Suomalaisten motivaatioita osallistua rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan on tutkittu muutamia kertoja vuosien saatossa. Syitä hakeutumiseen ja tehtäviin lähtemiseen on ollut useita mm. halu hakea uusia elämänkokemuksia, halu hankkia kokemuksia työskentelystä monikansallisessa organisaatiossa, raha, halu kehittyä sotilaana / kehittää henkilökohtaisia sotilaallisia taitoja, seikkailunhalu, halu kehittää kielitaitoa, halu tehdä hyvää ja auttaa sekä aikoinaan myös se verovapaa auto.

Olivatpa päätökseen hakea ja lähteä vaikuttaneet tekijät mitkä tahansa, päätös on aina (tai ainakin pitäisi olla) henkilökohtainen. Ennen lähtöä tiettyjen perusasioiden pitäisi aina olla kunnossa. Näitä ovat työhön, opiskeluun ja perhe-elämään liittyvät asiat. Vanha totuus on, että vaikeuksia ei pääse ulkomaille pakoon.

Kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta opitaan ja opiskellaan tänä päivänä ihan eri tavalla kuin muutama vuosikymmen sitten. Nuorten suomalaisten kielitaito on hyvä ja kansainvälisiä asioita opiskellaan koulumaailmassa ja harjoitellaan työelämässä. Työskentely vierasmaalaisten kanssa vieraalla kielellä ei ole enää mikään poikkeustilanne tai kummajainen.

Raha saattaa olla monelle nuorelle henkilölle ratkaiseva päätöksentekoon vaikuttava tekijä. Nykyään kun sitä autoa ei voi verovapaasti hankkia, löytyy varmasti monia hyviä sijoituskohteita, kuten esimerkiksi alkupääoma omaan asuntoon, opiskelun rahoittaminen jne. Raha yksinään ei saisi kuitenkaan olla ainoa lähtöä motivoiva tekijä.

Halu auttaa ja tehdä hyvää sekä mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin ja niin sanotusti nähdä maailmaa lienevät tänäkin päivänä yleisimpiä hakeutumiseen vaikuttavia tekijöitä.

Palkatulle henkilöstölle osallistuminen kriisinhallintaan antaa mm. mahdollisuuksia hankkia kokemusta kansainvälisestä esikuntatyöskentelystä, joukkojen johtamisesta vaativassa toimintaympäristössä sekä yhteistoiminnasta operaatioalueen eri toimijoiden kanssa. Näitä kokemuksia voi käyttää tai soveltaen käyttää myöhemmällä uralla joko kotimaassa tai ulkomailla.

Työskentely monien eri kansainvälisten ja kansallisten organisaatioiden kanssa operaatioalueella antaa hyvät mahdollisuudet verkostoitumiseen. Palveluksen aikana luodut suhteet ovatkin avanneet työuria eri järjestöissä entisille rauhanturvaajille.

Seikkailunhalu ja halu mitata omia rajojaan saattavat myös olla syitä tehtäviin hakeutumiseen. On kuitenkin hyvä pitää mielessä vanha hyväksi koettu sanonta suomalaisista rauhanturvaajista, “emme tarvitse rampoja emmekä Ramboja”.

Mikä siellä operaatioalueella sitten odottaa?

Melkein takuuvarmasti voi sanoa, että ainakin erilainen ilmasto, erilaiset ihmiset, niin paikalliset kuin kansainväliset työtoveritkin, erilainen kulttuuri eri uskontoineen sekä lähes kaoottinen liikenne.

Afrikan tai Afganistanin kuumuuteen tottuminen vie oman aikansa ennen kuin elimistö tottuu uuteen ympäristöön. Paikallinen liikenne vaikuttaa kaoottiselta, ihan kuin mitään liikennesääntöjä ei olisi olemassakaan. Silti kaikki toimii ja onnettomuuksia sattuu paikallisille yllättävän vähän. Erilainen kulttuuri ehkä oudoilta tuntuvilta tapoineen saattaa myös aluksi tuntua oudolta ja aiheuttaa omassa käytöksessä epävarmuutta.

Usein kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan ole se ensimmäisen kulttuurishokin aiheuttaja. Ensimmäinen tyrmistys saattaa tapahtua oman uuden työyhteisön sisällä varsinkin kansainvälisissä esikunnissa ja sotilastarkkailijaoperaatioissa. Oudot työskentelytavat tai joidenkin kansakuntien edustajien haluttomuus tarttua minkäänlaisiin operatiivisiin tehtäviin saattavat hankaloittaa ensi vaiheen sopeutumista uuteen työtehtävään. Vääristymät johtavat usein epätasaiseen tehtäväjakoon ja tietyn henkilöstön ylikuormittumiseen operaation aikana. Tehtävät pitää kuitenkin hoitaa ja silloin se tekee, joka osaa ja pystyy.

Operaation aikana tapaa paljon paikallisen väestön edustajia paikallisista virkamiehistä kyläpäälliköihin, uskonnollisiin johtajiin, eri tason sotilasjohtajiin, poliisin edustajiin, paikallisten järjestöjen edustajiin jne. Tapaamiset tavallisen kansan, kaupunkien ja kylien asukkaiden kanssa jäävät usein lähtemättömästi muistoihin. Syrjäisessä kylässä matalassa majassa vähäisistä ruokatarvikkeista vieraalle tarjottu ateria jää vääjäämättä mieleen.

Operaatioissa joissa turvallisuustilanne sallii operaatioalueella liikkumisen myös vapaa-aikana, on mahdollista kokea kaikkea luonnon ihmeistä antiikin ajan rakennelmiin. Matkustaminen kannattaa aina ja se avartaa käsitystämme paikallisesta kulttuurihistoriasta.

Jatkuva humanitaarisen hädän ja kurjuuden näkeminen saattaa tuntua stressaavalta. Kriisialueilla kärsivät pahimmin ne täysin syyttömät, naiset ja lapset. Sairaiden ja aliravittujen lapsien, kärsivien äitien sekä vanhusten jatkuva näkeminen saattaa saada rauhanturvaajan tuntemaan olonsa voimattomaksi ja riittämättömäksi, kun omat auttamisen keinot ovat niin vähissä.

Osa joutuu tehtävissään taistelukentän olosuhteisiin. Ensimmäinen taistelukosketus, tuleen vastaaminen ja mahdollinen päätös tappaa toinen ihminen ovat kovia paikkoja kenelle tahansa. Myös lähes jatkuva valmiudessa oleminen sekä epävarmuus turvallisuudesta aina leiristä lähdettäessä saattavat aiheuttaa kumulatiivista stressiä.

Vuoden 2006 Libanonin sodan jatkuvat vaaralliset lähelle ampumiset ja lopulta neljän alaisen ja hyvän ystävän kuolema sekä kahden muun vakava haavoittuminen saivat minut jatkuvasti tarkkailemaan kriittisesti itseäni sekä toimintakyvyn säilymistä noissa sodan ajan olosuhteissa. Tämän kaltaiset ikävät operaatiomuistot säilyvät mielessä ikuisesti.

Luettuani kirjoittamani tekstin, totesin, että tämän perusteella kukaan ei kyllä hakeudu mihinkään. Olen kuitenkin käyttänyt paljon sanaa ”saattaa” tarkoittaen, että on mahdollista, mutta ei toki itsestään selvää, että näin tapahtuu. Silti pahimpaan pitää varautua. Se varautuminen tapahtuu suomalaisen ammattitaidon, laadukkaan koulutuksen, nykyaikaisen varustuksen sekä toimivan huolto- ja tukijärjestelmän kautta.

Yksi tärkeistä opeteltavista taidoista on yhteistoimintakyky. Nykyisissä monimuotoisissa kriiseissä kokonaisvaltainen kriisinhallinta, jossa operaation sotilas-, poliisi- ja siviilikomponenttien on kyettävä hyvään yhteistoimintaan, on ainoa keino operaation onnistumiselle. Lisäksi vaaditaan hyvin koordinoitua yhteistoimintaa operaation ja alueella toimivien kansainvälisten organisaatioiden ja muiden toimijoiden välillä. Hyvin suunnitellun ja toteutetun yhteistoiminnan avulla onnistutaan myös siviilien suojelussa (Protection of Civilians), joka on noussut operaatioiden yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä varsinkin Afrikassa.

Jokaisesta operaatiosta olisin halunnut ottaa kotiin viemisiksi sen yhteisöllisyyden ja hyvän kaverihengen, mikä työyhteisössä vallitsi. Hyvät muistot säilyvät päällimmäisinä ja niitä on paljon. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sekä turvallisia missioita.

 

Rolf Kullberg
Kirjoittaja on kriisinhallintaveteraani ja toimii nykyään FINCENT:n UNMEM-kurssin pääkouluttajana.

 

Julkaisija:

small logoSuomen Rauhanturvaajaliitto ry

 rauhanturvaajaliitto.fi

Seuraa Rauhanturvaajaliittoa sosiaalisessa mediassa