Rauhanturvaaja

Arkisto

Libanon turvautui YK:n apuun 1958

Suezin kanavalla vuonna 1956 käydyn sodan vaikutukset näkyivät levottomuuksina kaikkialla Lähi-idässä. Toukokuussa 1958 syntyi Libanonissa sisäpoliittisista syistä aseellisia kapinapesäkkeitä Tripolissa ja Beirutissa. Pääsyynä kriisiin oli maan presidentti Camille Chamounin aikomus muuttaa perustuslakia siten, että hänelle tarjoutuisi mahdollisuus jatkaa presidenttinä toiselle kaudelle. Levottomuudet levisivät nopeasti maan pohjois- ja koillisosiin Syyrian rajan välittömään läheisyyteen.

Toukokuun 22. päivänä maan hallitus esitti, että YK:n turvallisuusneuvosto käsittelisi kriisiä väittäen, että Yhdistynyt Arabitasavalta (Egypti ja Syyria olivat yhdistyneet 1.2.1958) olisi sekaantunut Libanonin sisäisiin asioihin.

YK perusti sotilastarkkailijaoperaation

Turvallisuusneuvosto päätti perustaa alueelle tarkkailijaryhmän (päätöslauselma 128/11.6.1958) tutkimaan väitettyä ulkovaltojen sotilaallista soluttautumista alueelle. Organisaatio sai nimekseen UNOGIL. Mainittakoon, että sekä Libanon että Yhdistynyt Arabitasavalta tukivat tehtyä päätöstä.

Sotilastarkkailijoiden tehtävänä oli partioida Libanonin ja Syyrian välisellä raja-alueella ja selvittää, olivatko väitteet rajaloukkauksista paikkansapitäviä. Tehtävä oli määrä suorittaa autopartioinnilla raja-alueella, perustamalla tarkastusasemia ja ilmavalvonnalla. Käytettävissä oli myös 10 lentokonetta ja neljä helikopteria.

Sotilastarkkailijoiden etujoukko, kymmenen upseeria, siirrettiin UNOGIL:iin UNTSO:sta, josta pääosa jo toimi Libanonissa. Siirto oli kuitenkin ainoa vaihtoehto, sillä UNTSO:n mandaattiin ei kyseinen partiotehtävä sisältynyt.

Suomi lähetti operaatioon kahdeksan upseeria

Suomi päätti osallistua operaatioon kahdeksalla upseerilla. Päätös jouduttiin tekemään pikaisesti. Majuri Ensio Siilasvuo saapui Pääesikuntaan vuorokausi sen jälkeen, kun oli Vaasassa radiosta kuullut koko asiasta.

Nopeasti lähti myös Panssariprikaatissa palveleva kapteeni Pertti Laamanen. Päiväkirjaansa hän kirjoitti 17.6.1958 seuraavasti:

”Olin Upseerien Ampumayhdistyksen kilpailussa Mikkelissä, kun sain käskyn ilmoittautua välittömästi Helsingissä. Pääsin lähtemään klo 10.30. Pääesikunnassa ilmoittauduin samana iltana klo 21.00. Seuraavana aamuna Seutulasta lähti lento kello 08.00. Välilaskut ja koneen vaihdot tapahtuivat Hampurissa, Frankfurtissa ja Zurichissä. Beirutiin saavuttiin 19.6. kello 07.30.”

Päiväkirjan mukaan lepotaukoa matkan jälkeen ei ollut. Tulokkaat joutuivat välittömästi esikuntaan saavuttuaan ajokokeeseen ja sen jälkeen ilmoittautumaan kenraalimajuri Bullille. Illalla ryhmä tapasi paikalle saapuneen YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöldin.

Pari kolme viikkoa eturyhmän jälkeen Beirutiin saapuivat majurit Uolevi Koskenpalo ja Pauli Kaskeala, kapteeni Erkki Kaira ja kapteeniluutnantti Olavi Vitikka.

Tehtävän suorittaminen vaikeutui

Partiointitehtävät suoritettiin viidestä päätukikohdasta, jotka olivat Tripol, Saida, Chtaura, Marzahouni ja Baalbeck. Ala-asemilla täydennettiin valvontaverkkoa. Pertti Laamanen komennettiin Tripoliin.

Tarkkailijoiden määrä kasvoi nopeasti yli sadan, mutta määrää pidettiin silti liian pienenä, vaikka päivittäin suoritettiin kaksikin partiotehtävää.

Tilanne vaikeutui edelleen, kun maassa puhkesi sisällissota, mikä vaikeutti tarkkailijoiden tehtävän suorittamista rajaten muun muassa liikkumismahdollisuuksia. Lisäksi kapinallisten ja hallituksen joukkojen välisistä kahakoista aiheutui useita vaaratilanteita. Laamasen päiväkirjan mukaan varsinkin 27.6. ilta ja seuraava yö Tripolissa käytiin täyttä sotaa.

Sisällissodasta huolimatta tehtävät suoritettiin esikunnan käskyjen mukaisesti. Partiot osoittivat puolueettomuuttaan esimerkiksi lounastamalla sekä kapinallisten että hallituksen joukkojen tukikohdissa.

Usein piti muistuttaa, etteivät YK:n partiot olleet tien päällä sisällissodan takia, vaan mandaatti koski tarkkailua ulkovaltojen mahdollisesta osallistumisesta Libanonin sisäiseen tilanteeseen. Mitään tähän viittaavaa ei oltu tosin havaittu ensimmäisten viikkojen aikana lukuun ottamatta pienehköjen ase-erien ostoja yksityisiltä hankkijoilta.

Irakin vallankaappaus toi amerikkalaiset Libanoniin

Myös Irakissa kuohui. Siellä tapahtui 14.7.1958 vallankaappaus. Jordaniassakin sitä yritettiin, mutta siinä epäonnistuttiin.
Libanonissa huolestuttiin kokonaistilanteesta siinä määrin, että maan hallitus pyysi apua suoraan Yhdysvalloilta. Seuraavana päivänä 5 000 amerikkalaista merijalkaväen sotilasta USA:n 6. Laivastosta nousi maihin Beirutissa. Vajaassa viikossa amerikkalaisten vahvuus nousi 10 000 sotilaaseen ja edelleen 14 000 sotilaaseen. Amerikkalaiset miehittivät Beirutin lentokentän, satamat ja kaupunkiin johtavat tiet. Operaatio sai nimekseen Blue Bat.

Neuvostoliitto vaati amerikkalaisten välitöntä poistumista maasta. Ranska puolestaan ilmoitti lähettävänsä omia joukkojaan Libanoniin ja britit Jordaniaan. Kaaos näytti väistämättömältä.
Tilanne mutkistui Välimeren alueella edelleen, kun 19.7. tuli tieto, että amerikkalaiset olivat nousseet maihin myös Tobrukissa Libyassa.

UNOGIL korosti puolueettomuuttaan ja lisäsi vahvuuttaan

UNOGIL:n johto ilmoitti välittömästi, ettei YK:lla ollut mitään tekemistä amerikkalaisten kanssa. Muutamia ala-asemia tyhjennettiin kuitenkin turvallisuussyistä.

YK:n sotilastarkkailijoiden tehtävä toimia puolueettomina vaikeutui. Paikallinenkaan väestö ei aina erottanut aseettomia tarkkailijoita amerikkalaisista. Tehtävän suorittamista päätettiin kuitenkin jatkaa. Tarkkailijoiden määrä nostettiin ensin heinäkuussa 200:aan, mutta operaation johto päätti esittää heidän määränsä nostamista peräti 650:een. Lopulta marraskuussa tavoite oli 591 henkeä.

Kuukausiraportissaan 30.7. New Yorkiin HQ UNOGIL totesi, että vaarallisesta yleistilanteesta huolimatta sotilastarkkailijat ovat suoriutuneet tehtävistään hyvin. Ilmapartiointia on toteutettu sekä päivittäin että öisin ja tuloksia on verrattu maitse suoritettujen partioiden raportteihin. Yhdistetyt raportit alueelta osoittivat, ettei väite soluttautumisesta tai aseiden huomattavasta salakuljetuksesta Syyrian rajan yli pitänyt paikkaansa.

YK järjesti suurvaltojen aloitteesta Lähi-idän hätäkokouksen

Suurvaltojen esityksestä YK järjesti Lähi-idän tilannetta koskevan hätäkokouksen 8.8.1958. Tilannetta rauhoitti tieto, että kenraali Fuad Chehab, jonka sekä kristityt että muslimit hyväksyivät, oli valittu Libanonin uudeksi presidentiksi 31.7. Toiseksi Irakissa uusi vallankumoushallitus oli hyväksynyt Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen tekemän esityksen tilanteen ratkaisemiseksi.

Pitkäksi venyneiden neuvottelujen pohjalta yleiskokous hyväksyi 21.8. päätöslauselman (1237/ES-III), joka tyydytti muun muassa 10 arabivaltiota. Tältä pohjalta vieraiden valtioiden joukot päätettiin vetää pois alueelta.

Amerikkalaiset poistuivat suunnitellusti Libanonista lokakuun loppuun mennessä. Laamanen kirjasi viimeisten amerikkalaisten lähtöpäiväksi päiväkirjaansa 25.10.

YK asetti Jordaniaan erityisedustajansa valvomaan brittijoukkojen poistumista maasta. Näiden joukkojen poistuminen tapahtui 2.11. mennessä. YK:n raporttien mukaan muutamat UNOGIL:n upseerit avustivat brittijoukkojen evakuoinnissa Jordaniasta. YK:n raportista ei käy ilmi, miten tämä oli mahdollista mandaatin puitteissa. Ehkä kyseessä olivat brittiupseerit?

UNOGIL jatkoi tehtävänsä suorittamista vielä kuukauden

Amerikkalaisten poistuttua Beirutista tarkkailijat jatkoivat partiointia ja havaintojen tekoa alkuperäisen suunnitelman puitteissa. Uusia tarkkailijoita saatiin asemia miehittämään. Heidän koulutuksensa jatkui päivittäin. Libanonilaiset aseelliset ryhmittymät jatkoivat kahinointiaan nekin päivittäin.

Laamanen toteaa päiväkirjassaan, että tässä vaiheessa oli mahdollista lomailla muun muassa Jerusalemissa 27.-31.10. Matkalla tavattiin muitakin suomalaisia. Heiltä Laamanen kuuli, että Siilasvuo oli kotiutumassa 5.11. ja Kaskeala lähtee kotiin 15.11. Ilmeisesti operaatiota oltiin lopettelemassa.

Operaation päättyminen

Libanonin ulkoministeri oli ilmoittanut 16.11., että Libanon ja Yhdistynyt Arabitasavalta olivat normalisoimassa välejään. Libanon toivoikin, että YK voisi ryhtyä toimenpiteisiin operaation päättämiseksi. Tästä ilmoitettiin turvallisuusneuvostolle jo pari päivää aikaisemmin.

Virallisesti UNOGIL suositteli raportissaan 17.11. operaation alasajoa. Suunnitelma esiteltiin 21.11. turvallisuusneuvostolle. Purkaminen esitettiin aloitettavaksi 26.11. Lopetuspäiväksi esitettiin kuukauden loppua. Tarkkailijat kotiutettaisiin kolmessa vaiheessa 9.12. mennessä.

Laamanen kertoo päiväkirjassaan seuraavaa:

”Epävirallinen tieto ensimmäisten 200 tarkkailijan kotiuttamisesta 30.11. saatiin jo 9.11. Partiointia jatkettiin kuitenkin normaalisti, mutta muutaman päivän kuluttua tarkkailijoita ryhdyttiin kokoamaan tiettyihin suurempiin hotelleihin. Itse tein viimeisen partiomatkani 18.11. Päivä oli myös viimeinen palveluspäiväni.

Seuraavana päivänä kävin Beirutissa sopimassa muiden suomalaisten kanssa paluumatkasuunnitelmasta. Kaikki muut, paitsi Bolt kuuluivat ensimmäiseen ryhmään. Kairan kanssa sovimme reitistä Ateena-Rooma-Frankfurt Kööpenhamina. Saman päivän iltana jätin kirjallisen matkasuunnitelman ja loma-anomuksen kuutta matkapäivää varten alkaen 28.11.

Aikaa oli jäljellä reilusti ostoksia varten ja turistina oloonkin. Kaikki suomalaisesti tarjosivat Beirutissa Myrton Housessa 21.11. päivällisen niille skandinaaveille, jotka olivat vapaaehtoisina Suomessa sotien aikana.

Kenraalimajuri Bullin loppupuhuttelu oli Hotelli Rivierassa 25.11. Samana päivänä tyhjensin pankkitilini.

Lento kotiin lähti 28.11. klo10.00 Beirutista Ateenaan. Jatkoimme verkkaisesti Roomaan ja Wieniin, jossa kului pari päivää. Tukholman kautta lennettiin lopulta Suomeen, jonne saavuttiin itsenäisyyspäivänä.

Ilmoittautumisia Pääesikunnassa 8.12. ja lopulta Panssari prikaatissa seuraavana aamuna”.

 

Teksti: Heikki Holma

Lähteet:

UN Blue Helmets 1996
Suomen Rauhanturvaajaliitto 1968-2008
Pentti Laamasen päiväkirja UNOGIL-operaation ajalta
Omat arkistot

 

Rauhanturvaaja

Arkisto

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa