Rauhanturvaaja 4/19

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n jäsenlehti

STORY IN KALEVALA METRE, 2019 ALL RIGHTS RESERVED

Kuva7 

HAKKAPELIITTOJEN MATKAPÄIVÄKIRJASTA

Pohjolan Rauhanturvaajat ja Hakkapeliitat Ruotsissa
Pohjolan RT-motoristit ovat perinteisesti kokoontuneet vuosittain kussakin Pohjoismaassa ja tänä vuonna vuorossa oli Ruotsi. Tämä ”sotilaallisesti” hyvin organisoitu moottoripyörätapahtuma kuuluu domVeteraaniliittojen vuosittaiseen tapahtumakalenteriin.
SRTL:n moottoripyöräilevien kriisinhallintaveteraanien matkakertomus Ruotsiin Kalevalaisella runomitalla ylöskirjoitettuna. 

Kuva3”Ollos miekka miestä myöten,
kalpa kantajan mukahan,
Orihit oivat alla,
ajourat taivasalla.”

RT-motoristikiertueen järjestäjänä toimi Ruotsin Veteraaniliitto (Sveriges Veteranförbund, SVF), Ruotsin Puolustusvoimat (Forsvarsmakten) ja NVT projektiryhmä. Tapahtumaa sponsoroivat mm. Fazer, Karlsborgin Matkailu ja paikalliset sinibaretit.

Kiiri kutsu Jöötanmaalta,
mieli mennä muistamahan:
”Oi sie uljas pohjan poika,
ylimmäinen ystäväni,
sotaurho Suomen niemen.
Miekkoinensa ison pihoille,
Svean taaton tantereille.
Tykö tuimain tappelijain
suojihin soankävijäin.
Sodat jäisi joutaville,
miehille mitättömille.”

Ajotapahtuman virallinen osuus alkoi 25.5 lauantaina Kråk/Karlsborgista kello 16:00 ja päättyi Tukholmassa lounasaikaan 30.5. torstaina. Suomen osasto kokoontui Naantalissa perjantaina 24.5 yölaivalle, josta jatkoi aamulla moottorimarssiosastona ensimmäisenä osuutena Karlsborgiin.
Majoitus ja ruokailut tapahtuivat pääosin kasarmeissa.

”Sotajymyistä pois vanhat urhot
sekä muu katala kansa.
Ei sua sotahan vieä,
ei tahota tappelohon.”

Kaik’ on koolle kutsuttuna,
seutuja samonneina.
Kauan kaonnehiksi,
veljiksi iän-ikuisiksi.
Sinne on satoja saatu,
tuhansia tukkueltu.
Sa'an miestä miekallista,
tuhat rautaista oritta.

Hyvin suunniteltu matkareitti kattoi vierailuita erilaisissa Ruotsin maanpuolustikseen liittyvissä kohteissa ja reitin pituus oli näiltä osin noin 800 kilometriä.

Joukko jaettiin kolmeen osaan, joista jokaista johti Road Captain. Reitit kulkivat pääosin syrjäisempiä ja mutkaisia maaseututeitä valtateitä vältellen.

Matkan varsinainen kohokohta oli osallistuminen Ruotsin veteraanipäivän juhlallisuuksiin Tukholmassa 29. Toukokuuta.

Jo suistiin suuret ruunat,
hiien ruskeat hevoset,
hiien varsan vaahtileuat,
hiien nurmien periltä.

Otti oivan orihin,
hienovartisen hevosen.
Varusnahat ylle vaattoi,
kilpensä kypärän kera.
Itse istuvi selälle,
löihe reisin ratsahille.
Ajoa hyryttelevi,
matkoansa mittelevi.
Orihilla oivalla,
hienovarrella hevolla.

Sotauroot ikivanhat,
suurista sodista saapuneina.
Vieri vuodet kymmenennet,
Saa’essa otolle sammon.
Meni maille merenkäynnin,
Väinölän pitkistä peristä.

Lauantai 25/5

Pohjoismaisten RT-motoristien saapuminen Kråk’n panssarijoukkojen varuskunta-alueelle. Kustakin maasta 10 osallistuu moottoripyörää. Tutustumista ja majoittuminen kasarmeihin. Ruotsin Veteraaniliiton puheenjohtaja Sverker Göranson toivottaa osanottajat tervetulleiksi.

 Kuva4

 Alkubriefingissä projektijohtaja Tor Cavalli-Björkman esittelee matkaohjelman ja järjestäjien edustajat. Komendanttina toimii Ray Lindahl, joka opastaa myös oikeaoppisen ruotsalaisen punkan teon hyvin havainnollisesti. Reiteistä vastaa Lars Svärström Blue Berets MC Sweden yhdistyksestä. Ruotsin puolustusvoimien yhteysupseerina toimii Daniel Nybling. Grillausta ja virvokkeita. Suomi pelaa MM-jääkiekossa Venäjää vastaan ja voittaa.

Sotaväkeä alkoi tulla,
keskelle tulen palavan,
laakein linnain liepehille.

Käytihin katsastamahan,
vartijat Pohjolan vallan.
Kuin veljesi pohjoiset
oli koolla suuri sukusi.
Kaikk’ noi suurehen so’an,
poikasi poloiset nuoret.
Miekkamiehet miehenpuolet,
tyttäret tuonalaiset.
Vihurina kirjavan kylessä,
paaen paksun kainalossa.

Skövden sotilaskotiyhdistys ja Karlsborgin kunta tarjoavat nälkäisille faitterimotoristeille herkullisen hampurilaisaterian aidossa sotilaskotihengessä.

Sunnuntai 26/5

Ensimmäinen ryhmäajo-osuus suuntautuu aamiaisen jälkeen Skövden panssaritukikohtaan (Skövde Garrison), jossa päästään tutustumaan Ruotsin sotavoimien panssarikalustoon ja historiaan.

Maasotakoululla kisataan leikkimielisesti pohjoismaisten kesken moottoripyörien käsittelyssä. Finaalissa Suomi antaa Ruotsin voittaa lohdutukseksi aikaisemmasta Ruotsin 5-4 MM-jääkiekkotappiosta jatkoajalla Suomelle.
Pokaali meni siis Ruotsiin, mutta MM-jääkiekossa kisat jatkuvat Kanadaa vastaan.

Oli uron tuskan tuntijata,
kivun kiinniottajata,
vammojen vakittajata.
Kulki maita kuljeksien,
tiellänsä tuulispäänä.
Kerran toisessa talossa,
toisen kerran toisehen talohon.
Iltapäivällä ajetaan majoitukseen Karlsborgin linnakkeelle, jossa tutustutaan laskuvarjojoukkojen entiseen koulutuskeskukseen mm. suomea osaavan veteraanin opastuksella.
MM-jääkiekon loppuottelu katsotaan laskuvarjojoukkojen kanttiinissa. Suomi on uusi maailmanmestari 1-3.
Matkalla mieluisalla,
katsoi kunniata muiden,
kiekollisten kaukaloiden.
Kultaa tuli kunniaksi,
keppitappeluista noista.
Pelikentän parhaimmille,
mestareille maanäären.

Yöpyminen tapahtuu Karlsborgin varuskunnan pääkasarmilla.

Maanantai 27/5

Aamulla moottoripyörät ajetaan Karlsborgin kaupungin torille, jonka jälkeen linnoitusta ja sen historiaa esitellään. Kustaa Vaasan perustaman maailman vanhimpiin kuuluvien Husaarien (Life Regiment Hussars K3, Karlsborg) komentaja pitää mielenkiintoisen esityksen rykmentin toiminnasta.

Kuva6

Lounas saadaan rykmentin kenttäkeittiöstä.

Matka jatkuu n. 110 km Kvarnin maataistelukouluun (Land Warfare School, Kvarn), jossa varakomentaja Gerhardsson toivottaa RT-moottoripyöräilijät tervetulleiksi. Virvokkeita upseerimessissä. 

”Täs’ sotaoritta ootta,
kun et osonne toivoa tuota.
Tuota sammon toista puolta,
maailmaisen kaarrannetta.”

”Kus’ ratsuasi varrot,
oman taattosi tuvilla.

Kun et puulla pitäne,
niin se vaskesta valaja.
Raasta ratsu rinnallesi,
jouttenlaulu lähellesi.
Voitontahto vierellesi,
sielun sisu sijallesi.”

”Mit' olet pahoilla mielin,
mannuilla mairehilla?
Onnelias muilla mailla,
kotonasi alamaissa?
”Oletko voitettu orihin,
herjattu hevosen kanssa?
Sill’ saat kullat kypäriisi,
hope'ita huovan täyen.”

Tiistai 28/5

Matka jatkuu Linköpingiin Ilmavoimien museoon, jossa ohjelma ja museokierros alkavat lennoston (Helicopter Wing, Linköping) varakomentaja Antonssonin johdolla. Ohjelmassa myös paikallisen veteraanin palkitseminen.

Kuva9

Iltapäivällä siirtyminen moottorimarssina Skenäsiin, jossa kahvitauko.

Ruotsin Puolustusvoimien Sikorsky UH-60M ”Black Hawk”-taisteluhelikopteri saapuu näytösluontoisesti paikalle saattamaan matkalaiset Tukholmaan. 

Lensi lempo ilmalintu,
mustahaukka hallitseva.
Viittoi matkaan miekkamiehet,
vuonon varren vartijana.

 

Kahvi- ja pullatauon jälkeen lautta lastataan moottoripyörillä ja maihinnousu vuonon vastarannalle pyritään tekemään hyvässä järjestyksessä.

Myös lautan kapteeni huomioi matkalaiset erityiskohtelulla ja tekee näin ollen ylimääräisiä ”vihollisen harhautusliikkeitä” ennen varsinaista maihinnousua.

Saapuminen Vällingeen kodinturvajoukkojen koulutuskeskukseen. (Swedish Home Guard Warfare School, HVSS Vällinge)

Koulutuskeskuksen tarjoaman erinomaisen päivällisen ja saunan jälkeen messi on jälleen auki.

Sosiaalinen illanvietto jatkuu pohjoismaisen yhteistyön korostamisen merkeissä.

Onnitteli osuvasti,
varuskuntain virallinen,
komentaja koko voiman.
Osui onnittelut oivat,
ansioksi Suomen saaton,
jääjoukon juhliessa.

Keskiviikko 29/5

Ruotsin kansallinen veteraanipäivä. Päivä on julistettu ensi kertaa kansalliseksi liputuspäiväksi. Suuret juhlallisuudet Tukholmassa. Pohjoismainen moottoripyöräosasto ottaa osaa juhliin aamulla kodinturvajoukkojen koulutuskeskuksessa ja siirtymällä myöhemmin aamupäivällä moottorimarssina Tukholman Gärdet’in toiminta- ja juhla—alueelle.

Osallistuminen paraatiin kaupungin halki. Pääjuhla ja lounas. Ruotsin Puolustusvoimien Komentaja Micael Byden toivottaa RT-motoristit tervetulleeksi juhlaan ja jakaa mitalit.
Ruotsin ylipäällikkö onnittelee Suomea jääkiekon maailmanmestaruudesta.

Oli päivä veteraanein,
kunniaksi sotaurhoin.
So’anpäällikkökin siellä,
mitaleita jakai’llen.
Kiitti komentaja noita,
liittokansain kulkijoita.

Tukholman veteraanipäivän pääjuhlan seremoniassa Ruotsin Kuningas jakaa kunnianosoituksia. Sotilasmusiikkia. Ilmavoimien osasto suorittaa vaikuttavan “missing man” muodostelmaylilennon.

Kuin myös itse kuningaskin,
palkiten parhaimpiansa.
Juhlinnassa valtapiirin,
seremoniassa suuressa.

Veteraanit muistoinensa,
tervehtivät toisiansa.
Ylilennot arvoisensa,
saivat hekin osaksensa.
Se ikuisesti muistetaan,
tuol’ taivahalla tavataan.

Siirtyminen Kungsängeniin Tukholmaa puolustavan Lifeguard Regimentin (LG) vieraaksi. Rykmentin historia alkoi1521, kun taalainmaalaiset valitsivat 16 nuorta miestä Kustaa Vaasan henkivartijoiksi.

Saunomista ja illanvietto messissä.

Torstai 30/5

Tutustuminen SWEDINT -koulutuskeskuksen toimintaan, pohjoismaista sosiaalista kanssakäymistä sekä kierros Lifeguard Regiment -museoon. 

Ajoi matkoa palasen,
pidoista parahista.
Tokko taukoa piteli,
kun ilmaa lieto liikutteli.
Ve'en kalvolle veäikse,
luikahaikse lainehille.

Läks’ maalta valkean veljen,
jotta saapi neitosensa,
ajaanjuoksusta kotihin.
Joutsenen osoamatta,
merikotkan mesoamatta.

Tuol’ on pitkät pilven longat,
mis’ uroot aalloista yleni.
Matka eistykänä,
teit’ lipuin liehuvina,
juuri juhlat juhlittuna.

Kiitokset Ruotsin veteraanijärjestölle SVF:lle ja ja Ruotsin Puolustusvoimille panostuksista vuosisataisen pohjoismaisen yhteistyön saralla.

Yhteistyön toivotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Kuva8

Viimeisen päivän päätöslounaan jälkeen pohjoismaiset motoristit hyvästelevät ja suuntaavat moottoripyöränsä kotimatkalle.

Suomen osasto siirtyy pääosin Tukholman kautta yölaivalla Turkuun perjantai-aamuksi 31.5, josta joukko kotiutuu kohti uusia seikkailuita monta tarinaa ja kokemusta rikkaampina.

Miekkamiehet laski päivän,
luppoaikoja liikkuvaisten.
Kävi luona laulajansa,
suurina sotakesinä,
vainovuosina kovina.

”Niin miks' en minäki laula,
miks' ei laula meiän miehet,
alta selvien vesien?”
Itse tieän rauan synnyn,
arvoan alun teräksen;
Sammon salaisuuden.”

”En ole sukua suurta,
mut’ vapaa vielä voimissansa.
Niin voi käyä ratsuillansa,
tieten taiten teitänsä.”

”Tien vei venäehelle,
saatoin saksahan kuvani.
Rikkahien riian luokse,
noihin vainovalke'isiin.
Pyhän maan pyörtehisiin,
suuriin soa’n savuihin.

Sai siitä parahin palkan,
soivat sinisarkareuhkan.
Metallisen palasen,
iänvanhan sotisopasen.
Eivät korpit saanutkana,
leijonata liehitellä.

Hevoisurohot so’ankäynnin,
joukko rauhan turvallisen.
Maan turva, meren turva,
kaiken ilmankaaren turva!

Vaikk’ nyt tieltä poikellaite,
tungeite ratsai’hin.
Ylös kalvan häilynnässä,
Vapa’uteen veresi veti.

Eloni meni ison meren,
meren laajan lainehilla.
Tuolla puolen tammisaaren,
pyhän virran perukoilla.

Pisti päälle sota-asun,
sarkavaatteet sotai’sat.
Kolmas kallion kovuutta,
varusverat viisahille.

Sotaordia olimme,
minä poika pohjolainen,
Toinen urho ulkolainen,
kalevaista kaikki tyynni.

Vuoden 2020 tapahtuma tullaan järjestämään Suomessa touko-kesäkuun vaihteessa ja järjestelyihin toivotaan tietysti mukaan mahdollisimman monta suomalaista Suomen Rauhanturvaajaliiton rauhanturvaajamotoristia.


Eipä ole ennen ollut,
ei ole tässä ennen ollut.
Eipä ennen eikä eilen,
tämän joukon juoleutta.
Tämän kansan kauneutta,
väen vanhan vänkeyttä.
Kyll' on monta tässä nuorisossa,
kansassa kasuavassa.

Niin heit’ tarvittihin,
uuden sammon saattajina.
Uuden päivän päästäjinä,
uuden soiton soittajina.

Anna ainaki, Jumala,
toisteki, totinen Luoja.
Tuulta tuu’iteltavaksi,
vapautta vaalittavaksi.
Urohoisessa väessä,
miehisessä joukkiossa.
Tyttärien täyttämänä,
siskojensa saattamana.

Mahti kuiten mielissänsä,
mainehissa sinne jääpi.
Ne kaikki oli veljiänsä,
Mi oli miehiä lähellänsä.
Enkä kuollut kuitenkana,
vaik’ ois kaunis kaatununna.

Pohjoismaisia motoristiryhmiä koordinoivat oheiset henkilöt: (kuvassa) Bjarne Berner, (Tanska); Tor Cavalli-Björkman (Ruotsi); Hallgeir Mikalsen, (Norja); Aki Harju, (Suomi). Ruotsin projektiryhmään kuuluivat lisäksi tiedottaja Nina Nord, valokuvaaja Thomas Waldenstedt, medic Madeleine Karlenfjäll sekä rallikapteenit Stefan Ragnesand, Jespher Fröhlin ja Johan Josefsson. 

Nordic Veteran Tour NVT 2020 järjestelyvastuu on siirtynyt Suomelle.
Suomen osastoon kuuluivat seuraavat faitterimotoristit:

Jake-Olavi Leonamaa Helsingistä, Tuomo Ruohonen Helsingistä, Juha Loponen Hämeenlinnasta, Timo Mörsky Hollolasta, Aki Harju Hollolasta, Markku Luoma Lahdesta, Jan-Erik Ekroth Kemiönsaarelta, Ari-Pekka Koho Lahdesta, Hannu Sorjonen Lahdesta sekä Eero Tähkänen Heinolasta.

Niin kuului kutsu kaikille muille,
sen seuraavat seurat Suomessa.
Kalevalan kiertoteillä,
Pohjan pitoja pie’tähän.
Pohjoisilla piirunpäillä,
varuskuntain viertoteillä.

Kuva1

Hakkapeliitat ovat moottoripyöräileviä kriisinhallintaveteraaneja. 

Unioniin ovat tervetulleita kaikki kriha-veteraanit; moottoripyörän merkistä, kokemuksesta tai sukupuolesta riippumatta.

Unionin tarkoituksena on edistää ja kehittää moottoripyöräharrastusta ja siihen liittyvää muuta toimintaa rauhanturvaajien ja kriisinhallintaveteraanien keskuudessa.

Koska tehtävänä on samalla tukea Suomen Rauhanturvaajaliiton toimintaa ja tavoitteita, unionin jäsenyys edellyttää myös SRTL:n jäsenyyttä.

Hakkapeliitta -jäsenyyspyynnöt pyydetään lähettämään osoitteella:  

 

Olin palvellut Kyproksella ja Jom Kippur -sodassa 1971-74, muuallakin, mutta nämä palveluskerrat liittyvät Sinibaretin alkutaipaleeseen. Kyproksella tutustuin Hannu Leväseen, johon pidin yhteyttä koko ajan näiden rauhanturvavuosien jälkeen. Hannun myötä tulin mukaan porukkaan, joka aloitti Sinibarettilehden toimittamista.

Vaikeudet olivat suuret kaikessa. Painopaikkaa piti vaihtaa vähän väliä. Kesti aina tietyn aikaa, kun uusi paino alkoi ymmärtää, mitä me halusimme.

Oma panokseni lehden pystyssä pysymiseen liittyy ainakin talouteen. Rahaa ei ollut koskaan riittävästi. Toimin pitkään Saab-Valmetin tiedotuspäällikkönä ja minulla oli hyvä mainosbudjetti. Saabin ja Talbotin mainoksia näkyi jatkuvasti lehden sivuilla koko sivun tai aukeaman suuruisina. Joskus tilanne oli niin vaikea, että maksoin lehdelle mainoksista ennen kuin ne edes olivat olleet lehdessä. Puhuin asiasta autotehtaan toimitusjohtaja Juhani Linnoisen kanssa ja hän totesi: Kyllä rauhanturvaajista aina joku Saabin ostaa, me voidaan hyvin olla lehdessä esillä.

Järjestin useita kertoja kokouksia eri yhtiöiden toimitiloissa. Siihen sisältyi aina ruokailuja ja joskus jopa majoituksia. Tämä toiminta alkoi ollessani Helsingissä Finnmap Oy:ssä tiedottajana. Myöhemmin kokoustimme Uudessakaupungissa useita kertoja.

Liiton silloinen puheenjohtaja, eversti Pentti Laamanen oli usein mukana näissä toimituskunnan kokouksissa. Laamanen oli kiinnostunut liiton lehdestä. Näin toimittajat saivat kaikkea mahdollista tietoa liiton tavoitteista ja meneillään olevista asioista. Tietysti viestintä kulminoituu aina organisaation johtajaan ja tässä se toimi hyvin.

Tarmo Suomalaisessa oli pioneerihenkeä ja peräänantamattomuutta yhdistyneenä reippaaseen huumoriin.

Hannu Nymanin kanssa oli mukava ja rauhallista keskustella tietysti lehden teosta, mutta myös kaikesta muusta mahdollisesta taivaan alla. Joskus saatettiin pohtia vakaviakin aiheita. Hannu oli myös hyvä kuuntelija.

Turkulaisessa Reino Saarisessa oli jotain maailmanmiesrauhanturvaajaa. Hän ei ollut koskaan pienissä ympyröissä. Sitten Reino lähti liian aikaiseen pois.

Kyösti Kuikan muistan sinnikkäänä ja aina positiiviset asiat näkevänä. Kyllä Kyöstikin tunnisti ongelmat, mutta niistä ei saanut lannistua.

Vesa Palmu edusti loogista rauhallista toimijaa, joka puolestaan rauhoitti ja tasoitti tiettyä intomielisyyttä.

Pitkäaikainen Sinibarettilehden päätoimittaja Hannu Levänen ojensi minulle lehden 20-vuotisjuhlassa Helsingissä upean pöytäviirin. Kullekin saajalle hän kohdisti muutaman sanan. Minua Hannu kehui: Teuvo Tikkanen ei ole minkäänlainen toimittaja – hän on tiedottaja. Mutta hänellä on usein hienoja ideoita juttujen aiheista.

On ollut hienoa, että on saanut olla mukana Sinibarettilehden alkutaipaleella mukana. Koen myös, että onnistunut alkutaival tasoitti tietä tähän hetkeen. Nyt lehti on ammattimaisesti ja hienosti toimitettu. Me Sinibarettilehden kanssa toimineet olemme tasoittaneet tietä nykyhetkeen.

 

Teksti: Teuvo Tikkanen

 

 

Pekka Visuri

Pekka Visuri

Kansainvälinen oikeusjärjestelmä, jossa keskeinen asema on YK:n peruskirjalla, on koettu yleisesti hyödylliseksi ja varsinkin pienten valtioiden turvaksi. Puhutaan myös ”kansainvälisestä tapaoikeudesta”, jota kaikki ovat velvollisia noudattamaan sotienkin aikana.

Toisen maailmansodan jälkeen YK:n piirissä julistettiin kansainvälisen sotarikosoikeudenkäynnin perusteena noudatetut ns. Nürnbergin periaatteet yleisesti velvoittaviksi, vaikka valtio ei olisi allekirjoittanut sodan oikeussääntöjä koskevia yleissopimuksia. Tähän liittyen hyväksyttiin periaate, että kansallinen lainsäädäntö tai esimiehen käsky eivät voi vapauttaa vastuusta sotarikoksiin, joihin verrattaviksi ”rikoksiksi ihmiskuntaa vastaan” luettiin myös kansanmurhat.

Kansainvälisen oikeuden säännöt ovat verraten selviä ja myös yleisesti hyväksyttäviä, mutta niiden noudattamiseen liittyy silti monia ongelmia. Niistä pahin on yleispätevän auktoriteetin puute, joka erottaa kansainvälisen oikeuden valtioiden sisäisestä oikeudenkäytöstä. Säädösten toimeenpano sotien ja muiden konfliktien aikaan on luonteeltaan vahvemman oikeutta, kuten on aina ollut historian kuluessa. Yhä muistetaan Rooman syntyajoilta 2400 vuoden takaa voittoisan sotapäällikön huomautus hävinneelle osapuolelle: ”Vae victis!” (Voi voitettuja!).

Sopimukset ja oikeusperiaatteet kuvastavat asetelmia, joissa vahvemmat osapuolet ovat päässeet sanelemaan tahtonsa. Voimasuhteiden muuttuessa sopimukset menettävät merkitystään, kun nousee haastajia, jotka kiistävät niiden velvoittavuuden. Maailman meno ei pysähdy joskus koettuun tilanteeseen, vaikka mielellään niin uskotaan.

Hyvin opettavainen on kokemus sadan vuoden takaiseen Versaillesin rauhansopimukseen perustuneen järjestelmän murentumisesta 1930-luvulla. Pariisissa vuonna 1919 tehtyjen sopimusten ja niihin liittyen Kansainliiton perustamisen piti presidentti Woodrow Wilsonin sanojen mukaan ”tehdä maailma turvalliseksi demokratialle”, mutta seurauksena olikin toinen toistaan kovempien diktatuurien syntyminen, pahentuvat rajakiistat ja Euroopan ajautuminen uuteen suursotaan.

Kansainliiton kollektiivisen turvallisuuden idea oli kunniallinen ja teoriassa myös toimiva. Sen mukaan kaikkien valtioiden velvollisuus oli pakottaa mahdolliset hyökkääjät luopumaan yrityksestään ja tarvittaessa ”pakottaa rauhaan” yhteisellä voimankäytöllä. Ongelma oli siinä, että Versaillesin rauhansopimuksen järjestelmää vastustavat voimistuvat suurvallat eivät pitäneet kollektiivisen turvallisuuden muodostamaa pelotetta riittävän vahvana vaan turvautuivat asevoimaan etujensa niin vaatiessa. Maailmansodan voittajavaltioiden sanelemiin sääntöihin perustunut Kansainliitto osoittautui kriisikehityksen myötä paperitiikeriksi. Sen päätöksiin tyytymättömät suurvallat Saksa, Italia ja Japani erosivat siitä, eikä Yhdysvallat alunperinkään ollut liittynyt maailmanjärjestöön.

Talvisodan alettua Kansainliitto viimeisenä toimenaan erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään, mutta sillä ei ollut paljon vaikutusta. Paasikivi esitti muistelmissaan tylyn arvion: ”Suomen tapaus syksyllä 1939 osoitti jälleen, että Kansainliiton merkitystä liioiteltiin. Olipa Kansainliitto ollut sikäli suorastaan vahingollinen, että se tuuditti jäsenvaltiot jonkinlaiseen turvallisuuden tunteeseen saattaen ne osaltaan laiminlyömään maanpuolustuksen ja johtaen ylipäänsä arvostelemaan väärin kansainvälisiä oloja.”

Strateginen logiikka osoittautui merkittävämmäksi tekijäksi alkaneen suursodan oloissa. Suomenkin oli turha vedota Tarton rauhansopimukseen ja Kansainliittoon, kun Itämeren alueen johtavat valtiot Saksa ja Neuvostoliitto määrittivät etupiirejään ja valtasivat etumaastoja tulevien yhteenottojen varalle.

YK-järjestelmä on osoittautunut kestävämmäksi kuin Kansainliitto, ja sillä hallittiin kohtalaisen hyvin myös siirtomaaimperiumien purkautumista. YK:n ongelmana on perustuminen toisen maailmansodan voittajien oikeuskäsityksiin ja valtasuhteisiin. Uusien haastajien nousu on jo rapauttanut YK:ta, ja viimeksi myös Yhdysvallat on avoimesti kiistänyt YK:n päätöksien ja kansainvälisten sopimusten pätevyyden.

Pienten maiden kannalta sopimuksista kiinni pitäminen on edullista, mutta silti on hyvä muistaa, että strateginen logiikka konfliktitilanteissa määrittää sen, kuinka sopimuksia noudatetaan.

 

Pekka Visuri

 

 

 

Rauhanturvaajat yhteispotretissa.Rauhanturvaajat yhteispotretissa.

Rauhanturvaajat taas mukana marssimassa

Taas oli se aika vuodesta, jolloin lähes koko maailman marssikansat kokoontuvan Hollantiin, Nijmegenin kaupunkiin. Perinteisesti heinäkuun puolenvälin jälkeen siellä järjestetään 4daagse (Vierdaagse) -marssi, jota vapaasti ”suomennettuna” Nijmegen-marssiksi kutsutaan. Perinteikkääksi marssia voi kutsua ihan vilpittömästi olihan vuorossa jo 103. kerta.

Historian siivet havisivat myös Suomen osalta, olimmehan osallistumassa nyt toista kertaa isojen marssimaiden joukossa omana delegaationa. Joskin jonkunlaisen varjon delegaation päälle heitti osallistujien lukumäärän kutistumisen reilulla kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. Ensimmäisenä vuonna Suomen delegaation koko oli reilut 160 henkeä, kun tänä vuonna jäätiin hieman alle sadan. Delegaatio koostui pääsääntöisesti reserviläisistä, kadettijoukkueesta ja mukaan mahtui myös ammattisotilaita. Tämän vuoden ikähaarukkakin oli varsin kunnioitettava, nuorimman ja vanhimman ikä ero oli 56 vuotta.

Jotta Suomi pystysi säilyttämään delegaatiopaikkansa, tarvitaan reilu ryhtiliike osallistujamäärään, muuten meille osoitetaan jälleen paikka pienien maiden joukkoon.

Suomen ollessa delegaatiomaana on pääjärjestely vastuu ollut MPK:lla. Ilmoittautuminen ja valinta marssikurssille on tapahtunut MPK:n järjestelmän kautta samoin kuin varustaminen sekä ohjeistaminen niin harjoitteluun kuin marssille valmistautumiseenkin.

Lauantaiaamuna 13.7.2019 siirtyi pääjoukko Helsinki-Vantaalta kohti Amsterdamia. Jokaisen marssijan oli ilmoittauduttava Suomen delegaation toimistolla, Camp Heumensoordissa viimeistään 14.7. kello 17. Amsterdamista siirryimme junalla Nijmegeniin, josta on marssiviikon ajan bussivuoro aikataulun mukaisesti väliaikaiseen sotilasleiriin, Camp Heumensoordiin.

Väliaikainen sotilasleiri perustetaan vuosittain noin viiden kilometrin päähän Nijmegenin keskustasta olevaan puistoon, leiriin majoittuvat pääsääntöisesti sotilasmarssijat sekä huoltajat. Kaikkiaan vahvuus oli noin 7 000 henkilöä, 33:sta eri maasta. Leiripaikallakin on hyvin pitkät perinteet, se on ollut samalla paikalla jo 54 vuotta. Majoittuminen tapahtuu isoissa teltoissa, joihin on levyseinin tehty ”tuvat”, joissa jokaisessa on 16 vuodepaikkaa. Suomellakin oli delegaatiomaana oma majoitusteltta, meille oli varattu 160 paikkaa, josta luovutimme pari tupaa jenkeille, koska heillä ei ollut riittävästi majoitustilaa osallistujamäärään nähden.

Varsinaiset marssipäivät ovat aina tiistaista perjantaihin eli niille, jotka saapuivat paikalle jo lauantaina, jäi aikaa hyvin valmistautua marssille ja luoda myös kontakteja toisten maiden marssijoihin. Kaikkien miespuolisten marssijoiden, jotka sattuvat ikähaarukkaan 18-49 vuotta, täytyy kantaa kymmenen kilon lisäpaino kantolaitteessaan mukana.

Kymmenen kiloa kuulostaa äkkiseltään hyvin pieneltä painolta, mutta kun sitä kannetaan mukana neljä päivää ja yhteensä 160 kilometriä, antaa se aivan uudenlaisen ”kunnioituksen” painomäärää kohtaa. Eikä sekään ole ”aivan sama”, kuinka tuon painomäärän reppuunsa sijoittaa. Vaatii hieman askartelua järjestäjien varaamasta hiekasta, että optimaalinen painopiste reppuun löytyy.

Camp Heumensoord on rakennettu niin, että sieltä löytyy kaikki tarpeellinen, mitä sotilasmarssija tarvitsee eli sänky, ruokala ja messi. Tuohon, kun vielä laitetaan päälle uskomattomista persoonista muodostuva marssiseura, ei enempää voi enää toivoa.

Kaksi sukupolvea samalla marssilla eli Juuso (vas.) ja Altti Lindgrén.Kaksi sukupolvea samalla marssilla eli Juuso (vas.) ja Altti Lindgrén.

Marssipäivät alkavat aina hyvin aikaisin, kolmena ensimmäisenä lähtö individuaaleilla oli 04.30 ja viimeisenä jo 03.30. Joukkueiden lähtöajat vaihtelivat päivittäin.

Tämä vuosi tarjosi sään puolesta aivan täydellisen marssikokemuksen. Lämpötila ei juurikaan hellerajaa hätyytellyt, eikä sateistakaan ollut haittaa. Marssisäät olivat parhaat viimeiseen yhdeksään kertaan.

Kokonaismatkaa virallisesti kertyy 160 kilometriä, mutta kun gps mittaa myös leirissä sekä taukopaikoilla tulevat kävelyt, niin kokonaissaldo neljän päivän osalla lähentelee 180 kilometriä. Päivämatkat vaihtelevat 37 ja 49 kilometrin välillä. Huollossa tukeuduimme pohjoismaitten yhteishuoltoon aikaisemman Hollannin armeijan huollon sijaan.

Päivittäin marssireitit täyttyivät marssijoista, siviili- ja sotilassarja yhteen laskettuna meitä oli noin 45 000. Jos oli tungosta marssireitillä, niin oli sitä reittien varrellakin. Lehtitiedon mukaan marssijoita oli tänä vuonna kannustamassa noin 1,6 miljoonaa ihmistä, yli tuhat live-musiikkikohdetta yms.

Neljään marssipäivään mahtuu uskomattoman paljon – noin 270 000 otettua askelta, keskimäärin 20 litraa juotua vettä, tuhansia ja tuhansia ”ylävitosia” – luetteloa voisi jatkaa loputtomiin… Ja jos huono tuuri käy voi jalkojen rakkojenkin määrä olla lohduton, mistä seuraa pääsääntöisesti aivan helevetillinen tuskien taival.

Mitä paremmin valmistautuu ennakkoon marssille ja testauksen kautta löytää itselleen sopivammat kengät/huoltotoimet (teippi, rasva, talkki yms.), sitä enemmän varsinaisesta marssista pystyy nauttimaan. Joka tapauksessa tunneskaala on varsin laaja neljän päivän aikana, sitä en edes yritä lähteä kuvaamaan, se täytyy jokaisen itse kokea.

Tämän vuoden marssi oli hyvin erikoislaatuinen omalta osaltani, kesän aikana pääsin tuohon ”painottomien tilaan” eli viimekesänä vielä lisäpainoina olleet hiekat olivat vain ra(s)kas muisto. Suomen delegaatiossa marssi individuaalina myös 17-vuotias Juuso poikani eli hän täytti myös painotta marssimisen iän kriteerin. Seuraavan kerran meillä kahdella on mahdollisuus samaan kokemukseen 32 vuoden päästä ja epäilen, ettei minua enää silloin kelpuuteta sotilassarjaan, jos muutenkaan.

Rauhanturvaajaliitolla on ollut jo vuosia vahvat perinteet Nijmegen-marssiin osallistumisessa ja sama jatkui myös tämän vuoden osalta. Useita vuosia SRTL:n joukkue oli ainut, joka Suomesta osallistui tapahtumaan. Sain itse myös kunnian olla muutaman vuoden kokoamassa ja valmistelemassa liiton joukkuetta. Kunnialla täytyy sanoa, että silloin mukana olleet sitoutuivat harjoitteluun sekä valmistautumiseen kiitettävästi ja lähes poikkeuksetta keskeyttämisprosentti oli nolla.

Kun delegaationa määrät ovat suuremmat, eivät porukan henki ja yhteisön sosiaalinen ”paine” synny positiivisessa mielessä enää niin suureksi, ovat keskeyttämislukemat olleet varsin ”rumat” verrattuna esimerkiksi muihin pohjoismaihin. Näin siitä huolimatta, että naapurien delegaatiot ovat huomattavasti suuremmat.

Minusta tässä olisikin Rauhanturvaajaliiton jäsenille haasteen paikka! Liitolta pitäisi saada ehdottomasti joukkue mukaan marssimaan jo pelkästään vaalimaan perinteitä ja kantamaan liiton lippua tapahtumaan. Hereillä kannattaa olla jo nyt, sillä onnistuneen marssisuorituksen takeena on hyvä valmistautuminen ja sen aloittamisen aika kesän 2020 marssille on jo nyt.

 

Teksti: Altti Lindgrén
Kuvat: Suomen delegaatio

kansakavelee

 

 

 

YKSI MEISTÄ

Reservin vääpeli Ilpo Kortesojan mukaan rauhallisuus on suomalaistaistelijoiden ehdoton valtti, mutta monipuolisuus on sana, joka kuvaa hyvin suomalaista rauhanturvaajaa. Kaikki tekivät Afganistanissa kaikkea puutöistä tietokoneasennuksiin.Reservin vääpeli Ilpo Kortesojan mukaan rauhallisuus on suomalaistaistelijoiden ehdoton valtti, mutta monipuolisuus on sana, joka kuvaa hyvin suomalaista rauhanturvaajaa. Kaikki tekivät Afganistanissa kaikkea puutöistä tietokoneasennuksiin.Keittiömestari Ilpo Kortesoja on palvellut kriisialueilla Afganistanissa, Bosnia ja Hertsegovinassa sekä Libanonissa, työskennellyt laivakokkina ja ruokkinut tuhansia ihmisiä ydinvoimalan rakennustyömaalla. Nyt hän on palannut kotikonnuilleen Poriin ja viihtyy Reposaaren leppoisassa tunnelmassa mainiosti.

- Reposaari on niin kiva pieni paikka, jossa ihmiset ovat omalla tavallaan rentoja ja rempseitä. Ja tietysti hyvällä tavalla kahjoja, ravintola Merimestan keittiömestari Ilpo Kortesoja kuvailee.

Kuvaus sopii oivasti myös häneen itseensä.

Mies on muiden muassa palvellut sotatoimialueilla kriisinhallintatehtävissä ja ollut laivakokkina Viking Gracella. Tutuiksi ovat tulleet myös Porin keskustan ravintolat Steak & Whisky House Gallesta Scandic Poriin. Hän on niin ikään järjestänyt catering-palveluita ja ruokkinut Rauman Lukon asiakkaita sekä Olkiluodon ydinvoimalan työntekijöitä.

- Kun on työskennellyt keittiöpäällikkönä Olkiluodon ydinvoimalassa, jossa on kymmeniä kokkeja ja jossa tehdään tuhansille työntekijöille ruokaa, on kiva palata pienimuotoisempaan köökkiin, Kortesoja kertoo.

Pienimuotoinen oli myös Libanonin-leiri 934, eli huoltopose Vala, jossa palveli 30-40 rauhanturvaajaa.

- Kyseessä oli vuoden 1997 joulurotaatio. Pakkastakit ja villapaidat lensivät nopeasti pois, kun 40 asteen helle puski päälle koneen ovien avauduttua.

Kortesojan ensimmäinen talousaliupseerikomennus oli nuorelle miehelle vavisuttava kokemus.

- Koko ensimmäinen kuukausi juostiin sheltteriin päivin öin, kun heittimet lauloivat ja katjushat lensivät leirin yli, Kortesoja muistelee.

Perehdytys jäi uudella roottorilla puolitiehen.

- Kyllä se siitä sitten alkoi mennä omalla painollaan, kun kriisin painopiste siirtyi tukikohdan luota toisaalle, Kortesoja sanoo.

Bosniassa Kortesoja palveli vuosina 2000-2001 kansainvälisen tukikohdan ainoana suomalaiskokkina.

- Tittelini oli virallisesti varastoaliupseeri, mutta pian huomasin, että kyseessä oli piilotehtävä norjalaisjohtoisessa, huippukokkien vetämässä keittiössä, johon suomalaiset sotilaat halusivat muutakin ruokaa kuin taskurapuja ja hummeria. Hernekeittopäivä oli yksi odotetuimmista, Kortesoja nauraa.

Kun norjalaiset aikanaan lähtivät leiristä, Kortesojasta tuli keittiöpäällikkö, joka sai johtaa ruotsalaista keittiöväkeä mutta myös tarjoilla vip-ruokia herroille.

Tuohon aikaan neuvoteltiin suomalaisaseman vaihdosta ja oli epävarmaa, saisivatko suomalaiset siirtyä amerikkalaiseen tukikohtaan.

-Rakensin huippumenuita ja syötin poroa yhdysvaltalaiskenraaleille, jotta leirinvaihto onnistuisi, Kortesoja kertoo.

Alueella keittiöpäällikkö joutui muutoinkin usein venymään varsinkin juhlapäivinä.

- Itsenäisyyspäivänä suuri korjaamohalli sai tehtävän toimia juhlasalina, jossa arviolta 800 henkilöä kävi syömässä suomalaisherkkuja. Tuosta ponnistuksesta taisin lopulta ne vääpelinnatsatkin ansaita, Kortesoja arvailee.

Vuosina 2006-2007 Kortesoja palveli Afganistanissa runsaat 18 kuukautta.

- Tuli työskenneltyä niin Maimanassa, Kabulissa kuin Mazar-i-Sharifissakin, hän luettelee.

Keikka oli epätavallisen pitkä.

- Minut kotiutettiin useasti mutta uudet paperit jatkoista lyötiin aina käteen viimeistään varusteluovutusten aikaan, Kortesoja virnuilee.

Keikasta jäi mieleen lähinnä tehtävien monipuolisuus.

- Maimanan-leirin keittiössä toimiminen oli huollollisesti pulmallista, kun piti elintarvikkeiden lisäksi tilata kaikki vesipulloista wc-paperiin. Kyseessä oli paremminkin huoltopäällikön kuin talousaliupseerin tehtävä.

Tukikohdista toiseen siirtyminen toi kuitenkin vaihtelua keittiötyöhön, kun Kortesoja hoiti silloin tällöin myös lähisuojaryhmän (CPT:n) saattotehtäviä.

Välillä suomalaiskontingentin oli vaikeaa pysyä perässä, missä tukikohdassa Kortesoja milloinkin työskenteli.

- Kerran odottelin yksikseni kuljetusta tunteja hiekkakasassa Mazarin lentokentällä. Kun lentoa ei kuulunut, soitin matkapuhelimellani jollekin, johon vain saisin jonkinlaisen yhteyden, Kortesoja sanoo.

Toisen kerran hän löysi itsensä työntelemästä ja vetelemästä lentokonetta oikeaan asentoon yhdessä muiden sotilaiden kanssa, jotta nousu onnistuisi turvallisesti hiekkakentältä.

Bosniassa puolestaan Kortesoja sai toimia suomalaisen rakentajajoukkueen tulkkina, kun kansainvälinen osasto rakensi alueelle siltoja ja taloja.

- Joskus suomalaisrakentajille englanninkielinen pioneerisanasto tuotti ongelmia. Tuli paitsi käännettyä kieltä myös pideltyä siltaelementtejä paikoillaan, jotta rakennelmat saatiin kasaan, hän kuvailee.

Nyt Kortesoja katsoo nähneensä tarpeeksi kansainvälisiä levottomuuksia, maailman meriä ja suurkeittiöiden hälinää. Rauhan tuovat toimiminen sijaisvanhempana hätää kärsineille lapsille sekä kotoisan kalaravintolan rauhaisa ilmapiiri.

Kesäisin hän kiinnittää ravintolan laituriin kalastaja-alusten viereen puisen moottoriveneensä, jossa myös usein yöpyy. Suomi-Areenan aikaan hän on monina vuosina rantautunut Jazz-kadun tuntumaan, josta on ollut pikainen pääsy auttamaan kiireisiä keittiömestareita keskustan ravintoloissa.

- En miettinyt kauan, kun tarjoutui työpaikka, jossa saa näprätä tuoreen kalan kanssa. Sain mieleni mukaan uusia ruokalistan, joka luottaa perusmakuihin liharuokia unohtamatta, Kortesoja sanoo.

Kala saadaan suoraan kalastajalaiturista muutaman metrin päästä. Joitain yrttejä ja vihanneksia ravintolan kokit tuovat pihoiltaan ja lähimetsistä.

- Kun raaka-aineet ovat tuoreita, ei ruoanvalmistuksessa tarvitse kikkailla vaan maut saadaan kohdilleen yksinkertaisilla resepteillä, Kortesoja tietää.

Jos noutopöydän antimissa ei kikkailla, à la carte -annoksissa on pieniä fine dining -jippoja..

- Mutta ikinä minun lautasiltani ei löydy kukkasia tai hyönteisiä, vaikka se jonkun näkönen trendi näyttää nykyään olevan.

Jälkiruoissa, kuten pannacottassa ja pannukakkuannoksissa on sen sijaan komeaa näyttävyyttä korallimaisine ja helmimäisine koristeineen kauden mauilla ja marjoilla ryyditettyinä.

Kuvataidekoulutuksen saanut Kortesoja tapasi rakennella rauhanturvaajien iloksi lentokoneita ja helikoptereita meloneista ja ananaksista.

Esillepano on osa ateriaa, Kortesoja tuumii ja kertoo oppineensa niksit juuri Bosnian-ajoilta.

Norjalaisten keittiömestarien ja kokkien pöydät näyttivät uskomattomilta taideteoksilta.

- Ne keittiöalan ammattilaiset olivat siviilitöissä hovissa, viiden tähden hotelleissa ja loistoristeilijöillä.

Kauniin esillepanon päälle ymmärtää rauhanturvaajien lisäksi myös Merimestan asiakaskunta, sillä syöjiä syrjäiseen ravintolaan riittää lähes koko vuoden ympäri. Paikan ei tarvitse paljoa itseään markkinoida, kun sana kiirii suusta suuhun. Välillä sisämaasta saapuu kokonaisia bussilastillisia nälkäisiä ruokailijoita suositun noutopöydän ääreen.

Tarjolla on muun muassa silliä, himosilakkaa, etikka- sekä tomaattisilakkarullia ja graavia sekä savustettua lohta. Lisäksi pöydässä on tuoretta lähivesien kalaa, kuten ahventa tai kuhaa saatavuuden mukaan.

Kortesoja muistuttaa, että kesäisin on suotavaa tehdä pöytävaraus, koska kotimaisten matkailijoiden lisäksi saareen löytävät myös ulkomaalaiset merenkävijät.

Iltaisin Kortesoja turiseekin mielellään turistien kanssa. Puhuttavaa riittää, sillä monet heistä ovat seilanneet paikalle Hollannista ja Saksasta saakka.

Myös heinäkuut lisäävät alueen vilkkautta, koska kesätapahtumat Suomi-Areenasta Pori Jazziin tuovat myös Reposaareen kesänviettäjiä.

- Kyllähän tämä merihomma on hienoa, kun on itse ollut laivoilla töissä ja koko ikäni veneily ja kanoottiretket ovat olleet läsnä elämässäni, Kortesoja sanoo ja kertoo käyttävänsä kriisinhallintareissuilta opittuja kikkoja yhä ravintolatyössään.

- Ammattitaidollisesti rauhanturvamissiot ovat olleet hyviä kouluja. Eri kansallisuuksilla on aina oma vivahteensa siinä, kuinka ruokaa laitetaan. Jotain näistä jipoista tarttuu aina omiin resepteihin, Kortesoja pohtii.

 

Teksti ja kuva: Tuomas Muraja

 

kriha

rt4 19

Lehdessä lisäksi mm: 

  • Aceh: Unohdettu onnistuminen
  • Tavoitteena pohjoismaisen rauhanturvaprikaatin kehittäminen
  • Kentän uutiset sekä paljon muuta..

 

Seuraava lehti:
Numero 5/2019 ilmestyy 25.10 
( Aineisto viimeistään 27.9 )

 

Liity Rauhanturvaajaliiton 
jäseneksi: Saat lehden ja paljon muuta.

www.Autonvaraosat24.FI

Rauhanturvaaja 40 vuotta