Asko Tanhuanpää

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja

Olemme maljamme ansainneet

Suomalaisen rauhanturvaamisen juhlavuosi huipentui Lahdessa kuluvan joulukuun alussa järjestettyyn juhlaan, jonka puhujiksi oli saatu rauhantekemisen asiantuntijoita ja arvovieraita maailman huipulta. Presidentti Martti Ahtisaaren ja YK:n alipääsihteeri Hervé Ladsousin mukanaolo osoitti, että meidän nykyisten kriisinhallintaveteraanien arvostus on korkealla muuallakin kuin omissa messi-illoissamme.

Kymmenessä vuodessa arvostuksessa on menty selkeästi parempaan suuntaan, mikäli mittapuuna käyttää valtiovallan isännöimää pyöreiden vuosien juhlaa. Kymmenen vuotta sitten Tampereella pääosan juhlasta sai vielä yhteiskunnan kerma ja rauhanturvaajille jäi lähinnä narikkavahdin osa. Nyt pääosassa olivat nimenomaan rauhanturvaajat, joita Lahteen oli saapunut monisatapäinen joukko ympäri valtakunnan.

Kaunis kiitos suomalaiselle rauhanturvatoiminnalle oli myös liittomme nykyisen puheenjohtajan Paavo Kiljusen palkitseminen Itsenäisyyspäivänä ensimmäisen luokan Vapaudenristillä rintatähtineen. Kiljunen on tehnyt harvinaisen komean sotilasuran, mutta ainakin pienen osan hänen osakseen langenneesta kunniasta saamme ottaa myös me liiton rivijäsenet. Puheenjohtaja pääsi edustamaan Vapaudenristi rinnassaan ensimmäisen kerran Itsenäisyyspäivänä presidentinlinnassa, minne oli kutsuttu myös muita ansioituneita rauhanturvaajia.

Säätytalolla järjestetyssä Vapaudenristien luovutustilaisuudessa mukana oli myös liiton varapuheenjohtaja Esko Hakulinen, jonka rintaan kiinnitettiin neljännen luokan Vapaudenristi. On hyvin harvinaista, että kahta saman yhdistyksen jäsentä muistetaan samaan aikaan, mutta juhlavuotemme kunniaksi poikkeus nyt tehtiin. Vapaudenristin ritarikunnan kanslerina toimii Suomen Rauhanturvaajaliiton kunniajäsen, kenraali Gustav Hägglund.

Päättyvä vuosi on ollut suomaisille rauhanturvaajille kaikin puolin merkittävä ja myös menestyksekäs. Juhlan kunniaksi olemme nyt kaikki kansainvälisen tavan mukaisesti veteraaneja ja asiat ovat muutenkin paremmalla mallilla kuin vuosi sitten. Yksi merkittävimmistä asioista on tulevan tammikuun ensimmäisenä päivänä voimaan astunut sotilastapaturmalain uudistus. Jatkossa kriisinhallintatehtäviin osallistuvien asiat käsitellään omana kokonaisuutenaan tehtäväkentän poikkeavat olosuhteet huomioiden.

Vielä kerran malja meille kaikille, arvoisat kriisinhallintaveteraanit. Olemme sen ansainneet.

 

Asko Tanhuanpää
Päätoimittaja 

Flash -sisältöä ei voi katsoa tällä selaimella.

Requirements

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa