Rauhanturvaaja

Arkisto

Pekka Visuri

Pekka Visuri

Suomalaisessa ja keskieurooppalaisessa kielenkäytössä Lähi-idällä tarkoitetaan suunnilleen aluetta, joka englanninkielisessä maailmassa tunnetaan Keski-itänä (Middle East). Kysymys on lännestä katsottuna maista, jotka sijaitsevat Aasian, Afrikan ja Euroopan välisillä raja-alueilla. Ne ovat Israelia lukuun ottamatta muslimien hallitsemia, vaikka uskontokunnat saattavat erota toisistaan. Kulttuurisesti myös Orienttina tunnettu alue on verraten yhtenäinen verrattuna Eurooppaan, Aasiaan, Afrikkaan ja Amerikkaan.

Lähi-idän alueen määritys on ollut tulkinnanvartaista ja tilanteesta riippuvaa. Siirtomaa-aikana kielenkäyttöä ja maantiedettä hallitsivat eurooppalaisten isäntämaiden käytännöt, joilla on merkitystä vieläkin. Nykyisin alue määritetään varsin väljästi tarkoittamaan ”laajaa Lähi-itää”, joka lännessä ulottuu Pohjois-Afrikkaan Libyaa myöten ja idässä Keski-Aasiaan Afganistaniin asti. Vasta Intia on selvästi Lähi-idän ulkopuolella.

Turkki voidaan kokonaisuudessaan lukea Lähi-idän maaksi entisen suurvalta-asemansa vuoksi, sillä ottomaanien imperiumi hallitsi noita alueita satoja vuosia. Nykyisin muistellaan kaihoisasti aikaa, jolloin eri uskontojen ja kansanryhmien rinnakkaineloa suosineet ottomaanit ylläpitivät rauhaa laajalla alueella. Tuon imperiumin romahdus ensimmäisen maailmansodan lopulla antoi tilaa briteille ja ranskalaisille, jotka 1950-luvun lopulla puolestaan joutuivat väistymään amerikkalaisten tieltä.

Viime vuosina myös Yhdysvallat on kokenut ”imperiumin taakan” raskaaksi. Ratkaiseva käänne tuli Yhdysvaltojen syksyllä 2001 aloittamasta ”terrorismin vastaisesta sodasta”, erityisesti hyökkäyksistä Afganistaniin ja Irakiin. Tähän voidaan lisätä myös epäonnistuneet interventiot Libyaan ja Syyriaan. Näissä oli kysymys paljolti ”lännen” hapuilevasta reagoinnista ”arabikevään” tapahtumiin. Seurauksena joka tapauksessa on ollut Yhdysvalloissa ja EU:n piirissä selvästi havaittava kyllästyminen siihen interventiopolitiikkaan, joka luonnehti 1990-luvulta alkaen toimintaa Balkanilla ja Lähi-idässä.

Vaikuttavin esimerkki mielialan muutoksesta nähtiin Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjassa, kun Donald Trump moitti ankarasti vuoden 2001 jälkeistä toimintamallia, jolla pyrittiin ”viemään demokratiaa” arabimaihin. Hän julisti vuonna 2016: ”Me olemme kuluttaneet Lähi-idässä 6 000 miljardia dollaria. Noilla rahoilla olisimme voineet jälleenrakentaa maamme kahteen kertaan. Katsokaa teitämme, siltojamme, tunneleitamme ja lentokenttiämme, kuinka vanhentuneita ne ovat!”

Riippumatta siitä, mitä muuta Trump on sanonut, hänen vaatimuksensa keskittyä Amerikan rakentamiseen ja lopettaa interventiot Lähi-idässä sai laajan kannatuksen. Siinä hän myötäili yleistä mielialaa ja onnistui kuvaamaan vastassaan olleen Hillary Clintonin syylliseksi erityisesti Libyassa koettuun fiaskoon ja radikaalia islamismia edustaneen ryhmittymän nousuun Irakissa ja Syyriassa.

Jatkuvat konfliktit ovat leimanneet Lähi-itää toisen maailmansodan jälkeen, kun Eurooppa oli jo pääpiirtein rauhoittunut. Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 brittien hallitsemaan Palestiinaan tuotti riitaisen asetelman, joka vieläkin vaikuttaa ratkaisemattomalta. Israelin voimistuminen paljolti amerikkalaisten tuella on viime vuosina estänyt arabeja uhkaamasta juutalaisvaltiota, mutta konfliktipotentiaali on yhä olemassa ja voi milloin tahansa tuottaa sotaisia leimahduksia.

Nykyisin vaarallisin kilpailutilanne vallitsee Iranin ja Saudi-Arabian välillä. Se näkyy erityisesti Jemenin tuhoisassa sisällissodassa mutta myös Syyrian ja Irakin tilanteissa. Tähän liittyy uskontopohjainen sunnien ja shiiojen välinen kiista, joka on vanhaa perua mutta saanut uutta voimaa tuosta alueellisten suurvaltojen kamppailusta. Tähän liittyy ajankohtaisesti Yhdysvaltojen tuki Saudi-Arabialle Irania vastaan ja jopa Israelin asettuminen saudien puolelle. Siksi myös Persianlahti on jälleen noussut kriisialueeksi.

Euroopan unionin rooli Lähi-idän alueella on ollut vähäinen, varsinkin kun otetaan huomioon Ison-Britannian ja Ranskan pitkät siirtomaaperinteet. Sekä Turkki että Venäjä ovat jälleen vahvasti palanneet alueen politiikkaan. Siitä osoituksena ovat myös viimeisimmät pyrkimykset saada Venäjän, Turkin ja Iranin johdolla rauha Syyriaan, mihin kylläkin tarvitaan myös Yhdysvaltojen myötävaikutusta. Jo entisestään sekavaa tilannetta on mutkistanut kysymys kurdien asemasta, kun Turkki vastustaa ankarasti heidän alueidensa itsenäistymistä tai edes laajaa autonomiaa. Ja kun Yhdysvallat on tukeutunut kurdeihin Syyrian ja Irakin taisteluissa, myös Naton yhtenäisyys on pahasti rakoillut.

Ulkopuolisten on interventioilla vaikea puuttua Lähi-idän tilanteisiin ja pakottaa osapuolia sopimuksiin. Sen sijaan perinteistä rauhanturvatoimintaa kannattaa Suomenkin jatkaa erityisesti Libanonissa.

 

Pekka Visuri

Rauhanturvaaja

Arkisto

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa