Kemppainen

Puukkomies työpajassaan.

Siinailla autokuskina palvellut Kari Kemppainen on puukkosukua.

Kun raumalainen Kari Kemppainen sai tietää kuuluvansa Hyrynsalmelta lähtöisin olevaan Tommi-puukosta mainetta saaneeseen Kemppaisten puukontekijäsukuun oli uusi harrastus saman tien selviö. Ensimmäiset omat puukkonsa nyt 63-vuotias kirvesmies teki seitsemän vuotta sitten.

- Opiskelin puukonteon itse ja opiskelen edelleenkin. Käytännössä teen härmäläisen Purovarren Yrjön leimalla varustettuja teriä lukuun ottamatta kaiken itse ja itse tehtyjä ovat työkalutkin ahjosta, hiomakoneesta ja kiillotuskoneesta lähtien. Vehkeiden pitää olla kunnossa, sillä vanhan kansanviisauden mukaan kylmän rauhan takoja ei pääse taivaaseen, tietää Kemppainen.

- Puukon tekeminen on kuin taidetta. Väkisin ei synny mitään, mutta kun inspiraatio iskee, voi puukkohommissa mennä hyvinkin aamuun asti, hän ilmoittaa.

Puukkojensa kahvoihin Kari Kemppainen käyttää pääosin visakoivua, tuohta, hirven luuta ja poron, hirven tai peuran sarvea. Tupen materiaali on yleensä espanjalaista härän niskanahkaa ja tamppi puolestaan SA-int -tyyppistä armeijan vanhaa vyönahkaa.

- Tärkeintä puukonteossa on keskittyminen. Kun hommiin ryhtyy, pitää ajatukset nollata täysin. Jos esimerkiksi tuppea ommellessa ajattelee jotain muuta, ei siitä tule yhtään mitään. Pää on tyhjennettävä täysin, jos haluaa onnistua, selvittää parhaillaan tyttärensä kahdelle hevoselle kaiken muun ohessa satuloita tekevä Kemppainen.

Palataan hetkeksi vielä ”Puukko-Kemppaisiin”. Puukontekoperinne alkoi 1877-1965 eläneestä Paavo Kemppaisesta ja nykyisin Kainuun Puukko -nimistä yritystä pyörittää Antti Kemppainen, Paavon pojista vanhin. Yrityksen ja samalla Kemppaisten nimikkotuote on tunnettu ja tunnustettu Tommi-puukko.

Ennen puukonteon aloittamista Kemppaisen ykkösharrastus oli snapsien teko, joka on kuvioissa mukana edelleenkin. Sekoitustensa pohjana mies käyttää korkeintaan 40-prosenttista Koskenkorvaa ja makua voivat antaa esimerkiksi itse metsästä kerätyt marjat, hedelmät, yrtit, koivun hiirenkorvat sekä kuusen- ja männynkerkät.

- Löysin sattumalta kirjan, jonka nimi oli Viinanmaustajan käsikirja. Siitä se lähti, hurahdin silloinkin täysillä. Myyntiin omia snapseja ei voi tietystikään pistää, vaan ne pitää nauttia hyvässä seurassa sopivan hetken tullen.

- Parhaassa snapsissa pohjana on Koskenkorvaa ja makuna hillaa. Tumma rommikin toimii Lapin soiden keltaisen kullan kanssa täydellisesti. Juoma tehdään hilla-aikaan ja nautitaan jouluna. Kaikki paranee, mitä kauemmin sitä malttaa säilyttää. Mutta eläkkeellähän on aikaa odottaa, Kemppainen virnistää.

Rovaniemellä syntyneen ja Kiukaisten Paneliassa varttuneen Kari Kemppaisesen vei rauhanturvaajaksi sama syy kuin useimman muunkin nuoren suomalaisen. Kemppainen halusi nähdä maailmaa ja ehkä myös parantaa sitä.

- Olin varusmiehenä rannikkojääkäripataljoonassa, mistä minut komennettiin Hämeenlinnaan mutteri- eli kuljettajakurssille. Siellä sanottiin, että rauhanturvatehtävissä kaivataan autokuskeja. Päätin jo armeija-aikana, että pistän paperit sisään. Ensimmäinen tavoite oli Namibia, mutta kuten tunnettua se siirtyi vuosilla eteenpäin.

Sinisen baretin alla Kemppainen ehti työskennellä puoli vuotta YKSV 6:n vahvuudessa Siinailla. Samaan aikaan alhaalla oli muun muassa Heikki Helassalo.

- Ajoin Protoa ja muistan vieläkin hyvin Rauhanturvaaja-lehdessäkin hiljan kerrotun tarinan siitä, miten puolalaiset pistettiin hiljaisiksi. Suomalaiselle kuljettajalle oli kunnia-asia, että suomalainen auto oli paras.

Kari Kemppaisen mukaan kuusikin kuukautta alueella riitti avaamaan silmät ison maailman arkitodellisuudelle.

- En ollut Siinaille lähtiessäni juurikaan matkustellut. Ruotsissa oli käynyt, mutta en missään muualla. Mutta Siinain jälkeen onkin sitten reissattu, useammassa maassa kirvesmiehen töissäkin ollut Kemppainen tilittää.

Siinailla palvellessaan Kemppainen tuli kokemaan myös sen, että liikenne maailmalla on jotain ihan muuta kuin liikenne kotimaassa.

- Kun on kerran kokenut Kairon kaaoksen, on kokenut kaiken. Siellä saattoi tulla kamelilauma vastaan keskellä kaupunkia.

Käsistään kätevänä miehenä Kari Kemppainen rakensi myös saunan komentajalle. Hän ehti palvella niin Reino Raitasaaren kuin ”Nenä-Niemisenkin” alaisuudessa.

- Siinain aikaisista palveluskavereista olen pitänyt yhteyttä ainakin Vammalasta kotoisin olleen viestikersantti Samppa Mäkipään ja kiukaislaisen Mattilan Timpan kanssa.

Kari Kemppaisen haastattelun loppuun sopii erikoinen tarina Suezin kanavalta. Kemppainen odotti rannalla ylitsepääsyä selkä päin kanavaan, kun yllättäen jostain takaa ylhäältä kuului selväksi suomeksi huudettu TERVE.

- Käänsin pääni ja tajusin tuijottavani Nesteen supertankkeri Tiiskeriä. Huutaja oli suomalainen merimies, joka olisi vielä pyytänyt minut kahvillekin, mutta aikaa ei ollut.

- Maailma on tunnetusti pieni ja tapasin sattumalta saman kaverin Oslossa, missä olimme molemmat rakentamassa paikallista koulua. Hän kertoi erikoisesta kohtaamisesta suomalaisen rauhanturvaajan kanssa Suezilla ja vasta silloin minä tajusin, kenen kanssa puhun. Oli se uskomaton kokemus, Kemppainen ihmettelee.

Rauhanturvaajaksi Kari Kemppainen ei tullut sitten vuoden 1976 ja Siinain lähteneeksi.

- Libanoniin ja Golanille vielä kysyttiin, mutta oli pakko kieltäytyä. Tapasin vaimoni Tainan ja avioliitto pilasi hyvän sotilasuran, hän virnistää.

 

Tekstija kuva: Asko Tanhuanpää

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa