Suez Sisu

Poterosta nousutestissä oli aikaa myös kuvata, varsinaisessa ”performanssissa” tilanne meni siksi hektiseksi, ettei kamera tullut kenellekään edes mieleen. 

 

Suomi-Puola maaottelu Suezin suojapoteroissa.

- Autoissamme on niin kehittynyt tekniikka, ettemme luovuta näitä suomalaiskuljettajille, kevyessä haara-asennossa seisova puolalaisluutnantti osoitti UN-tunnuksin varustettuja 6-pyöräisiä Star -maastokuormureita ja katsoi meitä ylväänä kuin aatelinen rahvasta.

Toki luutnantin hyvin istuva, siniharmaa asepuku oli eri maailmasta kuin meidän Niinisalosta ajat sitten saadut, naftalta tuoksuvat maastopuvut, mutta autojen suhteen olimme varmoja, että Proto-Sisu päihittää mennen tullen nuo kömpelönoloiset Starit tai ”Singeriksihän” me sitä kutsuimme, siksi elävästi harvakäyntisen bensakoneen venttiiliraksutus toi mieleen isoäidin ompelukoneen.

Elettiin UNEF II:n aikaa vv. 1973-74 Suezilla. Lokakuun sota oli päättynyt aselepoon ja riitapukarit seisoivat jälleen kanavalla, vain rannat olivat vaihtuneet ja sen ohella Egyptin kolmas armeija sekä Suezin kaupunki olivat motissa. Me, suomalainen Erillinen Kuorma-auto Joukkue (ErKaJ), sittemmin ilman seremonioita Kuljetus Komppaniaksi ristitty ja vahvistettu joukkueilla itävaltalaisia sekä ruotsalaisia, kannoimme vastuun tämän satatuhantisen siviili- ja sotilasjoukon huoltokuljetuksista.

Tuolloin 70-luvulla oli idän ja lännen etupiirijako voimissaan, joten UNEF II:n 7 000 rauhanturvaajaakin jyvitettiin tämä etupiirijako tarkoin huomioiden. Niinpä esim. Kairon raviradalle kokoontui varsin eksoottisia, joskin osin vaikeasti hyödynnettäviä YK-joukkoja.

Vuodenvaihteen tietämillä Suezin alueen YK-joukoille suunnatut huoltokuljetukset aiottiin siirtää puolalaisen huoltopataljoonan vastuulle, mutta matkaan tuli mutka. Israelilaiset eivät laskeneet puolalaisia miehitysalueelleen, sanoivat joukoissa olevan venäläisiä. Mene ja tiedä, ainakaan linja ei auennut ja puolalaiskuormurien tie nousi pystyyn tulitaukolinjalle, vajaat 30 kilometriä ennen Suezia, kohta maailmanmaineeseen nousevalle kilometripylväälle 101.

Ratkaisuja oli kaksi, joko lastien armoton ”lemppaus” suomalaisautoihin tai sitten vaihtaa loppumatkalle suomalaiskuskit. Tätä tehtävää, joka siis ei puolalaisille käynyt, ideoitiin meille ErKaJ:läisille.

Sittemmin ongelma ratkesi itsestään, kun kilometripylväälle 101 nousseessa telttakylässä käytiin kenraali Siilasvuon johdolla neuvottelut, joiden eräänä tuloksena Israel vetäytyi miehittämältään kanavan länsirannalta. Näin puolalaisille avautui ajotie Suezin kaupunkiin.

Mutta me emme puolalaisluutnantin vähättelyä unohtaneet.

”Karavaani saapuu kaupunkiin”

Meidät tilanteen ytimessä toimineet vetäytyminen yllätti, mutta ehkä oli, kuten kotiinpäin suuntaavat israelilaiset riemuitsivat: ”Tätä hiekkaa emme tarvitse, miehitys oli neuvotteluvaltti”. Ja todellakin, näistä neuvotteluista avautui tie Israelin ja Egyptin väliseen rauhansopimukseen. Sopimukseen, jonka Egyptiä hallinnut Anwar Sadat lopulta maksoi hengellään.

Välitön seuraus vetäytymisestä oli, että me ErKaJ:ssä huomasimme olevamme työttömiä. Ruotsalais- ja itävaltalaiskuljettajat poistuivat yksikköihinsä, suomalaisia työllisti aluksi vetäytymisoperaation valvonta, kunnes esiin nousi ErKaJ:n kotiuttaminen. Aivan näin ei tapahtunut, pataljoonasta löytyi jokusia jo kotiin haluavia ja osa meistäkin liittyi vapaaehtoisesti joukon jatkoksi. Jäljelle jääneet sijoittuivat kuka minnekin, aika moni naapurina toimineeseen huoltokomppaniaan, mm. itse touhuilin autokorjaamolla.

Näkyvin (ja kuuluvin) muutos syntyi, kun mottien huoltoautoista tyhjentyneelle ns. Tatra-pihalle raksuttivat puolalais-Starit, kuljettajien majoittuessa alapuolellemme, asuintalomme toisen kerroksen entisiin ruotsalaistiloihin. Heille se oli lähinnä yöpymispysäkki, iltapäivällä tulivat ja aamulla jatkoivat ajojaan. Suhtautuminen meihin naapureihin oli viileän etäistä, messiinkin poikkesi satunnaisesti vain joku pienessä ”maistissa” oleva upseeri. Ruokalamme käyttö torjuttiin suorastaan kauhistuneena, sen sijaan he kokkasivat majoituksessa omat keitoksensa ja sen mukaiset olivat käryt rappukäytävässä.

Mutta sanotaan mitä sanotaan, automiehiä olivat. Tuon tuostakin takapihalle ilmestynyt Star keräsi kuskit ympärilleen. Osa vain istui iltaa, osa teki remonttia, eikä niinkään vähäistä. Lähes olemattomin työkaluin hoitui milloin kone-, milloin alustaremontti, eikä heille tullut mieleenkään pyytää apua tai lainata työkaluja viereiseltä suomalaisten hyvin varustetulta kenttäkorjaamolta.

Näytönpaikka

Harventunut ”erkajii” puursi päivän töissä kuka missäkin, mutta illan tullen kokoonnuttiin edelleen omaan messiin, ”Kultaiseen rattiin”. Vaisu oli tunnelma, mutta huuhtoutuipa pölyt kurkusta ja samalla kuuli päivän uutiset. Niinpä iltana muutamana joukko höristi korviaan, kun joku sivusta seurannut kertoi puolalaisille sattuneesta haverista.
 Pihasta poistuvan Starin etupyörä oli lipsahtanut poteroon, eikä noussut omin voimin, ei edes toisen Starin avittamana. Kuskikatraalta oli mennyt pitkä tovi äheltää auto kankien ja tunkin avulla ylös montusta.

Juttu sai hieman vahingoniloisen vastaanoton, ”kehittyneestä tekniikasta” hekotellen, kunnes joku tokaisi.

- Proto siitä montusta olisi noussut että heilahtaa.

Salaman lailla iski hiiren hiljaisuus ja jos piirroksissa idean syntyä kuvaava sähkölamppu vastaisi reaalitodellisuutta, messi olisi kohta loistanut kuin Las Vegas; hiljaisuus vaihtui yleiseksi pulinaksi: - Siinä se on, odotettu näytönpaikka, tämän kanssa ei sitten hutiloida!

Loppuilta kului lennokkaasti ”performanssia” suunnitellen ja vaikka luotto Protoon oli vankka, esitys päätettiin varmistaa ”poterosta nousutestein”.

Siihen tarjosi oivan tilaisuuden majoitusta ympäröivä pihamaa, jolla Starinkin kohtaloksi koituneita poteroita riitti kuin reikiä ylikäyneessä Emmental-juustossa.

Sattui nimittäin alueelle tulomme aikoihin, että israelilaiset varoittivat kohta alkavan isomman rytinän, joten suomalaisten olisi hyvä siirtyä vähän syrjemmälle. Me tietenkään minnekään lähdetty, mutta sen verran otettiin viesti todesta, että joka mies kaivoi poteron. Ei ”rytissyt”, taisi olla vain kantin mittausta, niin tai näin, mutta nyt tuli poteroille käyttöä.

Joukkueella oli ”oma” Proto, joten heti seuraavana päivänä, ensin jollain tekosyyllä tutkailtuamme puolalaismajoitus tyhjäksi, testi suoritettiin ja odotetuin tuloksin. Etupyörä tai takapyörä, eteen tai taakse, iloisesti kimmahti Proto poterosta. Tyytyväisinä jäimme odottamaan otollista tilaisuutta.

Odotus palkitaan

Mutta aika kului, eikä odotettua suurempaa ”remppaa” alkanut pihalla näkyä, ei kuulua. Kunnes vihdoin eräänä iltana siellä seisoi Star ja pienellä kurkkimisella totesimme sylinterikantta availtavan.

Showtime oli koittanut!
 Oman Proton olimme tänä aikana menettäneet, mutta viereisestä HK:sta luvattiin auliisti naapuriapua.

Vaan juuri nyt puolalaisten puurtaessa Starin kimpussa, totesimme kauhuksemme HK:n Protojen, yhtä ”pahnan pohjimmaista” lukuun ottamatta, olevan ajossa. No, Proto kuin Proto, joku kuskeista uskoi auton toimivan, hyppäsi rattiin ja iloisesti se käyntiin hörähtikin.

Starin korjauspaikalta katsoen pihan vastakkaisella puolella kulki tie viereisessä talossa olevalle HK:n keittiölle. Suojapoterot alkoivat välittömästi tien laidasta. Käsikirjoitukseen kuului, että tietä peruuttava Proto ikään kuin vahingossa lipsahtaa nurmikolle ja muksahtaa monttuun.

Tosin ensin piti havahduttaa puolalaiset, siitä sai vastata muutama Proton edellä kulkeva möykkäävä kaveri. Heräte onnistui yli odotusten, sillä kun kuski, peileistä peruutellen, valutti Proton nurmikolle ja kohti poteroa, alettiin pihan toiselta puolen huutaa ja huitoa varoituksia. Niistä kuski ei ollut moksiskaan ja niin Proton takapyörä tipahti poteroon. Varoittajilta pääsi syvä huokaus, jota seurasi pulina ja päiden puistelu. Se kuitenkin hiipui, kun kuski kurkisti ovesta, paiskasi sen kiinni, runttasi vaihteen sisään ja nykäisi Proton poterosta. Samoin tein Proto ampaisi eteenpäin, pudotti etupyörän seuraavaan, pakilla ylös ja sama uudelleen takapyörällä pariin otteeseen.

Joka kuuseen kurkottaa...

Hiljentynyt puolalaisleiri jurotti synkkänä tajutessaan katsovansa näytöstä. Mielestämme esitys oli jo riittävä, joten ikään kuin finaaliksi kuski päätti peruuttaa etupyörän vielä kerran aloituspoteroon. Vaan emmepä huomanneet, että seuraavaan poteroon oli täsmälleen Proton akselivälin mitta. Etupyörän tippuessa poteroon, toiseen meni takapyörä ja hupsista! Niin olivat Proton vasemmat pyörät montun kätköissä ja sitäkin syvemmällä meiltä fiilikset.

Sen sijaan toisella puolen pihaa käynnistyi karnevaali. Nauru raikui, tanssiaskelin taottiin toisia selkään ja taisi joku heittää voltinkin. Meidän puolella oli hiljaisempaa, varsinkin kun tasauspyörästön lukkovipuja räpläävä kuski onnettomana totesi:

- Tässä ei mene edes lukot päälle, ei nosta paineita.

Suezin Proto-Sisut kerättiin pika pikaa varuskunnista ja kukapa tuntisi niin virkaansa kyllästyneen automestarin, että parhaitaan jakaisi, enemmän katsottiin lähtijät sieltä takarivistä. Joten ei ihme, että puhtaan valkean UN-kuoren alla usein muhi käytön jälkiä. Tällä kertaa se tarkoitti, ettei paineilma riittänyt tasauspyörästön lukoille.

Joten siinä seisoimme kuin huutolaispojat ökytalon ovipielessä, hiljaisina ja päät painuksissa. Sikäli hyvä asento, että siitä näki suoraan Proton sivulasin läpi kojelaudan painemittariin. Kuski vatkasi kierroksia, mutta mittarin neula se vain värisi olemattomilla lukemilla. Siinä naapureiden nauru korvissamme, lähinnä pälyillessä mihin tästä voisi kadota, hoksasimme poteroiden välin olevan vaaksan verran auton akseliväliä lyhyempi. Proto pystyi ahdingossaan hivenen liikkumaan..

...ei aina katajaan kapsahda

Tähän tartuimme kuin hukkuva oljenkorteen ja kuski polki Proton rajuun heijausliikkeeseen. Toivottomalta vaikutti, mielessä kävi jopa hinaus, kun ihme tapahtui. Kuin nuori ori, Proto pomppasi yhtäkkiä poterosta. Lievästä järkytyksestä havahduimme outoon hiljaisuuteen, vilkaisu pihan taakse puolen kertoi siellä liikkeen pysähtyneen, suut olivat edelleen ammollaan, mutta ääntäkään ei kuulunut.

Ilman neuvotteluja katsoimme, että nyt riittää, enempää emme onneamme koettele, mutta sen verran oli kuski pelimies, että vielä lähtiäisiksi veti takapyörän poteron kautta. Tosin se oli jo sikäli ”selvää kauraa”, ettei enää tunteita nostattanut ja koomasta heräiltiin naapurissakin, jossa remonttimiehiä alettiin kovaäänisesti patistella työn syrjään.

No, aplodeja emme odottaneetkaan, kun mukamas ”muina miehinä”, vaikkakin melko jäykin jaloin poistuimme paikalta. Toki Proto, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, parkkeerattiin ”näyttämön” viereen pihatielle. Talon nurkan taakse päästyämme kipaisimme juoksujalkaa asuinkerrokseen, josta varovasti kurkimme takapihalle ja niin kävi kuin ounastelimme.

Starin luona ei ketään ja kun kurkottelimme vähän pidemmälle, niin sieltähän puolalaiset löytyivät Proton ympäriltä, osan ryömiessä sen allakin.

Tyydytystä tuntien saatoimme hajaantua kukin tahoillemme. Yhteiselo puolalaisten kanssa jatkui entiseen tapaan pinnallisena, vähissä kohtaamisissamme tapahtumaan ei viitattu sanallakaan, eikä siitä kantautunut korviimme heidän kannanottojaan. Sitä joskus pohdimme, tavoittiko viesti sitä 101:sen ylimielistä luutnanttia, joka aikaan sai koko ”performanssin”.

Puolalaiset hoitivat lopulta lähes kaikki huoltokuljetukset – ja onnistuivat myös toistamiseen muksahtamaan poteroon, mistä ylöspääsy oli edelleen yhtä tuskaista. Aikanaan meille ErKaJ:n rippeille koitti kotiinlähtö ja yllätys, yllätys se käynnistyi Suezilta Kairon lentokentälle Starin lavalla raksutellen.


Teksti ja kuva: Ossi-V. Takala
Vääpeli ErKaJ/KuljK/YKSV1

 

Terveyskoti

 

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa