Jukka Huotari 

"Jos 30 000 tykkää tästä sivusta, soudan Oulun torinrannasta soutuveneellä Helsingin Kauppatorin rantaan, josta pyöräilen Kuopion kautta takaisin Ouluun.”

Ensi alkuun facebookin seuraajat joutuivat hieraisemaan silmiään pariinkin kertaan kempeleläisen Jukka Huotarin päivityksen nähtyään. Olikohan kyse vedosta tai mahdollisesti polttaritempauksesta?

Ei sentään vaan Huotarin yhdistetyn soutu- ja pyöräilyurakan tarkoituksena on tuoda julkisuutta vammautuneiden rauhanturvaajien tilanteelle ja samalla kerätä tukea Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry:lle. Omaan tempaukseensa Jukka ei varoja halunnut vaan samalla alkoi myös sponsoreiden metsästys.

Positiivista hulluutta

Jukka Huotari yrittää siis Turvaajan Tour - nimisellä tempauksellaan auttaa palvelustehtävissä loukkaantuneita ja vammautuneita rauhanturvaajaveljiä ja -sisaria. Mistä ajatus hullulta tuntuvaan soutu-urakkaan syntyi?

– Mietin, mitä tekisin ensi kesänä ja ajattelin, että poikia voisi jotenkin auttaa, Huotari kertoi Iltalehden haastattelussa toukokuussa. Häntä on haastateltu myös radioon Ylessä ja City Oulussa.

Huotari on tällä hetkellä poissa työelämästä, minkä vuoksi reissu oli yleensä mahdollinen. Kesän jälkeen hänellä on toiveena palata myyntialan tehtäviin. Reissun päätyttyä nimeä on varmasti kertynyt sen verran, että jonkinlaisiin PR-hommiinkin voisi olla kysyntää?

Omista rauhanturvaamisreissuistaan Balkanilla 2001–2003 Huotarille on tarttunut matkaan Sotiemme veteraanien aikanaan luoma Kaveria ei jätetä -henki. Vuosien ajan hän on läheltä seurannut vammautuneiden kaveriensa kamppailua byrokratian viidakossa. Huotarin mielestä valtio ei ole antanut riittävästi kuntoutusta loukkaantuneille ja vammautuneille vaan sitä on jouduttu järjestämään elinkeinoelämän ja Rauhanturvaajaliiton tuella. Hän toivoo, että tempauksen ansiosta mahdollisimman moni liittyisi myös Vaikeasti Korvattavat ry:n kannatusjäseneksi.

Sponsorien avulla matkaan

Pian haasteen julkaisemisen jälkeen piti ensin hankkia uusi polkupyörä. Vanha tuttu oma sotaratsu oli jo tehtävänsä täyttänyt, ja sillä Oulu–Kuopio-välikin oli tullut sotkettua moneen kertaan. Apu löytyi Etelä-Suomesta, kun Vihdin Fillari lahjoitti yhdistykselle menopelin, jonka Jukka sai sitten käyttöönsä. Marjaanaksi nimetty tuleva uskollinen kaveri on jo testattu.

Juuri haastattelun alla ylikiiminkiläinen Victorius Oy luovutti Oulun Erämessuilla toisen tärkeän kumppanin eli soutuveneen. Se ei kuitenkaan ole jäämässä talviteloille kenenkään kesämökin rantaan.

– Soutuvene tullaan huutokauppaamaan urakan jälkeen ja rahat menevät Vaikeasti Korvattaville. Eniten tarjonnut saa veneen, Huotari lupaa.

Huutokauppa toimitetaan pian sen jälkeen, kun veneen kokka kolahtaa Presidentinlinnan rantaan. Muutkin yritykset ovat tukeneet avustuskampanjaa lahjoittamalla tärkeitä varusteita, kuten pelastusliivit, aurinkolasit ja läppärin nettipäivityksiä varten. Myös muita yhteistyökumppaneita on lukuisia.

Vene on saanut – sitten haastattelun – myös nimen Sanna-Kaisa. Porin Prikaatista maailmalle lähteneet rauhanturvaajat tietävät varsin hyvin, miksi.

Kuukauden mittainen rutistus

Lehden tämän numeron ilmestyessä Huotari tulee olleeksi jo hyvän matkaa reissussa. Lähtö oli aikataulutettu kesäkuun ensimmäisen viikon tienoille niin, että Jukka ehtii viettää 38. syntymäpäivänsä maissa. Tarkan päivän ovat kuitenkin määränneet sää ja keliolosuhteet. Varmaa on vain, että ainakaan meri ei ole enää jäässä.

Haasteellinen 850 kilometrin soutumatka merkitsee tasaisen vauhdin taulukosta laskettuna 30–50 kilometrin päivävauhtia. Sää ja vastatuuli voivat hidastaa matkantekoa kovastikin. Soudun jälkeenhän odottaa vielä 650 kilometrin pyöräily Kuopion kautta takaisin Ouluun.

– Uskon koko reissun olevan ohi kuukaudessa. Reeniohjelmat on laadittu sen mukaan, Huotari taustoittaa ennen matkan alkua.

Huotari on harjoitellut omatoimisesti viime joulukuusta alkaen. Kuntosalilla ohjelmaan on tullut luonnollisesti soutu ja lisäksi hän on jatkanut uintia ja pyöräilyä. Yöpymisiä varten Huotarilla on mukana teltta. Välillä on kuitenkin rantauduttava hotelliin muun muassa kännykän ja läppärin lataamista varten.

Vammautuneiden oma yhdistys

Viime vuonna perustetun Vaikeasti Korvattavat VK ry:n tarkoituksena on auttaa ja tukea kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneita, haavoittuneita, vammautuneita ja sairastuneita rauhanturvaajia sekä heidän tukijoukkojaan selviytymään tapahtuman jälkeisestä kriisistä. Vertaistuki perustuu yhdistyksen varsinaisten jäsenten henkilökohtaisiin kokemuksiin.

”Jäseneksi ei valitettavasti pääse sen helpomman tien kautta, ehkä hyvä niin. Sen sijaan arvostettuun kannatusjäsenryhmään on mahdollista päästä kivuttomalla kymmenellä eurolla”, yhdistyksen nettisivuilla vedotaan.

– Yhdistys perustettiin, jotta tulevien rauhanturvaajien ei enää tarvitsisi kulkea samaa tietä kuin me. Tavoitteemme on saada suomalainen terveydenhoito ymmärtämään, että olosuhteet rauhanturvatehtävissä eivät ole samanlaiset kuin esimerkiksi varusmiespalveluksessa, yhdistyksen yksi perustajajäsen ja puheenjohtaja Timo Heikkinen kertoi taannoin Iltalehdessä.

– Haavat eivät enää vuoda verta, mutta kivut eivät katoa koskaan, sanoi Jouni Vainionpää, joka on toinen yhdistyksen perustajista.

Huotarin Jukan tempauksesta saamansa varat yhdistys käyttää vertaistukitoimintaan ja palvelustehtävissä vammautuneiden tai loukkaantuneiden muuhun auttamiseen sekä etsimiseen. Puolustusvoimat ei nimittäin henkilötietosyistä pysty luovuttamaan nimiä.

Yhdistys oli mukana kansallisen kriisinhallintaveteraaniohjelman valmistelussa ja on tehnyt esityksen asioista, jotka tulee huomioida uudessa kriisinhallintalaissa. Tavoitteet ja toimenpiteet tulee huomioida edistettäessä sekä kehitettäessä kriisinhallintatehtävissä vammautuneiden ja sairastuneiden rauhanturvaajien hoitoa, kuntoutusta ja korvauksia. Lain pitäisi astua voimaan 2016.

Ennen oli paremmin...

Rauhanturvaajien korvauskäytäntö muuttui, kun vanha sotavammalaki korvattiin uudella. Sotiemme veteraaneja varten tehty korvauslainsäädäntö ei kaikissa tapauksissa ole jostain syystä soveltunut 1990-luvulla rauhanturvaamisen muuttuneeseen maailmaan.

Timo sekä toinen Heikkinen eli Risto ovat olleet siitä onnellisessa asemassa, että heidän asiansa ratkaistiin vanhan lain aikana. Kumpikin on saanut heille kuuluvat korvaukset ja kuntoutuksen. Timosta tuli pyörätuolin käyttäjä 1990 vammauduttuaan helikopterionnettomuudessa Namibiaoperaation aikana.

Risto Heikkinen loukkaantui moottoripyörän ja paikallisen henkilöauton kolarissa Kyproksella 1969. Loppuaika palveluksesta kului itävaltalaisessa kenttäsairaalassa. Myöhemmin Suomessa työnantajan järjestämässä tyky-kuntoutuksessa 1995 lääkäri kiinnitti huomiota selän ja raajan arpiin sekä kysyi valtiokonttorin kuntoutuksesta. Heikkinen ei ollut kuullutkaan tästä mahdollisuudesta. Sen jälkeen kuntoutuksia on ollut vuosittain. Vaikka loukkaantumisesta on kulunut nyt jo yli 45 vuotta, haastattelua tehtäessäkin Risto on parhaillaan kuntoutuksessa.

Timon kuntoutus alkoi jo ennen kotiuttamista Suomeen. Hän oli myös ensimmäisiä Laitilan Terveyskodissa järjestettyyn, elinkeinoelämältä kerätyillä varoilla rahoitettuun ryhmäkuntoutukseen viime vuonna päässeistä.

– Erityisen huolissani olen niin sanotusta posttraumaattisesta stressistä. Monet meistä ovat kokeneet palveluksensa aikana asioita, jotka nousevat pintaan vasta vuosia jälkeenpäin. Heti palveluksen jälkeen niistä ei ole välttämättä edes uskaltanut puhua, Timo Heikkinen sanoi taannoin Rauhanturvaajalehdessä

... mutta parempaan suuntaan ollaan menossa

Tänä keväänä saatiin positiivisia uutisia, kun puolustusministeri Carl Haglund viimeisinä virkatehtävinään maaliskuussa hyväksyi kriisinhallinnan veteraaniohjelman tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2015– 2019. Valtiokonttorikin on lupaillut pikku hiljaa aloittaa vammautuneiden toivomia ryhmäkuntoutuksia yhteiskunnan varoilla.

Myös Puolustusvoimien ja valtiokonttorin välillä vuosi sitten allekirjoitettu uusi sopimus kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutuksesta pyrkii parantamaan erityisesti kriisinhallintahenkilöstön mahdollisuuksia saada psyykkistä tukea ja hoitoa.

 

Teksti ja kuva: Juha Jalkanen

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa