Rauhanturvaaja

Arkisto

Kulunut syksy on ollut todellista sotaharjoitusten kulta-aikaa.

Samalle syyskuun lopun viikolle sijoittui Suomen kannalta kolmekin merkittävää harjoitusta: Ruotsin puolustusvoimien järjestämä pääsotaharjoitus Aurora 2017, Itämeren eteläosaan sijoittunut, mutta pääosin Ruotsin merialueilla käyty Saksan merivoimien kansainvälinen kutsuharjoitus Northern Coasts 2017, johon osallistui 15 maan joukkoja sekä suurin ja kansainvälisesti varmasti mielenkiintoisin Venäjän ja Valko-Venäjän yhdessä järjestämä Zapad 2017.

Mistä tällainen suurten sotaharjoitusten järjestäminen kielii? Ainakin siitä, että meidän suomalaistenkin turvallisuusympäristö, laajasti ottaen Itämeren alue, on muutamassa vuodessa merkittävästi muuttunut. Sen lisäksi, että Venäjä on käyttänyt tällä alueella sotilaallista voimaansa, on se myös kasvattanut ja monipuolistanut poikkeuksellisella tavalla sotilaallista läsnäoloaan tällä alueella. NATO on nyt vastaamassa siihen omia sotilaallisia ja yhteiskunnallisia valmiuksiaan parantamalla.

Silmiinpistävää oli, että monet harjoitukset, erityisesti ne, jotka pidettiin Venäjällä ennen varsinaisen Zapad –harjoituksen alkamista, olivat luonteeltaan valmiusharjoituksia tai ”hälyjä”, joiden kautta varsinaiseen sotaharjoitukseen osallistuvien joukkojen käytettävyyden tasoa mitattiin ja parannettiin.

Ei siitä ole kulunut vielä montaakaan vuosikymmentä, kun eri maiden suunnitelmat puolustusvoimien kutsumisesta aseisiin pantiin toimeen varsin verkkaisesti. Liikekannallepanoon varattiin kaikkialla runsaasti aikaa: meilläkin liikekannallepanon aloittamisesta joukkojen saamiseen taisteluvalmiuteen kului ellei kaikissa tapauksissa nyt ihan kuukausia, niin ainakin viikkoja. Nyt puhutaan korkeintaan muutamasta päivästä ja joidenkin korkeimmassa valmiudessa olevien joukkojen kohdalla enintään muutamasta tunnista.

Suomenkin suorittamien vaativien valmiusharjoitusten tulisi näin ollen olla pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ilma- ja merivoimien nopean toiminnan yksiköiden rinnalla meillä tulisi olla valmiina myös eri suuruisia ja eri valmiusasteissa olevia maavoimien joukkoja – ”joukkopaketteja” – joista osa voitaisiin kutsua palvelukseen jopa ainoastaan muutamien tuntien hälytysajalla. Tämä tarve onkin puolustusvoimien johdossa kiitettävällä tavalla noteerattu ja tilannetta on parannettu.

Puolustusministeri Jussi Niinistö nosti syyskuussa esille ajatuksen, olisiko Suomenkin Ruotsin tapaan syytä järjestää silloin tällöin suuri kansallinen sotaharjoitus – kuten Ruotsi nyt teki järjestäessään 19 000 henkeä käsittävän Aurora –harjoituksen - johon osallistuvat joukot tulisivat niistä maista, jotka olisivat Suomen puolustuksen kannalta keskeisiä. Tällaiset suuret kansainväliset harjoitukset olisivat paikkoja harjoitella asioita, jotka eivät omin voimin olisi mahdollisia. Suuria sotaharjoituksia voitaisiin järjestää esimerkiksi 2-3 vuoden välein, jos niiden kustannukset tuntuisivat korkeilta järjestettäviksi joka vuosi.

Tämä pohdinta koskettaa läheltä myös rauhanturvaajia, joiden taitojen ja kykyjen hyödyntäminen kansainvälisten tehtävien jälkeen oman maan puolustuksen tehtävissä vielä nykyistä paremmin olisi ensiarvoisen tärkeätä.

 

Pauli Järvenpää
Vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Security (ICDS), Tallinna

nixu

 

Rauhanturvaaja

Arkisto

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa