Rauhanturvaaja

Arkisto

Juha JalkanenOn paikallaan summata suomalaisen rauhanturvaamisen 59. vuoden saldo edunvalvonnan näkökulmasta. Mitä olemme saaneet aikaan? Käsittelen tässä mielestäni tärkeimmät saavutukset.

Päättymäisillään oleva kriisinhallintavuosi on yhdellä tavalla historiallinen. Puolustusministeri Carl Haglund hyväksyi maaliskuussa kriisinhallinnan kansallisen veteraaniohjelman, joka ulottuu vuoteen 2019. Ohjelma on laadittu laajassa poikkihallinnollisessa yhteistyössä. Sen toteuttamisessa viranomaisten lisäksi Rauhanturvaajaliitolla on merkittävä rooli.

Keskeiset tavoitteet ovat kattavan tukiverkon rakentaminen, kriisinhallintaveteraanistatuksen
luominen ja palveluksen aikaisen tuen kehittäminen. Tukiverkon rakentaminen tarkoittaa palveluksen jälkeisen
tuen kokonaisuutta, joka kattaa yhteydenpidon, yhden luukun periaatteella toimivan neuvontapalvelun ja muun viranomaistuen, vapaaehtoisjärjestöjen toimintaan perustuvan vertaistuen sekä seurannan.

Viranomaistuki tulee perustumaan sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltuun kriisinhallinnan tapaturma- ja ammattitautilakiin, josta Rauhanturvaajaliittoa on kuultu asiantuntijana. Ensi vuonna voimaan tulevassa laissa kriisinhallinnan palvelusolosuhteet on tarkoitus ottaa nykyistä paremmin huomioon.

Tukena voitaisiin myöntää kotiutumiseen, siviiliin sopeutumiseen ja myöhemmin esiintyviin palvelukseen liittyviin psykososiaalisiin oireisiin, ongelmiin ja ilmiöihin suunnattuja palveluja. Ne voisivat olla myös kriisinhallintakokemusta saaneiden asiantuntijoiden luentoja, konsultaatioita
ja muita palveluja kurssimuotoisina paketteina viikonloppuisin kuntoutuslaitoksissa. Käytännössä kyse tullee olemaan vertaistuen lakisääteisestä järjestämisestä.

Palveluksen aikaisen tuen kehittämisen tavoitteena on tukea palvelustehtävien suorittamista
ja ehkäistä ennalta mahdollisia palveluksen aikaisia ja sen jälkeisiä ongelmia.

Tavoitteena on myös vakiinnuttaa kansainvälisen mallin mukaisesti käsite kriisinhallintaveteraani.
Sen konkreettisena merkkinä on juhlavuonna 2016 tarkoitus jakaa kaikille meille yhteiseksi tunnukseksi kortti, joka oikeuttaisi puolustusvoimien ja Rauhanturvaajaliiton erikseen neuvottelemiin etuihin.

Miten olemme tähän saavutukseen päässeet? Ei pidä unohtaa historiaa. Vertaistuen tukipilarina on tietysti jo Sotiemme veteraanien luoma ”Kaveria ei jätetä” -henki.

Sinibarettiliiton aikana kiinnostus rauhanturvaajien ja heidän omaistensa hyvinvoinnista
alkoi herätä 1990-luvulla. Monica Röberg teki tutkimuksen rauhanturvapalveluksen vaikutuksesta parisuhteeseen. Vuonna 1999 se julkaistiin nimellä ”Kotona ja kaukana – rauhanturvaajan parisuhteen erilainen aikakausi”. Otsikko jäi elämään antaen toiminnalle sitä hyvin kuvaavan nimen, ja sisältö laajeni. Vuonna 1998 alkanut toiminta vakiintui puolustusministeriön
ja pääesikunnan kanssa 2003 alkaen.

Puolustusvoimat ja Rauhanturvaajaliitto allekirjoittivat päivälleen seitsemän vuotta sitten yhteistyösopimuksen psykososiaalisen tuen kehittämisestä puolustusvoimien kriisinhallintaorganisaatiossa. Siinä määriteltiin liiton osallistuminen tuen järjestämiseen kriisinhallintaan osallistuville sotilaille ja heidän läheisilleen operaatioon valmistautumisvaiheessa,
sen aikana ja kotiutumisen jälkeen. Yhteistyön muodot ovat osallistuminen henkilöstön valmistavaan koulutukseen, kotiuttamiseen ja informaation jakamiseen sekä kriisinhallintahenkilöstön ja heidän läheistensä käyttöön tarkoitetun päivystävän puhelimen ylläpito sekä tuki myös Sotiemme veteraaneille.

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama ja Rauhanturvaajaliiton toteuttama vuonna 2013 alkanut Rauhanturvaajat vertaisina -projekti suunnittelee ja toteuttaa kaikille rauhanturvaajille ja heidän läheisilleen vertaistukea. Tavoitteena on saman elämäntilanteen kokeneiden verkostoituminen.
Vertais- ja vapaaehtoistoiminnalla tuetaan rauhanturvaajien ja heidän läheistensä jaksamista
ja hyvinvointia ennen palvelusta, palveluksen aikana ja sen jälkeen.

Olemme oikeutetusti kriisinhallintaveteraanistatuksemme ansainneet. Kiitos siitä kuuluu kaikille aktiivisille toimijoille. Takki auki ja henkseleitä paukutellen ei kuitenkaan mennä eteenpäin. Matka on kesken, ja sitä on kuljettava päämäärätietoisesti, ylpeyttä tuntien, mutta ei ylpeänä.


Toivotan kaikille kriisinhallintaveteraaneille ja läheisillemme Rauhallista joulua sekä Onnellista rauhanturvaamisen juhlavuotta 2016.

 

Juha Jalkanen

Kirjoittaja on SRTL:n johtava lakimies

Rauhanturvaaja

Arkisto

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa