Juhani Ollila

Kaikki loppuu aikanaan – väitetään – niin loppuu myös Juhani Saukkosen pitkä jakso rauhanturvaajien oman puhallinsoittokunnan Faittereiden peräsimessä. "Jussi" siirtyy rivisoittajaksi vuodenvaihteessa ja vetovastuun ottaa reilut kymmenen vuotta orkesterissa mukana ollut trumpetisti Juhani Ollila.

- Jussilta jää isot saappaat, mutta eiköhän nekin täyteen saa. Mikään yhden miehen show Faitterit ei ole vastakaan, vaan kaikki tehdään edelleen yhdessä muun porukan kanssa. Soittokunnan vetäjällä on tietysti kuitenkin omat vastuunsa ja myös velvollisuutensa, Ollila miettii.

- Soittokunnan jäsenenä jatkan vastakin omassa roolissani eli soitan trumpettia. Vastuun musiikista kantavat kapellimestarit eli Timo Jaakkola Haminasta, Raimo Ovaska Tikkakoskelta ja Mauno "Manu" Mattila Rauman Lapista, painottaa Ollila.

Ollila sanoo lupautuneensa soittokunnan vetäjäksi vasta pitkän, jopa puolisen vuotta vieneen harkinnan jälkeen.

- En hirveästi pyrkinyt, mutta en voinut sitten lopulta kieltääkään. Asia nimittäin esitettiin minulle niin, ettei paljon vaihtoehtoja ollut. YK-päivänä lopulta sitten vastasin myöntävästi, hän paljastaa.

Pelimannipohjalta soittajaksi

Nyt 52-vuotiaasta Juhani Ollilasta, vastaavana ohjaajana yksityisessä lastenkodissa työskentelevästä harjavaltalaisesta sosionomista ja kuvataideterapeutista teki soittajan perhetausta. Ollilan isoisä toimi nimittäin paikallisen seurakunnan nuorisosoittokunnan vetäjänä.

- Soittajaksi olen sittemmin opetellut ihan pelimannipohjalta, mutta veljeni Markku on alan ammattilainen. Kaartin soittokunnassa aikanaan soittanut velimies toimii nykyisin Palmgren-konservatorion rehtorina Porissa, Ollila selvittää.

Ensikosketuksen Faittereihin Juhani Ollila muistaa saaneensa vuosituhannen alussa ollessaan töissä Karhulassa.

- Faitterit oli keikalla sillä suunnalla ja näin orkesterista jutun sekä kuvan paikallislehdessä. Rauhanturvaajien oma soittokunta vaikutti kiinnostavalta, otin yhteyttä Nuorivuoren Anttiin ja hän vei minut myös ensimmäisen kerran porukan harjoituksiin.

- Ensimmäisen kerran soitin Faittereiden riveissä vuonna 2002 Laajavuoressa, kun Tapani Forströmin säveltämä marssikilpailun voittajakappale julkistettiin. Porukkaan oli todella helppo mennä uutena miehenä sisään. Henki oli reilu ja asiallinen, eivätkä vanhemmat kaverit pitäneet todellakaan keskenään mitää omaa salaseuraansa, muistaa Ollila.

Kaksi reissua Libanoniin

Juhani OllilaFaittereihin liittyessään Ollila oli jo omat rauhanturvakannuksensa hankkinut. Hän työskenteli 1990-91 Etelä-Libanonissa supatoimiston tiedotusaliupseerina ja 2000-01 samalla Ykkösen mäellä huoltotoimiston  muonitus- ja varustevastaavana.

- Olen monta kertaa miettinyt, mikä sai lähtemään ensimmäisen kerran reissuun. Totuus on, että kyllä se oli aika pitkälti pelkkää uteliaisuutta, halua kokea jotain täysin uutta. Pistin paperit sisään jo Namibiaan, mutta silloin ei vielä tärpännyt.

- Supatoimistoon päädyin puhtaasti sattumalta. Alunperin olin lähdössä Libanoniin vartiojääkäriksi, mutta kesken koulutuksen sainkin kutsun päällikön toimistoon. Hän kysyi, osaanko käyttää videokameraa ja minä vastasin myöntävästi. Vasta jälkeenpäin selvisi, että se vastaus ratkaisi sijoitukseni, Ollila naurahtaa.

Käytännössä Juhani Ollila vastasi pataljoonan matkatoimiston palvelujen sujumisesta sekä radioaseman pyörittämisestä, videokuvaajan roolin hän otti, kun tarvittiin.

- Nuorelle miehelle vuosi ulkomailla opetti vastuuta niin omasta itsestä kuin muistakin. Siellä oltiin loppujen lopuksi aika paljon vartijoina. Oman värinsä vuoteen toi maahyökkäyksen aloittaminen Irakia vastaan.

- Kymmenen vuotta myöhemin tilanne Libanonissa oli hyvinkin paljon erilainen. Israelilaiset olivat lähteneet ja oli kaikin puolin rauhallisempaa. Operatiivista toimintaa oli todella vähän ja palvelus meni aika pitkälti varuskuntaelämäksi, vertaa Ollila.

Vuosituhannen alussa Libanonissa palveli myös toinen Faittereiden soittaja, postimiehenä työskennellyt Jarkko Anttila.

Juhani OllilaFaittereille kuuluu hyvää

Faittereiden kokonaisvahvuus tänään on 25 soittajaa. Juhani Ollila painottaa, että kaikki ovat joko entisiä rauhanturvaajia tai sitten näiden lapsia.

- Soittokunnalle kuuluu kaikin puolin ihan hyvää. Musiikki on hyvällä tasolla ja mukaan on saatu myös uusia soittajia, viimeksi käyrätorvisti ja fonisti. Uudet kyvyt ovat tietysti koko ajan tervetulleita. Pelkkä into ei kuitenkaan riitä, vaan jonkinlainen soittotaitokin pitää olla olemassa.

- Henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä sitoutumisen tasosta, millä porukka on mukana Faittereiden toiminnassa. Viikonloppuja viitsitään lähteä viettämään yhdessä pitkienkin matkojen taka, vaikka korvaukset ovat hyvinkin mitättömät, Ollila luonnehtii.

Vuosittain Faittereilla on puolisentusinaa keikkaa. Vakiopaikkoja ovat ainakin Kankaanpään rauhanturvaseminaari ja YK-päivän juhlallisuudet Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

 

Teksti: Asko Tanhuanpää
Kuvat: Asko Tanhuanpää, Juhani Ollilan arkisto

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa