Rauhanturvaaja

Arkisto

Rauhanturvaaja 5/17

Asko Tanhuanpää

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja

”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet 
Muistakaa, heille kallis ol' maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa”

Ei ole väärin sanoa, että kamarineuvos Kalervo Hämäläisen 1980-luvun loppupuolella säveltämä ja sanoittama Veteraanin iltahuuto on noussut jopa Maamme-laulun veroiseksi sinivalkoisten tunteiden kohottajaksi. En häpeä tunnustaa, että silmäkulmani on kumman kostea joka ikinen kerta, kun kyseistä kappaletta kuuntelen.

Veteraanin iltahuuto muistuttaa ennen muuta siitä, että viimeisetkin Suomen itsenäisyyttä lunastamassa olleet miehet ja naiset ovat kohta poissa. Vuosien 1939-1945 sotiin osallistui yhteensä noin 650 000 suomalaista miestä ja 100 000 naista. Tänään heistä on keskuudessamme enää noin 15 000. Veteraanien keski-ikä on jo 93 vuotta.

Suomen suurin veteraanijärjestö, Sotaveteraaniliitto, täytti tänä syksynä 60 vuotta. Tätä kunnioittaen Rauhanturvaaja-lehden toimitusneuvosto päätti kutsua nyt kädessänne olevan numeron ykköshaastateltavaksi liiton puheenjohtaja Erkki Heikkisen ja vastaavasti yliön kirjoittajaksi Sotainvalidien Veljesliiton johtotehtävissä pitkään toimineen Juhani Saaren.

 

Paavo Kiljunen

Paavo Kiljunen
Puheenjohtaja

Kuluva toimintavuosi on jälleen osoittanut, että monen paikallisyhdistyksen aktiivien joukko on todella ohut. Erilaisten tapahtumien järjestäminen ja niihin osallistuminen on työlästä, kun samat järjestäjät ja usein myös osallistujat ovat vuoden vanhempia edellisen vuoden tapahtumaan verrattuna. Kokemusta kyllä on, mutta tuoretta virtaa voisi olla enemmän. Joistakin tapahtumista on luovuttu, kun voima on lopahtanut. Hyvin järjestetyille Nilsiän kesäpäivillekin olisi mahtunut enemmän porukkaa. Tulevan vuoden kesäpäiville ei ole enää löytynyt järjestäjää lainkaan. Ammuntoihin riitti mukavasti varttuneita osallistujia, mutta toimitsijoita jouduttiin hakemaan kissojen ja koirien kanssa. Valtakunnallinen kävelytapahtuma Kotkassa onnistui kuitenkin erinomaisesti. Iloisia eri ikäisiä kävelijöitä oli yli 500.

Niin liitossa kuin paikallisyhdistyksissäkin pitäisi tiedostaa avainhenkilöriski. Liian paljon tärkeitä toimintoja on usein yhden henkilön varassa.

”Kiitos yhteistyöstä rauhanturvaajat”

Kiljunen ja Heikkinen

Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen (oik.) ja Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen saatiin yhteiskuvaan Pasilan veteraanitalossa, missä molemmilla liitoilla on toimisto.

Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja, tehtävää kesäkuusta 2016 lähtien hoitanut lehdistöneuvos Erkki Heikkinen, 68, aloittaa haastattelun kiitoksella. Heikkinen haluaa kiittää Rauhanturvaaja-lehden välityksellä kaikkia suomalaisia rauhanturvaajia sotiemme veteraanien hyväksi vuosien varrella tehdystä työstä.

Sodissamme 1939-45 palveli rintamalla tai sotatoimialueella noin 750 000 suomalaista, joista naisia yli 100 000. Noin 95 000 kaatui tai katosi. Pysyvästi vammautui noin 96 000.

Sodan jälkeen oli maksettava raskaat sotakorvaukset, korjattava sodan aiheuttamat aineelliset tuhot, asutettava uudelleen lähes puoli miljoonaa kotinsa luovutetuille alueille menettänyttä ja huolehdittava sotainvalideista ja kaatuneiden omaisista.

Talvisodassa vammautuneet sotainvalidit perustivat Sotainvalidien Veljesliiton Jyväskylässä 18.8.1940. Vahvana taustatukena oli ylipäällikkö, marsalkka C. G. Mannerheim. Hän kannusti perustamiskokouksen puheessaan sotainvalideja omatoimisuuteen ja yrittämiseen.

Sotavammaisten huolto-, etu- ja veljesjärjestönä Veljesliitto otti vastuun jäsenistönsä huollosta ja suhteista valtiovaltaan tuen saamiseksi. Vammaisina kotiutettujen hoito ja kuntoutus oli aloitettava lähes tyhjästä. 

Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkisen mukaan liitolla on yksi keskeinen tavoite isänmaan juhlavuonna. Heikkinen puhuu kaikkien veteraanien saamisesta tasavertaiseen asemaan.

- Tavoitteena on, että eduskunta säätää vielä tänä vuonna laista, joka takaa kaikille sotien 1939-1945 tunnuksen omaaville veteraaneille samat kotipalvelut, mitkä sotainvalideille korvataan sotavammalain nojalla jo nyt, Heikkinen sanoo.

- Avopalvelujen saattaminen tasa-arvoiselle tasolle on tavoite numero yksi. Toteutuessaan laki ratkaisee sotaveteraanien palveluiden saatavuuden pysyvällä ja yhdenvertaisella tavalla. On kaikkien yhteinen etu, että veteraanit voisivat elää mahdollisimman pitkään omassa kodissaan sen sijaan, että he joutuisivat laitoshoitoon, puheenjohtaja tiivistää.

Rauhanturvaaja

Arkisto

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa