edelleen kasaamatta, kasasi sen uudelleen ja aloitti tuloksekkaat aseenkäsittelyharjoitukset. Paikalle pikku hiljaa kerääntyneet sotilaat tulivat täysin vakuuttuneiksi suomalaisista aseenkäsittelytaidoista.

Sotilaallisen ylväästi YK:n lippua kantaen

Puoleen päivään mennessä Jokihaara sai neuvoteltua luvan edetä kahdella ajoneuvolla Sueziin. Pääosa joukosta jäi kaupungin laidalle Mannisen johdolla. Vastaanotto kaupungissa oli hämmentävä: osa paikallisista tervehti suomalaisia iloisesti käsivarsia suudellen, mutta osa väestöstä oli täysin hysteerisiä ja sotilaat lähestyivät joukkoa aseet tanassa. Hysteriaa saattoi aiheuttaa se, että suomalainen YK-sotilaan asu muistutti israelilaista laskuvarjojääkärin taisteluasua. Yhteysupseerin avulla tilanne selvisi.

Joukko saapui kuvernöörin talolle aikomuksenaan tavata paikalliset siviili- ja sotilasjohtajat, jotka olivat riisuneet pois arvomerkkinsä. Haastateltavamme haluaa, että kunnian saavat tässä ne, jotka tuohon 10-miehiseen joukkoon kuuluivat, koska asiasta on useita vääriä käsityksiä. Joukon muodostivat seuraavat henkilöt: majuri M. Jokihaara, yliluutnantti R. Karppinen (tiedustelujoukkue), luutnantti S. Arponen, ylikersantti M. Marttinen (huoltojoukkue, autonkuljettaja), alikersantti J. Kauranen ja jääkärit E. Luoma (2. joukkue, lääkintämies), A. Kärkkäinen, V. Niemensivu, T. Kostamo (autonkuljettaja) ja L. Ovaskainen.

Arposella tapahtumiin liittyy omakohtaisia kokemuksia:

- Minulle jäi tehtäväksi yrittää ottaa yhteyttä etukomennuskunnan pääosaan, joka oli jäänyt perustamaan Rata OP:ta. Virittelin radiota ja menin paremman yhteyden toivossa avoimemmalle paikalle rannan suuntaan. Mutta ehdin tuskin ottaa askelta enempää, kun ympärilläni alkoi napsahdella ja rappaus tippumaan takanani olleesta seinästä. Tuli kiire palata lähtökuoppaan, kuvernöörin talon ja sen edessä olleen talon väliselle kujalle.

Kuvernöörin talon ympäristössä käynnistyi kiivas ammunta. Joukkoa vaadittiin pysäyttämään hyökkäävien israelilaisten eteneminen. Sitä vastaan egyptiläisten piti lopettaa sotatoimet talon ympäristössä, mikä toteutui vähän vastahakoisesti. Joukon sotapäiväkirjassa tapahtumista kerrotaan seuraavasti: "YK:n lippua heiluttaen peruutimme Jeepin ensin toiselle kadulle poikittain, jolloin tuli lakkasi sillä suunnalla. Sen jälkeen etenimme katua länteen kieltäen arabeja ampumasta ja käskien heidät suojaan elokuvateatterin seinustalle."

Tarkemmin kerrottuna tapahtumat etenivät Jokihaaran käskystä seuraavasti: "Arponen otti lipun, eteni seinäviertä, heilutti lippua nurkan taakse, kurkisti varovasti – ja syöksyi kadulle. Keskellä katua lippua päänsä päällä heilutellen hän huusi: Auto tänne ja heti! Auto tuli renkaat ulvoen, nyökähteli ja pysähtyi kadulle poikittain. Arponen ja autonkuljettaja makasivat seinävierellä jo ennen, kuin auton resorit lakkasivat keinumasta! Hetki odotusta – ja ihme tapahtui: tulitus loppui siltäkin suunnalta."

Rauli Virtasen kirjassa Suezilta Afganistaniin tapahtumista kerrotaan vielä seuraavasti: "Ensimmäisen joukkueen johtaja, luutnantti Seppo Arponen miehineen oli edennyt YK:n lippua kantaen luotisateessa Suezin rantakadulla. Ampuminen vaimeni. Pian saatiin aikaan ensimmäinen 700 metrin pätkä aselepolinjaa israelilaisten ja egyptiläisten välille. Se oli käännekohta, joka johti rauhanneuvotteluihin." Korjattakoon, että edellä mainittu 700 metriä oli joukon etenemä matka israelilaisten linjoille, jonne rakennettiin aselepolinja.

Suomalaiset menivät ja tekivät mitä käskettiin vaikka helppoa se ei ollut. Muutaman kerran hengenlähtö oli lähellä. Jokihaaran sanoin "jumalat olivat puolellamme, asevaikutuksista vain kuusi lievästi haavoittunutta." Israelilainen komppanianpäällikkö puolestaan totesi, että hulluja te suomalaiset olette, ja kutsui sitten joukon kahville.

Tilanteen rauhoituttua joukko sai tehtävän avustaa israelilaisten kaatuneiden etsinnässä. Israelilaiset vaativat egyptiläisiä luovuttamaan noin 30 ruumista, jotka heidän mielestään olivat jääneet kaupunkiin. Muissakin neuvotteluissa ensin otettiin esille luovutusasia. Ruumiiden löytäminen oli tärkeätä, koska mahdollinen leski Israelissa ei voinut avioitua, ennen kuin aviomiehen ruumis oli löytynyt ja haudattu.

Tule suomipoika hakemaan leipää

"Asemasotavaiheessa" oli mahdollista tutustua paikallisväestöön. Sosiaalinen kanssakäyminen käynnistyi lähinnä israelilaisten kanssa. Egyptiläisiin kontaktia ei juurikaan saatu. Suomalaiset olivat Siilasvuon nimenomaisesta käskystä jakaneet osan muonista ruotsalaisille ja itävaltalaisille, jotka olivat lähteneet hieman soitellen sotaan. Täydennyksiä saatiin kaupankäyntitaidoistaan tunnetun kansan sotilasjoukoilta mutta ei ihan perinteisellä tavalla. Seppo muistelee vaihdantatalouden aikoja seuraavasti:

- Joillekin pojista oli pakatessa sattunut matkaan myös miesten lehtiä, joissa taisi näkyä peräti hämähäkki väärinpäin. Ei aikaakaan, kun keksittiin tapa hankkia ruokaa. Ei muuta kuin aidan takaa viittoiltiin naapuri paikalle ja tehtiin tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Hinnasta ja tavaran arvosta tietysti ensin kiisteltiin, kuten hyvään kaupankäyntiin kuuluukin.

Kaupan kohteeksi kävi myös konjakkipullo punatautia vastaan ja kovinta valuuttaa olivat tuhmia kuvia sisältäneet korttipakat.

Paineen helpottuessa suhteita syvennettiin myös urheilun avulla. Naapurin kanssa suomalaiset pelasivat lento- ja jalkapalloa, jossa Suomi voitti maaottelun 7-6. Pelin jälkeen hävinnyt osapuoli tarjosi nautinnollisen suihkun ajamalla tankkiauton kentän laidalle ja ruiskuttamalla hikiset pelaajat. Suihkun virkaa oli yleensä toimittanut vettä täynnä ollut kanisteri pystyyn nostetun hetekan päällä, mutta sitä ylellisyyttä ei ollut edes joka päivä käytettävissä.

Palokunnaksi vasta jälkikäteen

Osasto Kemppaista kutsutaan Kyproksen Palokunnaksi. Se hoiti "alkusammutuksen" ja avasi uran UNEF II:lle ja YKSV 1:lle. Seppo Arponen muistaa varmasti, että palokunta-nimitystä ei joukko kuitenkaan missään vaiheessa itsestään käyttänyt, vaikka toiminta nopeaa olikin.

Hälytyksestä 32 tunnin kuluttua etukomennuskunta oli sotatoimialueella (101:n kilometripylväällä) ja 58 tunnin kuluttua OP Rata perustettiin Suez-Kairo-tien varteen kaupungin laidalle aamulla kello 10. Samana päivänä 28.10. kello 16:een mennessä tilanne oli jo saatu rauhoitettua ja ensimmäinen osa aselepolinjasta valmiiksi. Liekö missään koskaan joukkoja perustettu yhtä nopeasti?

- Olisimme nopeamminkin selvinneet, jos brittien kuljetukset olisivat toimineet paremmin, Seppo toteaa.

Takaisin juuri ennen kreikkalaisten vallankumousta

YKSV 1:n otettua vastuun Seppo, kuten valtaosa veljistä, lähti takaisin Kyprokselle. Ennen lähtöä oli aikaa supaillakin ja ihmetellä pyramidien ihmeellisyyksiä. Matkalle meinasi tulla mutka, kun maahan saavuttaessa kukaan ei ollut kiinnostunut leimaamaan tulijoiden passeja. Tarvittiin vielä kerran Siilasvuon apua, ja lopulta lähtöleimaus järjestyi. Pasmansa sekoittanut tullimies lätkäisi hämmennyksissään Sepon passiin Kairon leiman samalle sivulle, johon myös Tel Aviv oli kuitattu. Monet tietävät, että vihollismaiden leimat samassa passissa olisi voinut johtaa matkan tyssäämiseen rajalla.

Kovia kokeneet palokuntalaiset, erityisesti Jokihaaran johtaman kärkiryhmän miehet, palasivat Nikosiaan sankareina. Sotilasansiomitali myönnettiin Sepolle ensimmäisessä jaossa jälkikäteen.

Pataljoonan operatiivinen tilanne oli muuttunut ja käskyt jääneet tekemättä tai "joutuneet hukkaan". Jokihaara rupesi ensi töikseen kirjoittamaan operaatiokäskyä. Sepon tehtävä vaihtui tiedustelu-upseeriksi. Hänet ylennettiin yliluutnantiksi ja tammikuussa 1974 kapteeniksi. Hän sai käytännön vastuun operatiivisesta toiminnasta tiedustelujoukkueen johtajana.

Heinäkuun puolivälissä 1974 tapahtui Kyproksen vallankumous, minkä jälkeen turkkilaiset nousivat maihin suomalaisten vastuualueella. Suomalaisille alistettiin YK:n keskittämät muiden kontingenttien joukot estämään mahdollista turkkilaisten lentokentän valtausyritystä. Seppo kertoo olleensa tällöin "uransa huipulla", kun käytössä olivat helikopterit ja oma autonkuljettaja.

YK:n määräyksestä sotilaallista näkyvyyttä oli Kyproksella vähennetty, eikä shelttereitä ollut rakennettu. Yhden kerran Sepon kohdalle sattui läheltä piti -tilanne, kun kranaatit lensivät keskityksessä suoraan opsin ikkunan alle.

- Lensin monta metriä mahalleni lattialle ja aloin nousta ylös, raotin kätteni peittämiä silmiäni tutkiakseni, vuotaako silmistä verta. Se nyt oli tietysti ihan pöljä ajatus, sillä en olisi nähnyt mitään, jos silmistä olisi tullut verta, Seppo on kertonut Rauli Virtasen kirjassa.

Myös pataljoonan lääkäri haavoittui ja kaiken kaikkiaan 17 suomalaista noin 20 kranaatin keskityksistä. Rauhattomuudet uusiutuivat, kunnes tilanne syksyä vasten rupesi stabiloitumaan.

"Sosiaalinen elämä edellä"

Sepon mukaan suomalaiset ovat aina pärjänneet rauhanturvaajina hyvin. Se johtuu hänen mukaansa siitä, että joukko koostui tavallisista, työtä tekevistä miehistä ja naisista, jotka tuntevat tavallisten ihmisten arjen. Operaatioon ei olen menty sotilaallinen puoli edellä, kuten ammattiarmeijat tekevät. Sen sijaan väitteen UNFICYP:n pääasiassa juopottelevista suomalaissotilaista Seppo kiistää:

- Ajan henki oli ihan toinen kuin nykyään. 70-luvun Suomeen kuuluivat "kosteat lounaat" monilla työpaikoillakin. Alkoholin käyttö ei poikennut esimerkiksi irlantilaisista ja kanadalaisista. Operatiivinen kunto piti säilyttää silloinkin. Karsintaa tehtiin jo Niinisalossa, mutta silti joku yksittäinen repsahti, kun operatiiviset paineet helpottivat."

Huilumiesten kotiinpaluu

Marraskuun lopulla Seppo ja Martti lähtivät sitten ajamaan Jokihaaran Volvolla Famagusthasta muun muassa Istanbulin ja Belgradin kautta takaisin Suomeen. Myös tuliterä auto oli saanut keskityksissä siipeensä ja nimetty "huiluksi". Sepon sanoin se oli "pommituksissa ihan hajalle ammuttu ja maalarinteipillä kokoon karsittu".

Matkan järjestymistä Turkin kautta edesauttoi se, että aikanaan tutuksi tullut turkkilaiseversti oli kirjoittanut jonkinlaisen "proopuskan", joka takasi vapaan liikkumisen. Hänet Seppo oli tavannut "Hirtetyn miehen lähteen" luona. Mies piti suomalaisia osasyyllisinä läheistensä kuolemaan, koska olivat jättäneet siviilien vartioimisen. Luottamus syntyi Sepon vakuutettua, että kyseinen tapahtuma oli sattunut ruotsalaisten vastuualueella näiden vetäydyttyä YK:n luvalla pois.

Istanbulissa ollessaan matkalaiset tapasivat toisen everstin, Turkin kontingentin entisen komentajan Karagayan, joka vierailulla tiedusteli, olivatko miehet sattuneet näkemään matkan varrella hävittäjiä. Myönteisen vastauksen saatuaan hän kertoi järjestäneensä lentokoneet turvaamaan suomalaisten matkaa vihamielisessä Anatoliassa.

Martti vanhempana upseerina luovutti pääasiallisen ajovastuun mielellään Sepolle. Vähän liian löysä kaasujalka johti siihen, että turkkilaispoliisit vaativat ylinopeussakon maksamista heti tehostaen sitä ohimolle painetulla pistoolilla. Maksuksi ei kuitenkaan kelvannut amerikkalaisvaluutta, joten se piti sitten saada jostakin ohiajaneesta autosta vaihdettua liiroiksi.

Kahden viikon jälkeen veljet pääsivät sitten perille Suomeen. Yhteisistä ajoista Seppo vielä toteaa:

- Tuskin siihen kahta sotaa ja yhtä vallankumousta olisi tarvittu, että pojasta mies tehdään.

Reissun jälkeen Seppo jatkoi opiskeluitaan ja valmistui taloustieteiden kandidaatiksi 1976 Jyväskylästä.

Kouluttajana tarvittiin pelisilmää

Sepon ura rauhanturvaajana jatkui vielä vuonna 1975 kahteen kertaan Niinisalossa kouluttajana ja "paikallisiin oloihin" perehdyttäjänä. Omat kokemukset antoivat hyvää pelisilmää, kun jouduttiin arvioimaan niitä, jotka eivät mahdollisesti tulisi reissussa pärjäämään. Kokemukset voivat olla rankkoja, ja hänen kohdallaan helpotti muun muassa se, että hän opiskeluaikanaan oli työskennellyt palomiehenä.

Jyväskylän- ja Rovaniemen-aikoinaan Seppo toimi aktiivisesti sinibarettien hallituksissa ja yhden vuoden liitonkin varapuheenjohtajana. Reservissä majuriksi 1990 ylennetty mies sai tiedon teollisuusneuvoksen arvonimestä Sharm-el Sheikin lentokentälle ollessaan palaamassa YKSP:n 30-vuotistapaamisesta.

Rauhanturvapalvelus ei ongelmien pakopaikka

Sepon mielestä asioiden kotona pitää ehdottomasti olla kunnossa ennen lähtöä. Tuohon aikaan kotiutuksen jälkeen ei ollut järjestetty minkäänlaista jälkihoitoa, ja Seppo myöntää itselläänkin kestäneen melkein vuoden päästä takaisin raiteilleen.

- Tarkoitus oli ollut hakeutua YK-palvelukseen selkiinnyttämään solmuun mennyttä elämäntilannettani. Palvelusaikana sain havaita monia ikäviä esimerkkejä siitä, ettei YK-palvelus ole ongelmien pakopaikka. Minulla oli onnea tai johdatusta, miten sen nyt kukin haluaa sanoa, ja parempi tuuri kuin monella muulla vastaavassa tilanteessa olleella. Selviytymisestäni saan kiittää palvelusaikana syntyneitä syviä ystävyssuhteita, jotka ovat kestäneet sittemmin myös tuulet ja tuiverrukset.

Sepon sanoilla on varmasti painoarvoa ja hän antaa täyden tunnustuksensa Rauhanturvaajaliiton aloittamalle vertaistukitoiminnalle.

 

Teksti ja kuva: Juha Jalkanen

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa