Ratko Mladicin, tuon osuvasti Balkanin teurastajaksikin nimetyn serbikenraalin pidättäminen ja saattaminen tuomioistuimen eteen Haagiin on kiistatta yksi kesän 2011 kovista kansainvälisistä uutisista. Mladicia syytetään muun muassa kansanmurhasta, hänen johdollaan toteutettiin heinäkuussa 1995 peräti 8 000 muslimin hengen vienyt Srebrenican joukkomurha.

Ironista kyllä Ratko Mladic on tuomittavana Hollannissa eli maassa, jonka lähettämät YK:n rauhanturvaajat joutuivat tahtomattaan isoon rooliin Srebrenican verilöylyn kulisseissa. Henkilöstöpulan vaivaama ja heikosti aseistettu pataljoona oli voimaton, kun Mladic miehineen sanoi ottavansa YK:n suojiin tulleet muslimit haltuunsa.

Hollannissa omien YK-joukkojen käyttäytyminen on herättänyt vuodesta 1995 lähtien ristiriitaisia tunteita. Osa on ollut valmis tuomitsemaan vetäytymisen pelkuruutena, toinen osa taas pitää sitä omaa turvallisuutta ajatellen ainoa oikeana vaihtoehtona. Tänä kesänä tähänkin asiaan saatiin virallinen kanta, kun hollantilainen vetoomustuomioistuin katsoi päätöksestään Hollannin valtion olevan osaltaan vastuussa Srebrenican joukkomurhasta.

Oikeuden päätöksen mukaan Hollannin valtion on myös maksettava korvauksia kolmen surmatun omaisille.

Hollannissa tehty päätös on kauaskantoinen ajatellen koko rauhanturvatoimintaa. Hivenen karrikoiden vastuuseen voisi asettaa esimerkiksi ne suomalaiset rauhanturvaajat, joiden valvomalla alueella tapettiin serbejä Kosovon operaation alkuvaiheessa. Tässäkin tapauksessa joku riittävän liero lakimies saattaisi kyetä näyttämään toteen, ettei annettua tehtävää hoidettu kunnolla eli Suomi maksakoon. Hollannissa tehdyn päätöksen jälkeen koko kansainvälinen rauhanturvatoiminta liikkuu vaarallisilla vesillä muutenkin kuin tienvarsipommien ja terroristien takia.

Olin paikan päällä todistamassa, kun Rauhanturvaajaliiton joukkue tuli maaliin Hollannissa jo 95:nnen kerran järjestetyn Nijmegenin marssin eli paikalliskielellä Vierdaagse Afstandsmarsenin ensimmäiseltä etapilta noin 46 000 lajitoverin joukossa. Siinä tilanteessa oli jälleen kerran syytä olla ylpeä suomalaisesta reserviläisestä.

Pekka Kuosan kokoama Rauhanturvaajaliiton marssijoukkue hoiti tehtävänsä kunnialla, univormujaan pystypäisenä kantaen. Maaliin tuhansien silmäparien alle ryhmä marssi ruodussa joukkueena, eikä suinkaan yksilöinä. Asut oli yhtenäiset ja mikä tärkeintä ryhti pysty. Toisenlaisiakin esimerkkejä sotilaspukuisten marssijoiden joukossa nähtiin, joskohta huomattavasti enemmän sitä ryhdikkyyttä.

Ainoan miinuksen sivustaseuraajan silmiin toi asuun kuulunut päähine, joka oli mallia ”virsunnottu”. Pakko myöntää, että olin pettynyt, kun en nähnyt sen enempää baretteja kuin liiton omia barettimerkkejäkään käytössä.

Nijmegenin marssi itsessään on harvinaisen upea tapahtuma, kaikkea muuta kuin sen suomalainen vastine, siis tämä Kesäyön farssi.

Koko alkuvuosi kehitettiin liiton uutta strategiaa vuosille 2012-2015. Tehtävää varten perustettu työryhmä sai luonnoksen valmiiksi juuri ennen kevätliittokokousta, jossa se tärkeimmiltä osilta esiteltiin kokousedustajille. Luonnos on jo ollut yhdistyksissä lausuntokierroksella. Tarkoitus on, että liiton hallitus käsittelee päivitettyä luonnosta 3.-4.9. kokouksessaan ja tuo sen hallituksen esityksenä syksyn liittokokouksen hyväksyttäväksi. Jos esitys menee läpi, samanaikaisesti esitetään hyväksyttäväksi myös liiton päivitetyt säännöt.

Kun nyt uusi strategia on valmistumassa ja toivottavasti myös hyväksytään liiton toiminnan perustaksi, on paikallaan tarkastella, miten strategia 2008-2012 toteutui.

Vuonna 2006 Suomi juhli 50-vuotista taivaltaan aktiivisena rauhanturvaajana maailmalla. Tuolloin myös liitto sai paljon positiivista julkisuutta mm. mediassa. Tätä julkisuutta päätettiin hyödyntää. Ensimmäisenä toimenpiteenä tehtiin oman toiminnan itsearviointi ja silloisen Sinibarettilehden lukijatutkimus. Paljastui melkoinen määrä haasteita. Strategia saatiin valmiiksi sopivasti liiton 40-vuotisjuhlaan keväällä 2008.

Ensimmäinen tehtävä oli nostaa liiton profiili muiden itsenäisten ja vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestön tasolle. Tämä edellytti irrottautumista Reserviläisliiton kannatusjäsenyydestä ja oman jäsenrekisterin perustamista. Rekisteri oli toimintavalmis 1.1.2010, jolloin kannatusjäsenyydestä luovuttiin.

Toiseksi piti herättää henkiin ”Kotona ja kaukana” – projekti. Tämä onnistui, kun allekirjoitimme puolustusvoimien kanssa yhteistyösopimuksen psykososiaalisen tuen järjestelyjen kehittämisestä joulukuussa 2008. Sopimuksen myötä perustimme myös päivystävän tukipuhelin vertaistuen tehostamiseksi. Toiminta pyörii hyvin ja osapuolet ovat järjestelyihin tyytyväisiä.

Kolmanneksi tehostimme yhteistyötä sotiemme veteraanijärjestöjen kanssa. Liityttiin jäseneksi Tammenlehvän Perinneliittoon, ja liiton painoarvoa lisättiin liittymällä myös Maailman Veteraanijärjestöön, jossa kaikkien muiden pohjoismaiden rauhanturvaajajärjestöt jo olivat jäseninä.

Neljäs haaste liittyi liiton historiikin kirjoittamiseen. Kirja myöhästyi noin vuodella, mutta ilmestyessään keväällä 2010 se olikin sitten menestys.

Kun vihreää valoa näytettiin lähes kaikkialta, josta tukea haettiin, oli tärkeää, että kehitettyihin haasteisiin voitiin vastata.  Toiminnan kehittäminen vaati ensi sijassa liiton hallituksen aktivointia ja toimihenkilöiden lisäämistä. Tehtävä onnistui tyydyttävästi, mutta hallituksen toimintaa on vielä kehitettävä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että liitto ja sen jäsenyhdistykset onnistuivat toteuttamaan strategiassa 2008-2012 asetetut tavoitteet. Samaan aikaan liiton asema on myös vakiintunut epävirallisena asiantuntija järjestönä, jolla on hyvät suhteen sekä kansalaisjärjestöihin että puolustushallintoon ja mediaan. Meitä kuunnellaan ja meidän mielipidettä kysytään.

Suomen Rauhanturvaajaliiton venekunta osallistui Sulkavalla järjestettyihin suursoutuihin kirkkoveneiden avoimessa sarjassa, jossa oli mukana 96 venekuntaa. Rauhanturvaajien sijoitus oli 34. ajalla 5.17.49.4, joka oli erinomainen suoritus.

Rytmistä ja tahdista huolehtivat tahtiairoissa soutaneet Raimo Montonen ja Altti Lindgren. Perämiehenä oli Pekka J. Kohvakka, jolla on soutukertoja takana 17. Muut venekunnan jäsenet olivat: Jarmo Halmekoski, Pirkka Juntunen, Juha Kallio, Ari Roikonen, Teemu Väisänen, Raimo Palenius, Jouni Kivelä, Esko Harjunen, Reijo Hokkanen, Kimmo Korhonen, Pauli Taskinen ja Veijo Laine. Soutajien huollosta vastasivat Rainer Fabricius ja Pekka J. Kohvakka. Urlus -säätiö tuki venekunnan osallistumista soutuihin.

Kuva: Rainer Fabricius

Kosovon avauksen ”räppärikuski” vaihtoi Sisun Chevroletiin

Jussi Örnin tie vei
suoraan Säkylästä
Balkanin aroille

Turkulaisravintola Pinellan perinteitä huokuvassa pylväsravintolassa Aurajoen rannalla kauniista kesäpäivästä nauttiva Jussi Örn sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että nuoruuden ennakkoluulottomuus, terve uteliaisuus ja halu kokea uutta sai hänet lähtemään 12 vuotta sitten rauhanturvaajaksi Kosovoon.
Nyt 31-vuotias turkulainen myyntipäällikkö muistaa vuoden kestäneeltä reissultaan erityisesti porukan saumattoman yhteishengen.
- Vuosi antoi lisää sopeutumiskykyä, pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä sekä tietysti elämänkokemusta. Kun siihen lisää vielä Volkswagenin Passatin, niin siinä ne tärkeimmät asiat kotiintuomisiksi, Örn naurahtaa.
Tietyllä tavalla Kosovon antiin voi laskea myös vaimon. Jussi Örn, tuolloin vielä Tulonen, tapasi Kaisansa nimittäin ensimmäisellä lomaviikollaan Turussa. Naimisiin pari meni vuosi sitten ja samalla molemmat ottivat myös uuden nimen – Tulosen Seppälän liitosta syntyi Örn.
- Örn on isäni äidin tyttönimi, vanhaa sotilassukua. Sen nimiset sotilaat ovat joskus asuneet vanhalla Turun kasarmilla, jonka alueella sijaitsee myös meidän nykyinen kotimme, selvittää Örn.

Kuskina pääsi näkemään maata

Mutta takaisin Kosovon ensimmäiseen suomalaisrotaatioon tai pikemminkin sitä edeltäneeseen aikaan. Jussi Örn on yksi niistä Säkylän valmiusjoukkokoulutetuista nuorista, joiden tie on vienyt käytännössä suoraan palveluksesta maailmalle rauhaa turvaamaan.
- Lähtö rauhanturvaajaksi paloi mielessä jo palvelusaikana ja Pohjois-Norjassa toteutettu kansainvälinen harjoitus vain lisäsi kiinnostusta lähteä reissuun. Tarjous tuli sitten samalla, kun sain passin käteen pari viikkoa siitä olin jo koulutuksessa Niinisalossa. Kosovoon lähdettiin elokuussa.
Varusmiehenä autonkuljettajaksi koulutetun Jussi Örnin palveluspaikka oli B-komppanian komentopaikaksi Lipljanin kaupungista löytynyt vanha paloasema ja työ käytännössä tavaran kuskaamista rakennustyömaille.
- Pääasiallinen työväline oli Sisun E11 eli Eemeli, mutta välillä pääsin myös Pasin kuskiksi partiotehtäviin. Kuljettajan homma oli sikäli kiitollinen, että siinä pääsi tutustumaan alueeseen ihan eri tavalla kuin useimmissa muissa tehtävissä.
- Aika usein siellä vielä jytisikin, kun etniset ryhmät olivat toistensa kimpussa, mutta meihin suomalaisiin suhtauduttiin alusta lähtien erittäin hyvin. Ensi alkuun mukana oli kieltämättä pientä pelkoakin, mutta se kaikkosi onneksi muutamassa päivässä, kertaa Örn.

Tikun ja Takun reissu Skopjeen
Jussi Örnin mukaan kypärä ja ase antoivat nuorelle ja kokemattomalle pojalle ison fyysisen, mutta samalla myös henkisen turvan samoin kuin kotimaassa hankittu hyvä sotilaskoulutus.
- Usko siihen, että homma hoituu oli rikkumaton. Nuorempi porukka oli hitsautunut yhteen jo varusmiesaikana, eikä vanhempien faittereidenkaan kanssa ollut mitään ongelmia. Kosovossa oltiin osa yhtä ja samaa porukkaa ja tehtiin töitä yhteisen asian eteen.
Väitetään, että raskas työ vaatii myös raskaat huvit. Jussi Örn myöntää hymyssä suin, että totta ainakin toinen puoli.
- Vietimme jo Säkylässä tutuksi tulleen kämppäkaverini Mika-Petteri Kutilan kanssa ensimmäisen pidemmän lomajaksomme Makedonian pääkaupungissa Skopjessa ja rahaa kieltämättä kului. Kun sitten palattiin Lipljaniin, oli komppaniassa jo tiedossa, että Tiku ja Taku ovat kuluttaneet kokonaisen kuukauden palkan makeaan elämään.

Kosovo tuli eteen myös Tukholmassa
Jussi Örnin rauhanturvaaminen jäi näillä näkymin yhteen missioon, vaikka paperit Eritreaan olivat jo pöydällä asti odottamassa. Samaan aikaan osui kuitenkin valmistuminen autoinsinööriksi ja mielessä painoi aito pelko siitä, että opiskelu voisi jäädä kesken.
- Valmistumisen jälkeen neljän kuukauden rotaatio olisi ollut ihanteellinen kesätyöpaikka, mutta se vain jäi toteuttamatta. Sen sijaan me lähdimme yhdessä Kaisan kanssa ensin töihin Tukholmaan ja sittemmin työtehtävät ovat olleet sellaisia, ettei lähtö ole enää onnistunut, viime marraskuusta lähtien Chevroletin myyntipäällikkönä Suomessa työskennellyt Örn miettii.
Kosovoon Örn kertoo törmänneensä myös Tukholmassa.
- Sain ihan alkuun töitä trukkikuskina ja sattumoisin samalla varastolla oli aika paljon väkeä myös Balkanilta, niin albaaneita kuin serbejäkin. Porukka oli arvatenkin aika huonoissa väleissä keskenään ja taustastani kuultuaan molemmat leirit yrittivät tietysti värvätä meikäläistä puolelleen.